tiistai 5. tammikuuta 2010

Alku.

Kuluneen vuoden tai parin aikana olen huomannut, että käsityöt ovat salakavalasti hiipineet pysyväksi osaksi elämääni. Niistä on tullut intohimo ja harrastus. Samalla olen tutustunut myös käsityöblogeihin, joiden käsityöideat ja käytännön neuvot ovat innostaneet oppimaan lisää ja kokeilemaan ennakkoluulottomammin. Lopulta päätin rohkaistua myös virtuaalisesti ja liittyä käsityöblogaajien suureen joukkoon.

Kannustimena oman blogin perustamiseen toimii myös uusi kamera (aikaisempi kamera = kännykkä) ja toive saada talteen tehdyt työt, jotka varsin usein menevät lahjoiksi läheisille.

Oheinen kuva on aika tarkalleen vuosi sitten pikkusiskolle tehdystä kaulahuivista. Kuva päätyi tänne ihan sillä perusteella että se oli ensimmäinen käsityökuva, jonka tiedostoistani löysin. Eli kuvantestailen. Seuraavaan postaukseen saatan sitten keräillä ympäriinsä talleteltuja kuvia viime vuoden tekosista, mikäli tuo kuva ei ihan karmaisevan rakeiselta näytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti