Alta pois, osa 3/3 (a.k.a. huonoja ideoita)

Viimeisen talven aikana olen joutunut käsityöasioissa useamman kerran Huonon Idean uhriksi. Teoriassa ihan kiva tai järkevän kuuloinen ratkaisu on osoittautunut joksikin aivan muuksi. Tietty jollain tasolla huonot ideat kuuluukin kaikenlaiseen luovaan työhön, jota käsillä tekeminenkin enemmän tai vähemmän, ihmisestä ja projektista riippuen, on. Kuitenkin aina himpun verran harmittaa huomata idean toimimattomuus vasta toteutuksen jälkeen. Kaikkein karmein näistä Huonoista Ideoista on ehdottomasti ollut alkuvuonna tekemäni päätös yrittää jättää käsityöhommat syrjään kunnes gradu nykäisee kunnolla eteenpäin. Muutaman kuukauden ajan minimaalisella käsityömäärällä porskuttaneena voin sanoa, että ei tee henkisesti hyvää. Vaikka käsityöt vievätkin aikaa, ne myös helpottavat stressiä ja parantavat mieltä kun edes jotain saa valmiiksikin aina toisinaan. 

Joskus vuodenvaihteessa huomasin, että  jo vuosia palvellut, eurolla kirppikseltä löytynyt vaalean beige työtuolini alkoi näyttää aika kirjavalta. Meidän kämpässä ei ole "oikeaa" ruokapöytää, mistä johtuen kaikki ateriat syödään joko olkkarin sohvalla tai tietokoneen ääressä (tai kesäisin parvekkeella, jonne jonkinlainen ruokapöytä mahtuu). Tästä johtuen sekä olkkarin sohva, että ainakin minun työtuolini (ilmeisesti minä olen se meidän talouden porsastelija) kertovat aika erehtymättömästi menneiden aikojen menyyt. Kun kirppikseltä löytyi kiva, mutta verhoksi liian lyhyt verho, ajattelin pistää ruokalistat pois silmistä. 

Tuolista tuli mielestäni oikein pirteä, saumat tuntuivat olevan jokseenkin suorassa, ja toteutuskin oli helpompi kuin aluksi aavistelin. Kaikki siis oli aivan mainiosti, paitsi että. Verhokangas oli (kuten verhot kai usein on) aika löyhään kudottua, mistä johtuen kangas alkoi nyppyyntyä. Nyt etenkin istuinosa on pienten ja suurempienkin nukkanyppyjen peitossa, niitä sitten kiskon aikani kuluksi irti silloin, kun koneella olo ei sormitoimintaa aktiivisesti vaadi. Ensi kerralla voisi sitten panostaa johonkin tiiviimmin kudottuun kankaaseen, joka on kenties jopa tarkoitettu kestämään päivittäinen perskulutus.

Jokatalviseen tapaani neuloin pakkasten kiristyessä itselleni uuden pipon. Ohje löytyi Dropsin malleista, ja langatkin ovat Garnstudiolta. Tuumasin, että voisi kokeilla jotain uutta piposaralla, ja neuloin kirjoneulepipon. Ajattelin, että lämmittää mokoma vähän peruspipoa paremmin. Ja lämmittihän se, mutta jokseenkin kivoista väreistä ja tehokkaasta eristyksestään huolimatta pipo jäi kovin vähälle käytölle. Joka kerta kun pipon kiskaisi päähänsä, alkoi alitajunnassa suhisemaan tuulipukujen tarmokas kahina. Toisin sanottuna, ei ollut sittenkään (ainakaan vielä) mun juttu kirjoneulepipo. Ehkä parin vuoden päästä pipon aikaansaama lenkkitätifiilis on ihan tervetullut tekijä keskellä kovintakin talvea, sitä päivää odotellessa.

Aika pian kirjoneulepipon jälkeen tein pipon, jota vieläkin tekisi vähän mieli pitää, vaikka aurinko jo hohkaa taivaan täydeltä. Pipon ohje on Molly nimeltään, ja valtavasta koostaan huolimatta pipo on vielä kuukausien käytönkin jälkeen ihan superihqpihqjee. Ainakaan peilin perusteella pipo ei myöskään yleensä asetu niin muhkuraisen ja lurun näköisesti kuin kuvassa, en vain parempaakaan otosta löytänyt tähän hätään (vaikka sellainen saattaa olla jossain olemassakin).

Gradupaineen purkua ja miniatyyriä maineikkaalle mutantille

Täällä on ollut hil-jais-ta. Graduun ja töihin keskittyminen on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jotenkin olen uskotellut itselleni, että blogin (ja käsitöiden ja kavereiden ja kaiken muunkin) jättäminen vähemmälle huomiolle auttaisi keskittämään energiat graduun, mutta eipäs ole aivan niin onnistuneesti käynyt. Jo lukiosta asti liiallinen koulupaine purkautuu minulla tarpeena tehdä jotain luovaa. Niinpä viimeaikoina on tullut tehtyä kaikenlaisia pikkuprojekteja. Kaikista projekteista ei kuvia löydy, eivätkä kaikki ole vielä valmiita. Tehtyjen, mutta kuvaamattomien töiden listalla on mm. maailman rumimmat kämmekkäät, muutama tiskirätti, sekä virkattu naru pitelemään yölampun katkaisijaa lähempänä sänkyä. Gradun ensimmäisten sivujen vääntämisen aiheuttama turhautus johti minut paksujen lankojen ja suurten puikkojen ääreen, ja parissa tunnissa valmistui Akateemisen Turhautumisen Pipo. Alkuvuodesta tälle oli vielä kovasti tarvetta.

Kotireissulta pohjoisesta toin tuliaisiksi uuden käsityötehtävän: Venlan Barbie on kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Päässäni vilisee kymmenittäin, ehkä sadoittain, mahdollisia asukokonaisuuksia, joita tahtoisin Barbielle tehdä ja lahjoittaa. Valitettavasti ompelutaitoni ja etenkin -uskallukseni on sen verran heikkoa, etteivät ideat ole vielä päässeet juuri toteutumaan. Aloitin vaatetusurakan ompelemalla yksinkertaisen pallomekko-pallotoppi-kokonaisuuden, ja neulomalla ja virkkaamalla lämpöisen villaliivin lämmittämään Barbieta viileinä kesäiltoina. Barbie sai ylijäämälangasta kokoelmiinsa myös kesähatun.

Viimeiset pari viikkoa gradun kirjoitus on takkuillut melko häijysti. Muutama päivä sitten paineet lähtivät purkautumaan. Meillä pahvi- ja paperiroskat kerätään ulko-oven vieressä oleviin paperikasseihin, mikä ei käytännöllisyydestään huolimatta ole kovin esteettistä. Heräsin varmana siitä, että sanomalehdistä voi tehdä asialle Jotain. Alkuun suunnittelin päällystäväni paperikasseja muutamalla kerroksella sanomalehtiä, ja saamalla siten aikaan yksinkertaisen laatikon. Valmistuneen laatikon voisi sitten värjätä akryyliväreillä. Aamun aikana idea kehittyi sanomalehdistä punomiseksi, koska minulla oli omat epäilykseni maalatun paperimassapinnan esteettisyydestä. Aamun testaukset johtivat minut päättelemään, että aivoni olivat johtaneet minua harhaan. Paperin punominen vaikutti olettamaani hankalammalta. Kuitenkin ajatus jäi vaivaamaan mieltäni sen verran, että päädyin googlettamaan aiheesta sanomalehdillä punominen. Google kertoikin minulle kerrassaan ihmeellisiä asioita. Muun muassa sen, että sanomalehtiä voi kehrätä langaksi. Ja myös sen, että sanomalehdistä voi kuin voikin punoa mitä hienoimpia koreja. Kevyen manian vallassa kehräsin lankaa sanomalehdestä, testailin punomista erimuotoisilla sanomalehden suikaleilla ja etsin ohjeita korinpunomiseen. Lopputulos on tällainen:

Valitettavasti melko useat korinpunonnan niksit ja ohjeet selkiytyivät minulle vasta punoessani, joten ensimmäinen korini on melkoinen muotopuoli. Muoto ei kuitenkaan vaikuta korin jämäkkyyteen: viimeistelyn jälkeen kori on yllättävänkin napakka. Punominen itsessään oli nopeaa, rentouttavaa, verrattain helppoa ja erittäin suurta tyydytystä aikaansaavaa, joten tämä väkkyrä tuskin jää viimeiseksi. Suurena plussana tällaisissa töissä on se, että niinkin turhasta ja turhauttavasta asiasta, kuin vanhojen sanomalehtien alati kasvavasta pinosta, voi saada aikaan jotain käytännöllistä ja (huolella tehtynä) kaunista.

Loppuun pitää vielä mainostaa, että sain jonkin aikaa sitten Hannariikalta tunnustuksen. Tunnustus on tämän blogin ensimmäinen, ja sen verran suuren riemun lähde, etten halua sitä laittaa näinkin sekavan postauksen lopuksi, vaan omistaa asialle ihan kunnolla tilaa, aikaa ja ajatusta.

Ihanuuksia itselle

Joululahjaneulonnan jälkeen on kiva päästä neulomaan taas itselleen. Vaikka itselle neulominen ei aiheutakaan sellaisia hyvän mielen ryöpsähdyksiä kuin muille neulominen (silloin kun neuleesta tulee sen verran onnistunut että saajakin tykkää), on siinä silti omat puolensa. Ensinnäkin värit miellyttää väistämättä omaa silmää, kun itselleen neuloo. Eipä sillä, en minä rumanvärisiä asioita muillekaan tietty neulo. Mutta lankoja valitessa on paljon rennompaa, kun ei tarvitse muiden mieltymyksiä ottaa huomioon. Myös mallit saa itse valita omien mieltymysten mukaan. Toisekseen itselle neulomisessa on hyvää se, että keskeneräisiä neuleita voi testata päälle vaikka viiden minuutin välein, jos epävarmuus iskee. Kolmanneksi kivaa on tietenkin se, että valmiit neuleet saa pitää ihan itse.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni ihanaa pipon ohjetta, sillä kaikki piponi ovat joko nukkaisia, väärän värisiä tai muuten epäkelpoja. Joulun alla lankapuoti TitiTyyn blogiin ilmestyi kaikessa yksinkertaisuudessaan sen verran viehättävä pipo, että se hyppäsi puikoille parin keskeneräisen työn jonon ohitse. Jotta elämä ei liian helpoksi heittäytyisi, tälläkin pipolla on vikansa: se on liian kylmä talvikeleille. Pipon kehno lämmöneristys on kyllä aivan oma vikani, sillä lankavalintani oli melko ohut. Mutta kunhan kevät taas saapuu (eli ihan kohta!), niin tämä pipo on varmasti päässä päivittäin.

SIPULIPIPO

Malli: Sipulihattu
Lanka: Rowan Felted Tweed, 30 g
Puikot: 4.0 ja 5.0

Pipon lisäksi itselle valmistui pari päivää sitten myös sukat. Ihanainen Kettu K. oli ostanut minulle joululahjaksi herkullista Punta yarnsin käsinvärjättyä sukkalankaa ja Judy Sumnerin Knitted Socks East and West -kirjan, jossa on kauniiden sukkamallien lisäksi myös muutamia kiinnostavia silmukoita/tekniikoita, joita odotan innolla pääseväni testaamaan. (Lisäksi paketissa oli myös toivomani kierroslaskuri, joka näemmä nopeuttaa neulomistani yllättävän paljon.)

BIWA SUKAT

Malli: Biwa by Judy Sumner
Lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted, 60 g
Puikot: 2.5 (koska en löytänyt äidin puikkovarastoista 2.0 mm puikkoja, enkä malttanut odottaa näiden sukkien aloittamista niin kauan että olisin päässyt joululomalta kotiin omille puikoilleni.)

Sukista tuli ehkä vähän turhan löysät, johtuen tuosta sopivien puikkojen puutteesta (ja siis omasta kärsimättömyydestäni). Sukkahousujen kanssa ne kuitenkin pysyvät jalassa ihan hyvin, ovat miellyttävän tuntoiset ja kauniit. Ainoa harmitus sukissa löysyyden lisäksi on se, että näihin ei tarvinnut käyttää mitään niistä varsin mielenkiintoisen oloisista silmukoista, joita kirjassa opetettiin.

Syksy!

Syksy hujahti tänne vauhdilla. Helteillä huomasin, että pihlajanmarjat jo vähän kellertää. Pari yötä sen jälkeen helteet katosivat ja ilma muuttui syksyiseksi. Ja nyt alkaa neuleintokin palailla tasaista tahtia, kenties kasvaneen tarpeen vuoksi. Alkusyksy on mun mielestä mahdollisesti vuoden paras aika. On sekä pimeää että valoisaa, on raikasta muttei kylmää, ja on (jo aikaste monetta vuotta) alkavan kouluvuoden jännitystä ja odotusta.

Olen hermostuksella ja jännityksellä seuraillut akryylimaalin pysymistä lipastossa, ja pikkuhiljaa alkaa jännitys jo helpottamaan. Pari naarmua lipasto on saanut laatikoiden availusta, mutta kaikki syntyneet naarmut ovat ensimmäiseltä vuorokaudelta maalauksen jälkeen. Kärsivällinen ihminen olisi varmasti antanut maalien kuivua vuorokauden sekä maalikerrosten välissä että maalaamisen jälkeen. Mutta en minä. Ehkä sitten (mahdollisissa) seuraavissa projekteissa voisi sitä kärsivällisyyttäkin testata. Ja myös pintojen hiomista hiekkapaperilla, sitä tuntuvat kovasti suosittelevan.

Syysneulonnan aloitin pipolla, ihan itselleni. Ensin suunnitelmissa oli tehdä Wurm-pipo, mutta se ei yksinkertaisesti suostunut näyttämään a) kokoiseltani ja b) näköiseltäni. Vähän liian iso ja vähän liian simppeli tuli niillä muutamalla yrityksen alulla, mitä ehdin tehdä. Ravelryn ilmaisista ohjeista ei millään tuntunut löytyvän minulle mieleistä myssyä, joten päädyin improvisoimaan.

POPPELI-PIPO

Ohje: pitsikuvio Poppelista
Puikot: 4
Lanka: Drops Karisma, n. 80 g

Muuten tykkään piposta, mutta tuohon ainaoikein-resoriini suhtaudun vähän ristiriitaisin tuntein. Enimmäkseen se näyttää ihan ok:lta, mutta välillä siitä tulee sellainen olo, niinkuin olisin suhaissut kelvon pitsipipon reunaan jonkin ullakolta löytyneen 70-luvun hikinauhan. Mutta joo, enimmäkseen kiva pipo tuli, ja keltainen piristää kivasti. Vaatteissa en osaa keltaista pitää (yrittänyt olen), mutta asusteissa toimii kyllä.

Tässä vielä vähän tarkempaa kuvaa Poppelin ohjeella tehdystä pitsineuleesta. Se on niin kovin nättiä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä niin reikäistä, etteikö vähän lämmittäisikin vielä. Lupasin pikkuveljellekin neuloa pipon tässä syksyn aikana. Esitetyistä toiveista päätellen saattaa kuitenkin olla, että piposta saattaisi tulla tykätympi jos neulomisen sijaan ompelisin sellaisen trikoosta. Jo valmistunutta pipoa pitää vielä esitellä yhdestä kuvakulmasta.

Pipon alla oleva valkoinen tausta on btw Jyväskylän yliopistolta tullut kansio, jonka sisällä on mun uunituore humanististen tieteiden kandidaatin tutkintotodistus. Eikös ollut ovela aasinsilta. Mutta jee minä! :) Seuraavaksi pitäisikin sitten alkaa sitä hitsin gradua pohtimaan. Graduhommat on mukavasti alkaneetkin jo keveällä alamäellä ja pettymysten sarjalla, eli ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin (ainakin jossain vaiheessa). Ensin kaksi ihanaista ja pätevää graduohjaajaa kertoivat, etteivät ole tänä vuonna ohjaamassa graduja. Ja sitten mun plan C graduohjaajan kurssi olikin ehtinyt jo täyttyä ennen kuin ehdin sinne ilmoittautumaan (myöhästyin huimat 2h ilmoittautumisen alkuhetkestä). Mutta kyllä se plan D toimii varmasti siinä missä plan C:kin.

Lämpöjuttuja

Vaikka kevätaurinkokin on jo parina päivänä näyttäytynyt, niin lämpömittarit ovat vielä kurjissa kaksinumeroisissa miinusasteissa. Sehän ei tietenkään tällaisen ikipalelijan mielestä ole kivaa ensinkään, mutta onneksi asialle voi sentään tehdä jotain. Ensimmäisenä lämmityslistalle pääsivät kämmekkäät, siitäkin huolimatta että suhtauduin hieman epäilevästi niiden käytännöllisyyteen tai lämmitystehokkuuteen. Tietokoneen käytöstä kylmenneitä käsiä ei kuitenkaan juuri lapasilla tai sormikkailla pidetä lämpimänä, joten vaihtoehtojakaan ei pahemmin ollut, ja parin päivän käytön jälkeen tykkäilen kämmekkäitäni ihan isosti.

Ravelrysta löytyi lyhyen metstästyksen jälkeen mieleinen ohje, jota muokkasin ihan himpusti. Peukaloista tein ihan lyhkäiset, koska minusta pitkä peukalo näyttää kämmekkäissä hassulta. Lisäksi tein kämmenen puolelle 1o1n joustinneuletta varmistaakseni, että kämmekäs on riittävän napakka. Loppujen lopuksi joustinneuleelle ei olisi ollut tarvetta, koska lankani oli sen verran ohjeen lankaa ohuempaa, että koko olisi korjaantunut ihan silläkin.

KÄMMEKKÄÄT

Malli: Susie's Reading Mitts
Lanka: Drops Alpaca, n. 40g
Puikot: 3,0
Muuta: koko on ehkä xs, eli neulottu s:n ohjeella mutta vähän pienemmillä puikoilla.

Kämmekkäiden kuvaaminen ilman apua oli vaikeahkoa. Vaikeaa oli myös keksiä, että kuinka tuon kämmenpuolen saan esiteltyä. Ystävänpäivä ja itselaukaisin inspiroivat seuraavaan:

Kämmekkäiden jälkeen olikin aika ryhtyä korjaamaan pipovaraston vajausta. Kaikki omistamani pipot ovat väärän värisiä, nuhjuisia, väärän kokoisia tai muuten vain tylsiä. Kevään kunniaksi (keväthän alkaa heti kun aurinko paistaa) valitsin pipolangaksi ihanan tummanvihreän Alpacan. Poppelista varoiteltiin, että kuviot eivät välttämättä noin tummasta (väri on ensimmäisissä kuvissa lähimpänä totuutta) ja monivärisestä langasta näy maailman parhaiten. Halusin silti testata asiaa Candle Flame Cowlin pintaneuleella, joka mielestäni vaikutti melko hyvin erottuvalta.

LIEKKI/MARJA-PIPO

Malli: pintaneule Candle Flame Cowlista, kavennukset omat, kuviota mukaillen
Lanka: Drops Alpaca, n. 50g
Puikot: 3,0

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että pipo muuttuu erinäköiseksi toisessa kuvassa. Selitys asialle on se, että alemmassa kuvassa pipo on nurin päin päässäni. Vasta pipon valmistuttua huomasin, että sehän näyttää yhtä kivalta nurjalta kuin oikealta. Oikean puolen liekit muodostavat nurjalle puolelle nyppyjä, jotka pipoa nimetessä kääntyivät nypylöistä marjoiksi. Yritin päätellä langat sen verran piiloon, että pipoa voi käytellä kummin päin vain. Ylempi kuva on se "virallinen" pipo, eli mallin oikea puoli. Tässä vielä pipot takaa, vasemmanpuoleinen kuva jälleen se "oikea" pipo, oikeanpuoleinen nurjalta.

Lopuksi vielä kuva pelkästä pinnasta, niitä verratessa viimeistään ero näkyy aika kivasti. Väri jäi kuvissa ihmeen vaaleaksi, mutta sen ansiosta kuvio erottuu paremmin.

Mustaa ja valkoista Venkulle

Veljeni sai joulupukilta pipon, johon myös veljen tyttö tykästyi kovasti. Kun yhdestä piposta ei kahteen päähän riittänyt, niin lupasin tehdä kummitytölle oman pipon. Pyyntönä oli, että pipon tuli olla tasan samanlainen aina kokoa myöten. Ihan vähän hassulta tuntui tehdä parivuotiaalle tytölle sama pipo kuin parikymppiselle miehelle, mutta kamalan söpöltähän isin pipo näytti tytsyllä. Koska pipo matkusti muualle, kuvasin sen tähän omassa päässäni. Kauhean tyylikäästi edustan kyllä. Koulukirjakin kummittelee taustalla muistuttaen, että ois ehkä aika jättää neulomiset vähän vähemmälle taas hetkeksi.

Pääni leijuu kummasti. Ihan ei oma käsi taipunut tästä kulmasta kuvaa ottamaan, vaan kuvan nappasi Kettu K. elikkä pikkusisko.

KÄPYPIPO MUSTANA
Malli: pintaneule Novitan Kuhilas-piposta, kavennukset Cousteaulla, idea Ihmisen.
Lanka: Dropsin Karisma, ehkä 60-70g
Puikot: 3,5
Muuta: Vähän saatoin oikoa ohjeesta mutkia suoriksi tuon kuhilasneuleen kanssa. Krhm. Lopputulos näyttää kuitenkin ihan kelvolta ja lähes oikealta.

Heti perään valmistui kummitytölle myös parin vuoden kasvuvaralla varustetut villasukat. Lasten koot on mulle jotenkin täysi mysteeri. Kaikki näyttää liian suurelta tai liian pieneltä ja monesti osoittautuukin jommaksi kummaksi. Tiukalla logiikalla päättelin, että parempi tehdä mielummin isot sukat, joita voi käyttää parin vuoden päästä kuin pienet sukat, jotka eivät mahdu. Langaksi päätyi Seitsemän veljestä, kun sitä sattui pari ekstrakerää olemaan jonkin kuopatun projektin jäljiltä.

VENKUN SUKAT
Malli: perussukkamalli, pintaneule kaverin ohjeen mukaan (= vuorotellen kierros oikeaa ja kierros joustinneuletta)
Lanka: Novitan Seitsemän veljestä n. 50g
Puikot: 3,5

Myös vessan laatat saivat vähän uutta ilmettä. Harkinnassa on, että pitäisikö noille reunojen puolikkaille "kukille" tehdä toisetkin puolet vielä.