maanantai 11. tammikuuta 2010

Menneitä töitä

Vaikka kännykkäkameralla otettujen kuvien laatu ei tietty ole parhaasta päästä, päätin silti julkaista muutamia otoksia vanhoista (ts. viimevuotisista) töistä. En ole kuvannut tekosiani mitenkään järjestelmällisesti, joten luvassa ei ole kovinkaan kattava esittely. Arkistoja selaillessani huomasin, että kuvaamatta ovat jääneet juurikin ne työt, joista olen itse eniten pitänyt. Mystistä.

Tein kummitytölle pari pipoa Rose Mohairista. Viime syksyn ja talven aikana näin useita pipoja joissa oli ihana "palloista" muodostuva pinta. Pitkän googlettelun jälkeen onnistuinkin kyseisten palluroiden ohjeen löytämään ja se päätyi tähän pipoon.



Tein samasta langasta samaiselle kummitytölle myös baskeriviritelmän, johon käytin rajakarjalaista neulemallia. Kyseisen mallin löysin ja opin Ihan Itse - foorumilta.



Lisäksi kummitytölle valmistui kesän aikana mekko Kotiväkilangasta. Ohje löytyi Novitan muksu-extrasta v.2008. Mekon tekeminen kesti varmaan puoli vuotta ja unohtui useaan kertaan korin pohjalle, mutta sainpahan mokoman tehtyä! Selvästikään tuollaiset suuremmat tasaiset pinnat eivät ole minua varten.



Pikkusiskolleni tein pitsisukat jouluksi, tässä sukan alku omassa jalassa kuvattuna. Pitsineuleen ohjeen sain Poppelista mallisukkaa ihasteltuani. Kuvio oli ihanan yksinkertaista neuloa ja valmistui nopsaan (tosin työn tasaisuudessa on vielä toivomisen varaa). Monta kertaa tajusin neulovani niin ajatuksissani, etten huomannut sen tarkemmin laskea kuvion silmukoita. Silti silmukat sujahtelivat oikein. Valmiista sukista en muistanut kuvaa ottaa, mutta kenties saan ne ikuistettua käytössä vielä joku päivä.



Kummitytölle neulotun mekon jälkeen halusin ottaa pienen tauon neulomisesta, joten virkkasin itselleni Hexagon Boot Slippers -tossut jämälangoista. Langat olivat muistaakseni Seitsemää veljestä ja Garnstudion Karismaa. Tossut tapasin ensimmäistä kertaa Luinelenin tekemänä, ohje täältä. Ihanuutena näissä tossuissa on paksu poja, joka kestää kovaa kulutusta. Tossut ovatkin olleet syksyn ja talven aikana ahkerassa käytössä.



Äidille tein haarukkavirkkauksella hartiahuivin. Ympyröiden teko oli kivaa ja yllättävän nopeaa, yhdistäminen ja lankojen päättely ei niinkään. Lopputulos oli mielestäni melko kiva, mutta tämäkin työ jäi kuvaamatta lopullisessa muodossaan, pööh. Kaiken lisäksi jouduin photoshoppaamaan melko hirvittävään tapaan taustan pois, mutta uskokaa että näin on silti parempi. Mun photoshoppaustaidoilla ei tähän hätään parempaan pystynyt. Tässä ympyrät ovat vielä irti toisistaan. Tämä huivi on (toivottavasti) viimeinen kännykkäkameralla kuvattu työ tässä blogissa: tulevat kuvat onkin sitten kuvattu uudella kamerallani. :)

2 kommenttia:

  1. Tuo baskeri näyttää kyllä sen verran kivalta, että saattaisin itsekin sellaisen haluta joskus :)

    VastaaPoista
  2. Joo, siihen vaan kannattaa harkita ehkä jotain muuta pintaa kuin tuossa. Rajakarjalainen kun ei oikein taipunut kavennuksiin/levennyksiin maailman siisteimmin. Päähineistä puheenollen, ens viikolla neulerinkiä? :)

    VastaaPoista