maanantai 15. helmikuuta 2010

Lämpöjuttuja

Vaikka kevätaurinkokin on jo parina päivänä näyttäytynyt, niin lämpömittarit ovat vielä kurjissa kaksinumeroisissa miinusasteissa. Sehän ei tietenkään tällaisen ikipalelijan mielestä ole kivaa ensinkään, mutta onneksi asialle voi sentään tehdä jotain. Ensimmäisenä lämmityslistalle pääsivät kämmekkäät, siitäkin huolimatta että suhtauduin hieman epäilevästi niiden käytännöllisyyteen tai lämmitystehokkuuteen. Tietokoneen käytöstä kylmenneitä käsiä ei kuitenkaan juuri lapasilla tai sormikkailla pidetä lämpimänä, joten vaihtoehtojakaan ei pahemmin ollut, ja parin päivän käytön jälkeen tykkäilen kämmekkäitäni ihan isosti.

Ravelrysta löytyi lyhyen metstästyksen jälkeen mieleinen ohje, jota muokkasin ihan himpusti. Peukaloista tein ihan lyhkäiset, koska minusta pitkä peukalo näyttää kämmekkäissä hassulta. Lisäksi tein kämmenen puolelle 1o1n joustinneuletta varmistaakseni, että kämmekäs on riittävän napakka. Loppujen lopuksi joustinneuleelle ei olisi ollut tarvetta, koska lankani oli sen verran ohjeen lankaa ohuempaa, että koko olisi korjaantunut ihan silläkin.




KÄMMEKKÄÄT

Malli: Susie's Reading Mitts
Lanka: Drops Alpaca, n. 40g
Puikot: 3,0
Muuta: koko on ehkä xs, eli neulottu s:n ohjeella mutta vähän pienemmillä puikoilla.

Kämmekkäiden kuvaaminen ilman apua oli vaikeahkoa. Vaikeaa oli myös keksiä, että kuinka tuon kämmenpuolen saan esiteltyä. Ystävänpäivä ja itselaukaisin inspiroivat seuraavaan:



Kämmekkäiden jälkeen olikin aika ryhtyä korjaamaan pipovaraston vajausta. Kaikki omistamani pipot ovat väärän värisiä, nuhjuisia, väärän kokoisia tai muuten vain tylsiä. Kevään kunniaksi (keväthän alkaa heti kun aurinko paistaa) valitsin pipolangaksi ihanan tummanvihreän Alpacan. Poppelista varoiteltiin, että kuviot eivät välttämättä noin tummasta (väri on ensimmäisissä kuvissa lähimpänä totuutta) ja monivärisestä langasta näy maailman parhaiten. Halusin silti testata asiaa Candle Flame Cowlin pintaneuleella, joka mielestäni vaikutti melko hyvin erottuvalta.


LIEKKI/MARJA-PIPO

Malli: pintaneule Candle Flame Cowlista, kavennukset omat, kuviota mukaillen
Lanka: Drops Alpaca, n. 50g
Puikot: 3,0

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että pipo muuttuu erinäköiseksi toisessa kuvassa. Selitys asialle on se, että alemmassa kuvassa pipo on nurin päin päässäni. Vasta pipon valmistuttua huomasin, että sehän näyttää yhtä kivalta nurjalta kuin oikealta. Oikean puolen liekit muodostavat nurjalle puolelle nyppyjä, jotka pipoa nimetessä kääntyivät nypylöistä marjoiksi. Yritin päätellä langat sen verran piiloon, että pipoa voi käytellä kummin päin vain. Ylempi kuva on se "virallinen" pipo, eli mallin oikea puoli. Tässä vielä pipot takaa, vasemmanpuoleinen kuva jälleen se "oikea" pipo, oikeanpuoleinen nurjalta.


Lopuksi vielä kuva pelkästä pinnasta, niitä verratessa viimeistään ero näkyy aika kivasti. Väri jäi kuvissa ihmeen vaaleaksi, mutta sen ansiosta kuvio erottuu paremmin.

2 kommenttia:

  1. Pipo näytää tosi hyvälle. Näyttäsköhän tuo miehen päässä kuinka hassulle. Pitää kysyä tuolta meidän perheen neulojalta mitä mieltä se on.

    VastaaPoista
  2. Mun pitää tuoda joku päivä pipo vaikka testattavaksi. Luulisi, että ihan kivasti vois sulleki sopia tuo, etenki sun värisempänä. Mutta teillä tietty neulojan sana ratkaisee varmaan :D

    VastaaPoista