Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Space Invaders yms.

Vilillä oli synttärit pari viikkoa sitten. Koska miehille on minusta tosi vaikea löytää onnittelukortteja (kun ei ne kuitenkaan mistään ihanista tai söpöistä tykkää :/), selailin synttäreiden lähestyessä kuumeisesti erilaisia itse tehtäviä kortteja. Mitään riittävän kivaa en kuitenkaan löytänyt, joten kaivoin varastoistani mahdollisimman-kivan-muttei-liian-nätin (ostetun) kortin. Varmaan varttia kortin kirjoittamisen jälkeen sattui ruudulleni tupsahtamaan Space Invaders-kortti. Vaikka välittömin kortintarve olikin jo mallin löytöhetkellä poistunut, niin olihan mokomaa ihanuutta pakko kuitenkin testata ja heti. Kortin ohje löytyy täältä.


Enemmän innolla kuin taidolla tai tarkkuudella paukutettuna kortista tuli vähän rosoreunainen ja mutkikas, mutta silti oikein hykerrytävä. Aikani korttia kiinni ja auki taiteltuani ja vilkuiltuani sitä muutamista eri kulmista useampaan otteeseen tulin siihen lopputulokseen, että halusin kääntää invaderin toisin päin. Ohjeen mukaan tehtyä space invaderia pitää ihastella yläpuolelta, mutta käännetty invader esiintyy edukseen "seisaaltaan", eikä pöytää vasten köllötellen. Kuvan korteista vihreä on siis tehty ohjeiden mukaan ja oranssi vähän toisin.


MOHAIRSUKAT SISKOLLE
Ohje: Novitan lehdestä
Lanka: Novita Rose Mohair, alle 100g
Puikot: 4.0

Iltapuhdeprojektina valmistui jonkin aikaa sitten uudet sisäsukat Kettu K:lle. Mallina on Novitan (talvi 2009 taisi olla numero) mohairsukan malli, lankana ohjeen mukaisesti Novitan Rose Mohair. Kyseisen malliset sukat olen jo kerran aiemmin Kettu K:lle tehnyt, mutta koska Rose Mohairia ei ole tarkoitettu (selvästikään) sukkakulutukseen, ovat vanhat sukat vaatineet korjaustoimia jo varmaan parin vuoden ajan. Sukkien pohja alkoi olla jo enemmän paikkaa kuin alkuperäistä pohjaa, ja osa vanhimmista paikoistakin alkoi jo vaatia paikkausta. Parsimiseen (ihan vähän) tuskastuneena päätin tehdä kokonaan uudet sukat, tosin tällä kertaa paksumilla, ja toivottavasti kestävämmillä, pohjilla. Neuloin ensin sukat ihan tavalliseen tapaan ja sen jälkeen vahvistin pohjat jäljittelemällä silmukoita koko pohjan matkalta. Vähän aavistelen, että on varmaan olemassa fiksumpia, nopeampia, siistimpiä ja parempiakin tapoja vahvistaa neulosta. Mutta koska tämä aavistus heräsi vasta viimeisiä silmukoita vahvistellessa, jäi asian varmistaminen toiseen kertaan. Nyt pidän vain sormet ristissä sen puolesta, että sukat kestäisivät edes hieman enemmän kulutusta. (Mutta sitten kun ne puhki kuluvat, niin tuo Kettu K. vain heti paikattavaksi ne. Lankaa jäi jäljelle oikein hyvin.)
 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Alta pois, osa 1/3

Alkuvuosi on mennyt gradujuttujen parissa sen verran tiiviisti, etten ole ehtinyt puikkoihin tarttua lainkaan. Uusien neuleiden aloittaminen tuntuu gradun suhteen myös vähän vaaralliselta idealta, neuleet kun tuppaavat etenemään gradua nopeammin ja helpommin ja siten vievät herkästi innon ja huomion gradulta. Niinpä yritän nyt keskittyä vielä hetken pitämään sormeni näppäimistöllä ja irti puikoilta. Kyllähän neuloa ehtii sitten kun on gradu vähän paremmassa jamassa.

Viime vuoden tekeleitä on bloggaamatta vielä melkoinen nippu, ainakin kun ottaa huomioon  ei-niin-huiman neulontatahtini. Tässä tulee nipusta ensimmäinen osa, sukat. Koska tälläkin hetkellä minun pitäisi olla tekemässä gradua, eikä bloggaamassa, jätän tekstipuolen suosiolla vähemmälle. 

Pienimmistä aloittaen, uusien tulokkaiden jalkojen lämmittimiä on valmistunut parit kappaleet. Ystäväni pienelle poikavauvalle (e.t.a ihan pian!) valmistui pikkuruiset töppöset jämälangoista. Töppösten ohje ei mielestäni ollut ihan loogisimmasta päästä, tai ainakin omat aivoni toimivat mm. raidoituksen ja langan katkomisten suhteen vähän eri logiikalla. Mahdollista on myös, että ongelma ei ollut logiikassa, vaan luetunymmärtämisessä. Joka tapauksessa, lopputulos on mielestäni ohjeen kanssa tuskailun arvoinen, kerrassaan söpöt tossut tuli näistä. Ohje töppösiin löytyy Ravelrysta.


Minusta tuli viime vuonna pikkuisen tytön kummitäti. Ristiäislahjan kylkiäisiksi valmistui typykälle (jonka nimi on muuten ihan kuin keijujen kieltä <3) junasukkia parit kipaleet. Niihin löytyy ohje täältä. Junasukat taitaa ollakin ainoa ohje, jonka olen neulonut kolmeen kertaan. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta on se mulle. Yleensä tykkään neulomisen saralla etsiä ja kokeilla uutta mielummin kuin hioa täydelliseksi/paremmaksi yhtä ja samaa ohjetta. Junasukat on kuitenkin sen verran ihana ohje kaikin puolin, että näitä tekee ihan mielellään kerta toisensa jälkeen, vielä jatkossakin.


Vähän isommille tytöillekin on pukannut sukkaa. Venlalle tikuttelin spesiaalisukat (lue: tarkoituksella eripariset sukat) Venlan oman väritoiveen mukaisesti. Myös näihin löytyy ohje Ravelrysta. Kuva ei ehkä tätä asiaa onnistu välittämään, mutta oikein kiva pintaneule tuli näihin sukkiin.



Kettu K:lle tein joululahjaksi Karaoke sukat. Näiden ohjetta ei ilmaiseksi löydykään, vaan ovat Judy Sumnerin Knitted Socks East and West-kirjan ohje. Karaoket eivät minussa alunperin herättäneet minkäänlaisia lämpimiä fiiliksiä kirjan kuvien perusteella ja vähän skeptisesti lähdin neulomaan näitä kun Kettu K. pyysi. Mutta sukatpa olivatkin livenä tosi nätit!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kesälaitumilta hei!

Oon ollut laiska-paha, enkä ole päivittänyt. En, vaikka ois ollu kaikenlaista näytettävä ja kerrottavaa ja vaikka mitä. Luonnollisesti kerrottavan määrä jotenki mystisesti supistuu ja tiivistyy sitä vähemmäksi, mitä kauemmin on ollut kertomatta. Että ei mulla enää mitään oikeen oo. Eniveis, oon ollu laiska onneksi vain päivittämisen JA valmiiden juttujen kuvaamisen JA gradun kirjoittamisen suhteen. Siis vain. Sen sijaan esim. neulomisen suhteen oon ollut ihan ahkerahko ja valmista on tullut niin monen sormen verran etten kaikkea aio yhdellä kertaa esitellä. Yks juttu jää esiteltäväksi myöhemmin koska vertailukappale on kesken, toinen koska joulu on tulossa. (On se.) Mahdolliset muut koska oon unohtanut niiden olemassaolon.

Mulle iski alkukesästä kärsimättömyys tilkkutäkin kanssa. Täkistä olis pitänyt tulla semmosen viitisenkymmentä palaa suurempi, ainakin. Mutta erään sommittelukerran jälkeen totesin, että eiköhän tuolla jo kokoa ole sen verran että se pitää lämpimänä päiväunien yli, jos tarvis on. Joten virkkailin tilkut kasaan. Yritin alkuun sommitella palasia jotenkin nätisti. Sillai huolettomasti ja edustavasti sekaisin. Ei ollu mun juttu. Siinä sommitellessa alkoi harmittaa, että samanlaiset palaset joutuivat niin kauas toisistaan ja hengasivat ihan sopimattomassa seurassa, joten päädyin pistämään kaverit vierekkäin.



TILKKKUTÄKKI

Koukku: 4.0
Lanka: Drops Karisma, Seitsemän Veljestä, Nalle jne.

Tuli muuten raskas täkki. Ja lämminkin se epäilemättä on, kunhan pääsee tositoimiin. Toistaiseksi täkki on saanut piilotella kaapissa, kun en ole keksinyt mihin sen pistäisin tai kelle sen antaisin. Ehkä sen tässä syksyn edetessä heitän sängylle tai sohvankulmalle lojumaan. Jotenki vaan tuo tilkkujen värikkyys vielä hämää läheltä katsottuna. Kaukaa tykkään täkin väreistä, ainaki periaatteessa ja suunnilleen. Mutta läheltä ei meinaa nähdä täkkiä tilkuilta. Täkin (ja yhden toisen vähän isomman projektin) valmistuttua pää vaati jotain kevyempää ja helpompaa ja nopeammin palkitsevaa tekemistä. Kovasti aioin tehdä sukat Seitsemästä Veljeksestä, jota mulla sattuu laatikoissa pyörii pari kerää, mutta enpä löytänytkään mitään perussukan ohjetta kummempaa kyseisellä langan paksuudella. Liekö ollut havainnointikyky rajoittunut kun oon ohjeita etsinyt. Joka tapauksessa, kaapista löytyi myös kerän loppu Cascaden Eco+ lankaa, ja sille oli ohjekin jo valmiiksi mietittynä.



SUMO SUKAT

Puikot: 5.0
Lanka: Cascade Yarns Eco+

Unisukkina toimivat nämä, täysivillaisuutensa vuoksi. En usko että kestäisivät normisukkien kulutusta. Ohjeessa varoiteltiin, että sukista tulee niin paksut etteivät mahdu kenkiin, joten ne kannattaa aatella pikemminkin sisätossuiksi. Ei kyllä pitänyt ainakaan minun asetuksilla paikkaansa. Puikot mulla oli kokoa suositusta pienemmät, ja lanka kai sitten ohuempi kans. Tarkasti ohjetta noudattamalla tuli napakat, normaalipaksuiset sukat. Lopputuloksen normaaliudesta (lue: paksuuden puutteesta)  hämmentyneenä selailin Ravelrysta muiden versioita sukasta, eikä ne sukat muillakaan turhan paksuilta näyttäneet. Luinkin jostain sitte myöhemmin, että koko kirjan (Knitted Socks East and West) ohjeet on aika pieniä, mikä sopii tietty mulle (kengän koko on 35 ja jalka on muutenki kapea). 

Paperista punomistakin oon ehtinyt kesällä testailla. Eräs naapuri oli talosta pois muuttaessaan jättänyt kerhohuoneeseen ison pinkan Tekniikan Maailmaa muille luettavaksi. Sopivan odotteluajan jälkeen kävin ryöväämässä pinkan parempaan käyttöön, joten materiaaleista ei oo hetkeen tulossa pulaa. Edellisen paperikorin mutkat ja epäsäännöllisyydet jäi harmittaa sen verran, että kokeilin tällä kertaa punomista muotin avulla. Kun pohja oli riittävän suuri, lainasin Vililtä paperiroskista, asetin sen (painojen kanssa) pohjan päälle pidin huolen, että pystyrimat pysyivät kurissa ja kohdillaan paperiroskiksen seiniä vasten. Jälki oli jo paljon siistimpää, vaikka paljon saa varmasti vielä punoa ennen kuin siihen on oikeasti tyytyväinen. Päättelin korin muokkaamalla vähän Eva Napadyn esittelemää päättelyä.


TM PAPERIKORI

Paperin menekki: 2kpl Tekniikan Maailmaa (eli n. 300+ rimaa)
Riman koko: 1/4 aukeamaa, 2.0 sukkapuikolla pyöritettynä



lauantai 19. helmikuuta 2011

Aidez-moi jne.

Miksihän aina käy niin, että kun koulujutut/muu stressi painaa päälle, niin iskee ihan armoton pakkoneuloosi. Kun deadlinet lähestyy, niin pitää keskeneräiset työt neuloa alta pois ennen kuin aivoni suostuvat keskittymään niihin "oikeesti tärkeisiin" juttuihin. Eipä sillä, voisi sitä stressiään huonomminkin purkaa. 

Itselleneulominen jäi päälle. Onnistuin jotenkin järkeilemään itselleni, että on ihan ok aloittaa pari projektia ennen graduun keskittymistä. Jotain ihan pientä kivaa. Esim. villatakki. 


AIDEZ
Lanka: Cascade Yarns Eco+ n. 350 g
Puikot: 6,0
Koko:XS

Eipä takin neulomisessa kovin kauaa nokka tuhissut, kun puikot oli kokoa 6,0. Neulomiseen käytetyt päivät ovat kevyen usvan peitossa, joten aivan varma en ole siitä, monessako päivässä tämä neuloontui. Jälkikäteen tehdyt laskelmat sanoo, että vajaassa viikossa tuli valmista, mikä tuntuu melko mahdottomalta minun neulontavauhdillani, suurista puikoista huolimatta. Ensimmäiset päivät kun onnistuin vielä rajoittamaan neulomiseen käyttämääni aikaa.

Valmiin työn kuvaus ei vieläkään ole minun juttuni, kuten ehkä näkyy. En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivan ja viedä neuleensa ulos kuvattaviksi. Itse räpsin kuvat mahdollisimman pian työn valmistumisen jälkeen pimeässä, ahtaassa kaksiossamme. Ja yleensä ihan itse. Tosin villatakin kuvaaminen itsekseen ei yhäkään ole turhan yksinkertainen juttu, joten sallin Vilin ottaa pari kuvaa takin takaosasta. Koska kuvattavana oleminen on ka-ma-laa, kelpuutin ensimmäiset ei-tärähtäneet kuvat. Siitäkin huolimatta, että takki/takin kantaja näyttää kuvassa luonnottoman tanttamaiselta. Siis oikeasti. Ei tuo takki tuolta näytä kun sitä peilistä katsoo.

Takissa käytetty Eco+ lanka on ehkä ihanimpia lankoja, mitä olen koskaan neulonut. Se liukui puikoilla mukavsti, tuntuu miellyttävälle ihoa vasten vaikka on 100% villaa ja väri on upea (ei kyllä välity kuvista).Takki itsessään muistuttaa kovasti äidin vanhaa vihreää villatakkia, mikä entisestään lisää sen ihanuutta. Ihan kuin olisin neulonut itselleni palan kotia.

Itselle neulotuista Biwa-sukista jäi lankaa yli yhden sukan verran. Lanka oli sen verran erilaista (lue: hienompaa) kuin muut langat varastossani, etten keksinyt mitään tapaa kerryttää omaa vaatevarastoani loppukerällä. Niinpä neuloin tulevalle kesävauvalle pohjoiseen kesäiset junasukat. Lanka tuntuu melkein puuvillalta, vaikka on enimmäkseen merinovillaa, joten sukkia voinee hyvin pitää vaikka paljasta ihoa vasten tarpeen tullen.


JUNASUKAT
Lanka: Punta Yarns
Puikot: 2,5

Sukkien tekoon upposi aikaa vähintäänkin yhtä kauan kuin Aideziin. Jotenkin onnistun aina huijaamaan itseäni, että vauvojen vaatteet valmistuvat hetkessä. Nehän on niin pieniä! Mutta kummasti pieni puikkokoko onnistuu äkkiä kompensoimaan työmäärän aika keskiverroksi. Mutta työmäärästä riippumatta lasten/vauvojen vaatteet on kivaa neulottavaa, kun lopputulos on lähes poikkeuksetta äärimäisen söpö.

Hirvittävien paukkupakkasten alkuun ehdin tehdä itselleni vielä kirjoneulelapaset jämälangoista. Ainaisiin kirjoneulelapasten tähtikuvioihin kyllästyneenä halusin jotain vähän erilaista, joten puikoille pääsi kiemuroita. Lapaset valmistuivat äärimmäiseen tarpeeseen, sillä onnistuin loppusyksystä/alkutalvesta hukkaamaan puolitoista paria lapasia, eikä sillä jäljelle jääneellä puolikkaalla olisi paljoa pakkasta vastaan taisteltu.


KIEMURALAPASET
Malli: Kiemuralapaset by Villapallo
Lanka: Novita Nalle (harmaa) ja Rowan Felted Tweed (ruskea)
Puikot: 3,5

Jätin varren jälkeen lisäämättä pari silmukkaa, koska ajattelin lapasten olevan muuten liian suuret. Muokkasin lapasten kärkiin tulevaa kuviota hieman suuremmaksi, sillä lapaset uhkasivat ensiyrittämällä jäädä turhan lyhyiksi. Lisäksi tein lapasiin ohjeesta poiketen peukalokiilan. Menneiden vuosien kirjolapaset olen neulonut ilman kiilaa, koska silloin kämmenpuolen kuvio on helpompi pitää ehyenä. Vertailemalla lapasvarastojani (ts. Vilin lapasia, omani kun olin onnistunut hukkaamaan) huomasin, että peukalokiila auttaa pitämään lapasen selkäpuolen kuviot kurissa. Kiilattomat lapaset kun kiertyvät hieman, koska peukaloa ei neulota "oikeaan" kohtaan.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Ihanuuksia itselle

Joululahjaneulonnan jälkeen on kiva päästä neulomaan taas itselleen. Vaikka itselle neulominen ei aiheutakaan sellaisia hyvän mielen ryöpsähdyksiä kuin muille neulominen (silloin kun neuleesta tulee sen verran onnistunut että saajakin tykkää), on siinä silti omat puolensa. Ensinnäkin värit miellyttää väistämättä omaa silmää, kun itselleen neuloo. Eipä sillä, en minä rumanvärisiä asioita muillekaan tietty neulo. Mutta lankoja valitessa on paljon rennompaa, kun ei tarvitse muiden mieltymyksiä ottaa huomioon. Myös mallit saa itse valita omien mieltymysten mukaan. Toisekseen itselle neulomisessa on hyvää se, että keskeneräisiä neuleita voi testata päälle vaikka viiden minuutin välein, jos epävarmuus iskee. Kolmanneksi kivaa on tietenkin se, että valmiit neuleet saa pitää ihan itse.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni ihanaa pipon ohjetta, sillä kaikki piponi ovat joko nukkaisia, väärän värisiä tai muuten epäkelpoja. Joulun alla lankapuoti TitiTyyn blogiin ilmestyi kaikessa yksinkertaisuudessaan sen verran viehättävä pipo, että se hyppäsi puikoille parin keskeneräisen työn jonon ohitse. Jotta elämä ei liian helpoksi heittäytyisi, tälläkin pipolla on vikansa: se on liian kylmä talvikeleille. Pipon kehno lämmöneristys on kyllä aivan oma vikani, sillä lankavalintani oli melko ohut. Mutta kunhan kevät taas saapuu (eli ihan kohta!), niin tämä pipo on varmasti päässä päivittäin.





SIPULIPIPO

Malli: Sipulihattu
Lanka: Rowan Felted Tweed, 30 g
Puikot: 4.0 ja 5.0

Pipon lisäksi itselle valmistui pari päivää sitten myös sukat. Ihanainen Kettu K. oli ostanut minulle joululahjaksi herkullista Punta yarnsin käsinvärjättyä sukkalankaa ja Judy Sumnerin Knitted Socks East and West -kirjan, jossa on kauniiden sukkamallien lisäksi myös muutamia kiinnostavia silmukoita/tekniikoita, joita odotan innolla pääseväni testaamaan. (Lisäksi paketissa oli myös toivomani kierroslaskuri, joka näemmä nopeuttaa neulomistani yllättävän paljon.)





BIWA SUKAT

Malli: Biwa by Judy Sumner
Lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted, 60 g
Puikot: 2.5 (koska en löytänyt äidin puikkovarastoista 2.0 mm puikkoja, enkä malttanut odottaa näiden sukkien aloittamista niin kauan että olisin päässyt joululomalta kotiin omille puikoilleni.)

Sukista tuli ehkä vähän turhan löysät, johtuen tuosta sopivien puikkojen puutteesta (ja siis omasta kärsimättömyydestäni). Sukkahousujen kanssa ne kuitenkin pysyvät jalassa ihan hyvin, ovat miellyttävän tuntoiset ja kauniit. Ainoa harmitus sukissa löysyyden lisäksi on se, että näihin ei tarvinnut käyttää mitään niistä varsin mielenkiintoisen oloisista silmukoista, joita kirjassa opetettiin.

torstai 13. tammikuuta 2011

2010

Ensimmäinen vuosi blogia alkaa olla takana, samoin ensimmäinen nettineulomisen vuosi. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri tututstunut Ravelryyn, mutta en oikein ollut vielä päässyt kärryille sivuston ihanuudesta. Luin huimalla innolla käsityöblogeja, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka mahtavia, inspiroivia, kauniita, näppäriä ja yksinkertaisesti ihania asioita niistä blogeista löytyi.

Omaa blogiani miettiessä iski kevyt alakulo: enhän minä oo mitään uutta ja jännää tehnyt. Tekstit on blaa, kuvat on blaa, osa käsitöistäkin on vähän blaa ja tehtyjä töitä on vielä niin vähänkin. Mutta hetken alakuloissa märehdittyäni aloin miettiä, että mitäs jos vertaisin saavutuksiani ihan vain siihen, missä olin viime vuonna, enkä siihen, mitä muut ovat saaneet aikaan, ja johan alkoi mieli kirkastua. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin:
- neulonut ensimmäisen villapaitani
- neulonut ensimmäisen neulehuivini
- opetellut kehräämään värttinällä
- opetellut kehräämään rukilla
- opetellut blogin kirjoittamista (ja kyllä, vaatii tämäkin opettelua. Oman äänen löytäminen on yllättävän hankalaa.)
- oppinut sujuvammaksi kaavioiden lukijaksi
- oppinut neuletekniikoita (esim. russian join ja kitchener stitch on tullut viimeisen vuoden aikana testattua)
- oppinut myös askartelemaan toisinaan
- tykästynyt neuleaiheiseen podcastiin, "löytänyt" mm. Ravelryn ja Knittyn.

Loppujen lopuksi ihan kelvollinen saavutus, sanon ma. Samaan hengenvetoon voisin lisätä, että on mulla esiteltävääkin, ihan vähän. Eli joululahjoja parit kappaleet. Ensinnäkin neuloin Kettu K:lle kirjolapaset entisten hukattujen tilalle. Tulipa taas huomattua, että se lankadominanssi on ihan oikeesti aiketta pitää mielessä. Myös huomasin alunperin ajatelleeni väärin lankojen järjestyksen tuossa lankadominanssissa. Lähempänä sormen päätä oleva lanka on "heikompi", sormen juuressa oleva puolestaan dominoi. Ero on melkoisen suuri. Kattokaa vaikka.



KIRJONEULELAPASET KETTU K:LLE

Malli: Drops 126-5
Lanka: Garnstudio Fabel, valkoinen 28 g ja harmaa 33 g
Puikot: 3.0

Vasemmalla olevan lapasen ranneosan lehti(vai marja?)kuviossa valkoinen lanka oli harmaan "yläpuolella", eli sormen päässä. Oikeanpuoleisen lapasen samaisen kuvion neuloin valkoinen lanka harmaan "alapuolella", jolloin kaikki kiekurat jäivät selvästi paremmin näkyviin. Muuten lapasista tuli mun mielestä ihan nätit. Huomatkaa myös tarkat grammamäärät! Sain joulupukilta lahjaksi digitaalisen keittiövaa'an, joka toimii gramman tarkkuudella. Viime vuoden opittuihin asioihin kuuluu myös se, että tuollaisesta vaa'asta voi olla huimasti hyötyä, jos sattuu lähettelemään postitse käsitöitä eikä aina jaksaisi Itellan konttorissa asti käydä punnitsemassa kirjeen painoa.

Äidille ja isälle tein äkkinopsasti kaulurit joululahjaksi. Idea oli sen verran simppeli, ettei se paljon ohjetta kaipaillu. Tosin virkattujen nappien ohjeen katsoin Debbie Stollerin Virkkaajan käsikirjasta. Kauluri ei kyllä pääse ihan oikeuksiinsa tässä kuvassa, mutta idean tuosta saa.



KAULURI

Malli: oma
Lanka: Novita Tempo, n. 100 g
Puikot: 7.0

Jostain kumman syystä joululahjojen kuvaaminen ei oikein innosta. Luulen, että se johtuu osittain vuodenajan pimeydestä (yhdistettynä perus digipokkariin), ja osittain siitä että mulla on niin kiire saada lahjat pakettiin, etten malttais ootella oikeaa kuvaushetkeä (ts. sitä puolta tuntia, mikä talvipäivänä on edes hieman kirkkaampaa, jollei satu pilvinen sää). Tänä vuonna kuvaamatta jäi vain äidin musta kauluri (samanlainen kuin harmaa, mutta arvatenkin hankalampi kuvattava hämärässä...) ja Venkulle tehty pipo. Venkun sukista otin sentään äkkikuvan. Vähän mietin, että laitanko ees sukkien kuvaa tänne, kyseessä on kuitenkin tosi perussukat ja kuvat on tosi huonoja. Mutta toisaalta, pysyypähän sitten itsellä muistissa, että mitä oon tehny ja mistä.



SUKAT VENKULLE

Malli: perus
Lanka: Novitan 7 Veljestä
Puikot: 3.5

Ja ihan itselle vielä muistutukseksi: sukkien teräosa on 17 cm kantapäästä varpaisiin. Seuraavat sukat voi vielä varmasti samoilla mitoilla tehdä, mutta sen jälkeen pitää muistaa kysyä, että joko ne alkaa olla pieniä. Lapset kasvaa kyllä ihan käsittämätöntä vauhtia.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hys hys

Joulu tulee hurjaa vauhtia, joten lienee aika pitkän hiljaiselon jälkeen postata alta pois ei-lahjoiksi valmistuneet asiat, että voi sitten jatkaa hiljaiseloa lahjoiksi valmistuvien asioiden parissa. Hys hys. Tai no, yksi lahjajuttukin tässä on, ja heti ekana. Mutta luotan, että lahjan saaja ei varmaan ole blogiini eksynyt, eikä usko joulupukkiinkaan enää, joten ei liene suurta vahinkoa synny kuvan esittelystä. Aloitin nimittäin joululahjaneulomisen vanhemmasta kummitytöstäni. Huivi on neulottu langasta, jonka kauneudesta olin alunperin äärimmäisen epävarma. Tosi monesti olen törmännyt blogeissa aivan ihaniin liukuvärjättyihin huiveihin, sukkiin jne. Mutta omilla puikoilla liukuvärjätty lanka tuntuu kummalta ja hassulta ja hölmöltä. Tämäkin huivi teki mieli purkaa aina muutaman kerroksen välein melkein loppuun asti. Mutta jotenkin ihmeesti lopun ainaoikein kerrokset onnistuivat lämmittämään sydämeni sekä huiville että langalle ylipäätään. Valmiina huivi on mielestäni sen verran kiva, että olisi useamman kerran tehnyt mieli ottaa se itse käyttöön, kun se käsityöpöydälläni on odotellut paketointia.



HUIVI HELMIINALLE

Malli: Orlanen Textured Shawl
Lanka: Drops Delight, ehkä 80 g
Puikot: 3.25 pyöröt

Vielä kivempi huivista olisi varmasti tullut, jos a) siitä olisi tehnyt hieman isomman ja b) sen olisi tehnyt möyheämmällä langalla. Nyt se yltää just ja just kaulan ympäri kahdesti, mutta toisaalta sen kokoisena toiminee hyvin takin alla. Paksumpi lanka (ja mahdollisesti myös yksivärinen) olisi päästänyt huivissa olevan neulepinnan paremmin oikeuksiinsa. Mutta kuten sanottu, kiva tämä on minusta näinkin.

Huivin lisäksi on valmistunut parit sukat. Yhdet Venlalle ja toiset sellaiselle tyypille, jota ei kukaan vielä tunne. Venlan sukat tein sellaisella Novitan mallilla, jota olen käyttänyt jo pari kertaa aiemminkin. Mallineule on mielestäni ihanuutta ja sen oppii ulkoa hujauksessa. Ainoana miinuksena on, että joka hiiden kerta teen kantapään vahvennetun neuleen väärin. Joka hiiden kerta. Ja joka kerta ajattelen, että vika on minussa. Mutta ei se oo. Vika on ohjeessa (tai ainakin siinä, miten ohjeen olen tulkinnut. Mutta ei kuitenkaan neulomistavassani). Ehkä ensi kerralla muistan, kun tämän asian nyt tänne olen kirjoittanut. Eli note to self: Älä usko ohjetta.



SUKAT VENLALLE

Malli: Mohairsukat Novitan talvi 2008
Lanka: Drops Fabel, 50 g
Puikot: 3.0

Ihan kivalta tuo väärin tehty vahvennettu neulekin näyttää. Kuulemma vahvennettua helmineuletta(kohan) on tuo. Jos astetta siistimmän käsialan omaava ihminen tuota tekee, niin tulee siisti ruudukko neuleeseen. Mulla se näyttää paikoitellen vähän sottaiselta. Mutta pitäis ainaki kestää sukanpohjien!

Sitten pohjoisemmassa Suomessa on tulossa uusia ihmisiä kesällä. Yli-innokkaana satuin kirppikseltä löytämään jo mun mielestä kerrassaan ihastuttavan pöllö-bodyn. Sen kaveriksi piti tietty neuloa pikkutöppöset. Kuvan värit on tosi kellertävät, johtuen kameran automaatti-asetuksista ja huonosta valaistuksesta, sekä laiskasta bloggaajasta (värit ois voinu toki photoshopata lähemmäs totuutta).



VAUVAN TÖPPÖSET

Malli: Novitan muksu extrasta
Lanka: Novita Bambino, vähän.
Puikot: 3.0

Pohjoisemmasta Suomesta puheen ollen, mummi lupasi opettaa minut kehräämään lankaa rukilla. Tai mummi on siis jo pari kertaa ehtinyt minua opettaa. Mutta koska kotona ehtii käymään niin kamalan harvoin, niin olen yrittänyt myös itsekseni opetella asiaa. Värttinät ei kauheita maksa, ja ajattelin että sellaisella saa jo jotain tuntumaa lankaan. Siten ei mummin toivottavasti tarvi olla kahden minuutin välein kierittämässä säkkyröitä auki rukilla kehräämästäni langasta tai liittämässä katkennutta lankaa takaisin kuitutuppoon. Rukilla kehrääminen on vai-ke-aa. Ei voi kuin ihmetyksen ja lumouksen vallassa katsoa, kuinka mummi surauttaa rukilla niin vaivattoman näköisesti seitinohutta ja tasaistakin tasaisempaa lankaa, ja kuinka mummi pakottaa langan justiinsa sellaiseksi kuin tahtoo, eikä sellaiseksi kuin ne kuidut itse yrittää mennä. Siihen taitoon on itsellä vielä matkaa. Mutta ensimmäiset horjuvat askeleet on kuitenkin jo sillä tiellä otettu! Omat langanyritelmät on tosin sekä kierteiltään että paksuudeltaan mitä sattuu. Itse kehrätessäni kuitu vie ja minä vikisen, ei toisin päin. Mutta värikkäästä kuidusta kehrätessä möykkyinenkin lanka voi _parhaassa_ tapauksessa (enkä sano, että mun langat sitä parasta tapausta välttämättä edustaa...) näyttää ihan vekkulilta.


lauantai 6. helmikuuta 2010

Mustaa ja valkoista Venkulle

Veljeni sai joulupukilta pipon, johon myös veljen tyttö tykästyi kovasti. Kun yhdestä piposta ei kahteen päähän riittänyt, niin lupasin tehdä kummitytölle oman pipon. Pyyntönä oli, että pipon tuli olla tasan samanlainen aina kokoa myöten. Ihan vähän hassulta tuntui tehdä parivuotiaalle tytölle sama pipo kuin parikymppiselle miehelle, mutta kamalan söpöltähän isin pipo näytti tytsyllä. Koska pipo matkusti muualle, kuvasin sen tähän omassa päässäni. Kauhean tyylikäästi edustan kyllä. Koulukirjakin kummittelee taustalla muistuttaen, että ois ehkä aika jättää neulomiset vähän vähemmälle taas hetkeksi.



Pääni leijuu kummasti. Ihan ei oma käsi taipunut tästä kulmasta kuvaa ottamaan, vaan kuvan nappasi Kettu K. elikkä pikkusisko.


KÄPYPIPO MUSTANA
Malli: pintaneule Novitan Kuhilas-piposta, kavennukset Cousteaulla, idea Ihmisen.
Lanka: Dropsin Karisma, ehkä 60-70g
Puikot: 3,5
Muuta: Vähän saatoin oikoa ohjeesta mutkia suoriksi tuon kuhilasneuleen kanssa. Krhm. Lopputulos näyttää kuitenkin ihan kelvolta ja lähes oikealta.

Heti perään valmistui kummitytölle myös parin vuoden kasvuvaralla varustetut villasukat. Lasten koot on mulle jotenkin täysi mysteeri. Kaikki näyttää liian suurelta tai liian pieneltä ja monesti osoittautuukin jommaksi kummaksi. Tiukalla logiikalla päättelin, että parempi tehdä mielummin isot sukat, joita voi käyttää parin vuoden päästä kuin pienet sukat, jotka eivät mahdu. Langaksi päätyi Seitsemän veljestä, kun sitä sattui pari ekstrakerää olemaan jonkin kuopatun projektin jäljiltä.


VENKUN SUKAT
Malli: perussukkamalli, pintaneule kaverin ohjeen mukaan (= vuorotellen kierros oikeaa ja kierros joustinneuletta)
Lanka: Novitan Seitsemän veljestä n. 50g
Puikot: 3,5

Myös vessan laatat saivat vähän uutta ilmettä. Harkinnassa on, että pitäisikö noille reunojen puolikkaille "kukille" tehdä toisetkin puolet vielä.