lauantai 23. huhtikuuta 2011

Gradupaineen purkua ja miniatyyriä maineikkaalle mutantille

Täällä on ollut hil-jais-ta. Graduun ja töihin keskittyminen on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jotenkin olen uskotellut itselleni, että blogin (ja käsitöiden ja kavereiden ja kaiken muunkin) jättäminen vähemmälle huomiolle auttaisi keskittämään energiat graduun, mutta eipäs ole aivan niin onnistuneesti käynyt. Jo lukiosta asti liiallinen koulupaine purkautuu minulla tarpeena tehdä jotain luovaa. Niinpä viimeaikoina on tullut tehtyä kaikenlaisia pikkuprojekteja. Kaikista projekteista ei kuvia löydy, eivätkä kaikki ole vielä valmiita. Tehtyjen, mutta kuvaamattomien töiden listalla on mm. maailman rumimmat kämmekkäät, muutama tiskirätti, sekä virkattu naru pitelemään yölampun katkaisijaa lähempänä sänkyä. Gradun ensimmäisten sivujen vääntämisen aiheuttama turhautus johti minut paksujen lankojen ja suurten puikkojen ääreen, ja parissa tunnissa valmistui Akateemisen Turhautumisen Pipo. Alkuvuodesta tälle oli vielä kovasti tarvetta.


Kotireissulta pohjoisesta toin tuliaisiksi uuden käsityötehtävän: Venlan Barbie on kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Päässäni vilisee kymmenittäin, ehkä sadoittain, mahdollisia asukokonaisuuksia, joita tahtoisin Barbielle tehdä ja lahjoittaa. Valitettavasti ompelutaitoni ja etenkin -uskallukseni on sen verran heikkoa, etteivät ideat ole vielä päässeet juuri toteutumaan. Aloitin vaatetusurakan ompelemalla yksinkertaisen pallomekko-pallotoppi-kokonaisuuden, ja neulomalla ja virkkaamalla lämpöisen villaliivin lämmittämään Barbieta viileinä kesäiltoina. Barbie sai ylijäämälangasta kokoelmiinsa myös kesähatun.



Viimeiset pari viikkoa gradun kirjoitus on takkuillut melko häijysti. Muutama päivä sitten paineet lähtivät purkautumaan. Meillä pahvi- ja paperiroskat kerätään ulko-oven vieressä oleviin paperikasseihin, mikä ei käytännöllisyydestään huolimatta ole kovin esteettistä. Heräsin varmana siitä, että sanomalehdistä voi tehdä asialle Jotain. Alkuun suunnittelin päällystäväni paperikasseja muutamalla kerroksella sanomalehtiä, ja saamalla siten aikaan yksinkertaisen laatikon. Valmistuneen laatikon voisi sitten värjätä akryyliväreillä. Aamun aikana idea kehittyi sanomalehdistä punomiseksi, koska minulla oli omat epäilykseni maalatun paperimassapinnan esteettisyydestä. Aamun testaukset johtivat minut päättelemään, että aivoni olivat johtaneet minua harhaan. Paperin punominen vaikutti olettamaani hankalammalta. Kuitenkin ajatus jäi vaivaamaan mieltäni sen verran, että päädyin googlettamaan aiheesta sanomalehdillä punominen. Google kertoikin minulle kerrassaan ihmeellisiä asioita. Muun muassa sen, että sanomalehtiä voi kehrätä langaksi. Ja myös sen, että sanomalehdistä voi kuin voikin punoa mitä hienoimpia koreja. Kevyen manian vallassa kehräsin lankaa sanomalehdestä, testailin punomista erimuotoisilla sanomalehden suikaleilla ja etsin ohjeita korinpunomiseen. Lopputulos on tällainen:


Valitettavasti melko useat korinpunonnan niksit ja ohjeet selkiytyivät minulle vasta punoessani, joten ensimmäinen korini on melkoinen muotopuoli. Muoto ei kuitenkaan vaikuta korin jämäkkyyteen: viimeistelyn jälkeen kori on yllättävänkin napakka. Punominen itsessään oli nopeaa, rentouttavaa, verrattain helppoa ja erittäin suurta tyydytystä aikaansaavaa, joten tämä väkkyrä tuskin jää viimeiseksi. Suurena plussana tällaisissa töissä on se, että niinkin turhasta ja turhauttavasta asiasta, kuin vanhojen sanomalehtien alati kasvavasta pinosta, voi saada aikaan jotain käytännöllistä ja (huolella tehtynä) kaunista.

Loppuun pitää vielä mainostaa, että sain jonkin aikaa sitten Hannariikalta tunnustuksen. Tunnustus on tämän blogin ensimmäinen, ja sen verran suuren riemun lähde, etten halua sitä laittaa näinkin sekavan postauksen lopuksi, vaan omistaa asialle ihan kunnolla tilaa, aikaa ja ajatusta.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Aidez-moi jne.

Miksihän aina käy niin, että kun koulujutut/muu stressi painaa päälle, niin iskee ihan armoton pakkoneuloosi. Kun deadlinet lähestyy, niin pitää keskeneräiset työt neuloa alta pois ennen kuin aivoni suostuvat keskittymään niihin "oikeesti tärkeisiin" juttuihin. Eipä sillä, voisi sitä stressiään huonomminkin purkaa. 

Itselleneulominen jäi päälle. Onnistuin jotenkin järkeilemään itselleni, että on ihan ok aloittaa pari projektia ennen graduun keskittymistä. Jotain ihan pientä kivaa. Esim. villatakki. 


AIDEZ
Lanka: Cascade Yarns Eco+ n. 350 g
Puikot: 6,0
Koko:XS

Eipä takin neulomisessa kovin kauaa nokka tuhissut, kun puikot oli kokoa 6,0. Neulomiseen käytetyt päivät ovat kevyen usvan peitossa, joten aivan varma en ole siitä, monessako päivässä tämä neuloontui. Jälkikäteen tehdyt laskelmat sanoo, että vajaassa viikossa tuli valmista, mikä tuntuu melko mahdottomalta minun neulontavauhdillani, suurista puikoista huolimatta. Ensimmäiset päivät kun onnistuin vielä rajoittamaan neulomiseen käyttämääni aikaa.

Valmiin työn kuvaus ei vieläkään ole minun juttuni, kuten ehkä näkyy. En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivan ja viedä neuleensa ulos kuvattaviksi. Itse räpsin kuvat mahdollisimman pian työn valmistumisen jälkeen pimeässä, ahtaassa kaksiossamme. Ja yleensä ihan itse. Tosin villatakin kuvaaminen itsekseen ei yhäkään ole turhan yksinkertainen juttu, joten sallin Vilin ottaa pari kuvaa takin takaosasta. Koska kuvattavana oleminen on ka-ma-laa, kelpuutin ensimmäiset ei-tärähtäneet kuvat. Siitäkin huolimatta, että takki/takin kantaja näyttää kuvassa luonnottoman tanttamaiselta. Siis oikeasti. Ei tuo takki tuolta näytä kun sitä peilistä katsoo.

Takissa käytetty Eco+ lanka on ehkä ihanimpia lankoja, mitä olen koskaan neulonut. Se liukui puikoilla mukavsti, tuntuu miellyttävälle ihoa vasten vaikka on 100% villaa ja väri on upea (ei kyllä välity kuvista).Takki itsessään muistuttaa kovasti äidin vanhaa vihreää villatakkia, mikä entisestään lisää sen ihanuutta. Ihan kuin olisin neulonut itselleni palan kotia.

Itselle neulotuista Biwa-sukista jäi lankaa yli yhden sukan verran. Lanka oli sen verran erilaista (lue: hienompaa) kuin muut langat varastossani, etten keksinyt mitään tapaa kerryttää omaa vaatevarastoani loppukerällä. Niinpä neuloin tulevalle kesävauvalle pohjoiseen kesäiset junasukat. Lanka tuntuu melkein puuvillalta, vaikka on enimmäkseen merinovillaa, joten sukkia voinee hyvin pitää vaikka paljasta ihoa vasten tarpeen tullen.


JUNASUKAT
Lanka: Punta Yarns
Puikot: 2,5

Sukkien tekoon upposi aikaa vähintäänkin yhtä kauan kuin Aideziin. Jotenkin onnistun aina huijaamaan itseäni, että vauvojen vaatteet valmistuvat hetkessä. Nehän on niin pieniä! Mutta kummasti pieni puikkokoko onnistuu äkkiä kompensoimaan työmäärän aika keskiverroksi. Mutta työmäärästä riippumatta lasten/vauvojen vaatteet on kivaa neulottavaa, kun lopputulos on lähes poikkeuksetta äärimäisen söpö.

Hirvittävien paukkupakkasten alkuun ehdin tehdä itselleni vielä kirjoneulelapaset jämälangoista. Ainaisiin kirjoneulelapasten tähtikuvioihin kyllästyneenä halusin jotain vähän erilaista, joten puikoille pääsi kiemuroita. Lapaset valmistuivat äärimmäiseen tarpeeseen, sillä onnistuin loppusyksystä/alkutalvesta hukkaamaan puolitoista paria lapasia, eikä sillä jäljelle jääneellä puolikkaalla olisi paljoa pakkasta vastaan taisteltu.


KIEMURALAPASET
Malli: Kiemuralapaset by Villapallo
Lanka: Novita Nalle (harmaa) ja Rowan Felted Tweed (ruskea)
Puikot: 3,5

Jätin varren jälkeen lisäämättä pari silmukkaa, koska ajattelin lapasten olevan muuten liian suuret. Muokkasin lapasten kärkiin tulevaa kuviota hieman suuremmaksi, sillä lapaset uhkasivat ensiyrittämällä jäädä turhan lyhyiksi. Lisäksi tein lapasiin ohjeesta poiketen peukalokiilan. Menneiden vuosien kirjolapaset olen neulonut ilman kiilaa, koska silloin kämmenpuolen kuvio on helpompi pitää ehyenä. Vertailemalla lapasvarastojani (ts. Vilin lapasia, omani kun olin onnistunut hukkaamaan) huomasin, että peukalokiila auttaa pitämään lapasen selkäpuolen kuviot kurissa. Kiilattomat lapaset kun kiertyvät hieman, koska peukaloa ei neulota "oikeaan" kohtaan.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Ihanuuksia itselle

Joululahjaneulonnan jälkeen on kiva päästä neulomaan taas itselleen. Vaikka itselle neulominen ei aiheutakaan sellaisia hyvän mielen ryöpsähdyksiä kuin muille neulominen (silloin kun neuleesta tulee sen verran onnistunut että saajakin tykkää), on siinä silti omat puolensa. Ensinnäkin värit miellyttää väistämättä omaa silmää, kun itselleen neuloo. Eipä sillä, en minä rumanvärisiä asioita muillekaan tietty neulo. Mutta lankoja valitessa on paljon rennompaa, kun ei tarvitse muiden mieltymyksiä ottaa huomioon. Myös mallit saa itse valita omien mieltymysten mukaan. Toisekseen itselle neulomisessa on hyvää se, että keskeneräisiä neuleita voi testata päälle vaikka viiden minuutin välein, jos epävarmuus iskee. Kolmanneksi kivaa on tietenkin se, että valmiit neuleet saa pitää ihan itse.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni ihanaa pipon ohjetta, sillä kaikki piponi ovat joko nukkaisia, väärän värisiä tai muuten epäkelpoja. Joulun alla lankapuoti TitiTyyn blogiin ilmestyi kaikessa yksinkertaisuudessaan sen verran viehättävä pipo, että se hyppäsi puikoille parin keskeneräisen työn jonon ohitse. Jotta elämä ei liian helpoksi heittäytyisi, tälläkin pipolla on vikansa: se on liian kylmä talvikeleille. Pipon kehno lämmöneristys on kyllä aivan oma vikani, sillä lankavalintani oli melko ohut. Mutta kunhan kevät taas saapuu (eli ihan kohta!), niin tämä pipo on varmasti päässä päivittäin.





SIPULIPIPO

Malli: Sipulihattu
Lanka: Rowan Felted Tweed, 30 g
Puikot: 4.0 ja 5.0

Pipon lisäksi itselle valmistui pari päivää sitten myös sukat. Ihanainen Kettu K. oli ostanut minulle joululahjaksi herkullista Punta yarnsin käsinvärjättyä sukkalankaa ja Judy Sumnerin Knitted Socks East and West -kirjan, jossa on kauniiden sukkamallien lisäksi myös muutamia kiinnostavia silmukoita/tekniikoita, joita odotan innolla pääseväni testaamaan. (Lisäksi paketissa oli myös toivomani kierroslaskuri, joka näemmä nopeuttaa neulomistani yllättävän paljon.)





BIWA SUKAT

Malli: Biwa by Judy Sumner
Lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted, 60 g
Puikot: 2.5 (koska en löytänyt äidin puikkovarastoista 2.0 mm puikkoja, enkä malttanut odottaa näiden sukkien aloittamista niin kauan että olisin päässyt joululomalta kotiin omille puikoilleni.)

Sukista tuli ehkä vähän turhan löysät, johtuen tuosta sopivien puikkojen puutteesta (ja siis omasta kärsimättömyydestäni). Sukkahousujen kanssa ne kuitenkin pysyvät jalassa ihan hyvin, ovat miellyttävän tuntoiset ja kauniit. Ainoa harmitus sukissa löysyyden lisäksi on se, että näihin ei tarvinnut käyttää mitään niistä varsin mielenkiintoisen oloisista silmukoista, joita kirjassa opetettiin.

torstai 13. tammikuuta 2011

2010

Ensimmäinen vuosi blogia alkaa olla takana, samoin ensimmäinen nettineulomisen vuosi. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri tututstunut Ravelryyn, mutta en oikein ollut vielä päässyt kärryille sivuston ihanuudesta. Luin huimalla innolla käsityöblogeja, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka mahtavia, inspiroivia, kauniita, näppäriä ja yksinkertaisesti ihania asioita niistä blogeista löytyi.

Omaa blogiani miettiessä iski kevyt alakulo: enhän minä oo mitään uutta ja jännää tehnyt. Tekstit on blaa, kuvat on blaa, osa käsitöistäkin on vähän blaa ja tehtyjä töitä on vielä niin vähänkin. Mutta hetken alakuloissa märehdittyäni aloin miettiä, että mitäs jos vertaisin saavutuksiani ihan vain siihen, missä olin viime vuonna, enkä siihen, mitä muut ovat saaneet aikaan, ja johan alkoi mieli kirkastua. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin:
- neulonut ensimmäisen villapaitani
- neulonut ensimmäisen neulehuivini
- opetellut kehräämään värttinällä
- opetellut kehräämään rukilla
- opetellut blogin kirjoittamista (ja kyllä, vaatii tämäkin opettelua. Oman äänen löytäminen on yllättävän hankalaa.)
- oppinut sujuvammaksi kaavioiden lukijaksi
- oppinut neuletekniikoita (esim. russian join ja kitchener stitch on tullut viimeisen vuoden aikana testattua)
- oppinut myös askartelemaan toisinaan
- tykästynyt neuleaiheiseen podcastiin, "löytänyt" mm. Ravelryn ja Knittyn.

Loppujen lopuksi ihan kelvollinen saavutus, sanon ma. Samaan hengenvetoon voisin lisätä, että on mulla esiteltävääkin, ihan vähän. Eli joululahjoja parit kappaleet. Ensinnäkin neuloin Kettu K:lle kirjolapaset entisten hukattujen tilalle. Tulipa taas huomattua, että se lankadominanssi on ihan oikeesti aiketta pitää mielessä. Myös huomasin alunperin ajatelleeni väärin lankojen järjestyksen tuossa lankadominanssissa. Lähempänä sormen päätä oleva lanka on "heikompi", sormen juuressa oleva puolestaan dominoi. Ero on melkoisen suuri. Kattokaa vaikka.



KIRJONEULELAPASET KETTU K:LLE

Malli: Drops 126-5
Lanka: Garnstudio Fabel, valkoinen 28 g ja harmaa 33 g
Puikot: 3.0

Vasemmalla olevan lapasen ranneosan lehti(vai marja?)kuviossa valkoinen lanka oli harmaan "yläpuolella", eli sormen päässä. Oikeanpuoleisen lapasen samaisen kuvion neuloin valkoinen lanka harmaan "alapuolella", jolloin kaikki kiekurat jäivät selvästi paremmin näkyviin. Muuten lapasista tuli mun mielestä ihan nätit. Huomatkaa myös tarkat grammamäärät! Sain joulupukilta lahjaksi digitaalisen keittiövaa'an, joka toimii gramman tarkkuudella. Viime vuoden opittuihin asioihin kuuluu myös se, että tuollaisesta vaa'asta voi olla huimasti hyötyä, jos sattuu lähettelemään postitse käsitöitä eikä aina jaksaisi Itellan konttorissa asti käydä punnitsemassa kirjeen painoa.

Äidille ja isälle tein äkkinopsasti kaulurit joululahjaksi. Idea oli sen verran simppeli, ettei se paljon ohjetta kaipaillu. Tosin virkattujen nappien ohjeen katsoin Debbie Stollerin Virkkaajan käsikirjasta. Kauluri ei kyllä pääse ihan oikeuksiinsa tässä kuvassa, mutta idean tuosta saa.



KAULURI

Malli: oma
Lanka: Novita Tempo, n. 100 g
Puikot: 7.0

Jostain kumman syystä joululahjojen kuvaaminen ei oikein innosta. Luulen, että se johtuu osittain vuodenajan pimeydestä (yhdistettynä perus digipokkariin), ja osittain siitä että mulla on niin kiire saada lahjat pakettiin, etten malttais ootella oikeaa kuvaushetkeä (ts. sitä puolta tuntia, mikä talvipäivänä on edes hieman kirkkaampaa, jollei satu pilvinen sää). Tänä vuonna kuvaamatta jäi vain äidin musta kauluri (samanlainen kuin harmaa, mutta arvatenkin hankalampi kuvattava hämärässä...) ja Venkulle tehty pipo. Venkun sukista otin sentään äkkikuvan. Vähän mietin, että laitanko ees sukkien kuvaa tänne, kyseessä on kuitenkin tosi perussukat ja kuvat on tosi huonoja. Mutta toisaalta, pysyypähän sitten itsellä muistissa, että mitä oon tehny ja mistä.



SUKAT VENKULLE

Malli: perus
Lanka: Novitan 7 Veljestä
Puikot: 3.5

Ja ihan itselle vielä muistutukseksi: sukkien teräosa on 17 cm kantapäästä varpaisiin. Seuraavat sukat voi vielä varmasti samoilla mitoilla tehdä, mutta sen jälkeen pitää muistaa kysyä, että joko ne alkaa olla pieniä. Lapset kasvaa kyllä ihan käsittämätöntä vauhtia.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hys hys

Joulu tulee hurjaa vauhtia, joten lienee aika pitkän hiljaiselon jälkeen postata alta pois ei-lahjoiksi valmistuneet asiat, että voi sitten jatkaa hiljaiseloa lahjoiksi valmistuvien asioiden parissa. Hys hys. Tai no, yksi lahjajuttukin tässä on, ja heti ekana. Mutta luotan, että lahjan saaja ei varmaan ole blogiini eksynyt, eikä usko joulupukkiinkaan enää, joten ei liene suurta vahinkoa synny kuvan esittelystä. Aloitin nimittäin joululahjaneulomisen vanhemmasta kummitytöstäni. Huivi on neulottu langasta, jonka kauneudesta olin alunperin äärimmäisen epävarma. Tosi monesti olen törmännyt blogeissa aivan ihaniin liukuvärjättyihin huiveihin, sukkiin jne. Mutta omilla puikoilla liukuvärjätty lanka tuntuu kummalta ja hassulta ja hölmöltä. Tämäkin huivi teki mieli purkaa aina muutaman kerroksen välein melkein loppuun asti. Mutta jotenkin ihmeesti lopun ainaoikein kerrokset onnistuivat lämmittämään sydämeni sekä huiville että langalle ylipäätään. Valmiina huivi on mielestäni sen verran kiva, että olisi useamman kerran tehnyt mieli ottaa se itse käyttöön, kun se käsityöpöydälläni on odotellut paketointia.



HUIVI HELMIINALLE

Malli: Orlanen Textured Shawl
Lanka: Drops Delight, ehkä 80 g
Puikot: 3.25 pyöröt

Vielä kivempi huivista olisi varmasti tullut, jos a) siitä olisi tehnyt hieman isomman ja b) sen olisi tehnyt möyheämmällä langalla. Nyt se yltää just ja just kaulan ympäri kahdesti, mutta toisaalta sen kokoisena toiminee hyvin takin alla. Paksumpi lanka (ja mahdollisesti myös yksivärinen) olisi päästänyt huivissa olevan neulepinnan paremmin oikeuksiinsa. Mutta kuten sanottu, kiva tämä on minusta näinkin.

Huivin lisäksi on valmistunut parit sukat. Yhdet Venlalle ja toiset sellaiselle tyypille, jota ei kukaan vielä tunne. Venlan sukat tein sellaisella Novitan mallilla, jota olen käyttänyt jo pari kertaa aiemminkin. Mallineule on mielestäni ihanuutta ja sen oppii ulkoa hujauksessa. Ainoana miinuksena on, että joka hiiden kerta teen kantapään vahvennetun neuleen väärin. Joka hiiden kerta. Ja joka kerta ajattelen, että vika on minussa. Mutta ei se oo. Vika on ohjeessa (tai ainakin siinä, miten ohjeen olen tulkinnut. Mutta ei kuitenkaan neulomistavassani). Ehkä ensi kerralla muistan, kun tämän asian nyt tänne olen kirjoittanut. Eli note to self: Älä usko ohjetta.



SUKAT VENLALLE

Malli: Mohairsukat Novitan talvi 2008
Lanka: Drops Fabel, 50 g
Puikot: 3.0

Ihan kivalta tuo väärin tehty vahvennettu neulekin näyttää. Kuulemma vahvennettua helmineuletta(kohan) on tuo. Jos astetta siistimmän käsialan omaava ihminen tuota tekee, niin tulee siisti ruudukko neuleeseen. Mulla se näyttää paikoitellen vähän sottaiselta. Mutta pitäis ainaki kestää sukanpohjien!

Sitten pohjoisemmassa Suomessa on tulossa uusia ihmisiä kesällä. Yli-innokkaana satuin kirppikseltä löytämään jo mun mielestä kerrassaan ihastuttavan pöllö-bodyn. Sen kaveriksi piti tietty neuloa pikkutöppöset. Kuvan värit on tosi kellertävät, johtuen kameran automaatti-asetuksista ja huonosta valaistuksesta, sekä laiskasta bloggaajasta (värit ois voinu toki photoshopata lähemmäs totuutta).



VAUVAN TÖPPÖSET

Malli: Novitan muksu extrasta
Lanka: Novita Bambino, vähän.
Puikot: 3.0

Pohjoisemmasta Suomesta puheen ollen, mummi lupasi opettaa minut kehräämään lankaa rukilla. Tai mummi on siis jo pari kertaa ehtinyt minua opettaa. Mutta koska kotona ehtii käymään niin kamalan harvoin, niin olen yrittänyt myös itsekseni opetella asiaa. Värttinät ei kauheita maksa, ja ajattelin että sellaisella saa jo jotain tuntumaa lankaan. Siten ei mummin toivottavasti tarvi olla kahden minuutin välein kierittämässä säkkyröitä auki rukilla kehräämästäni langasta tai liittämässä katkennutta lankaa takaisin kuitutuppoon. Rukilla kehrääminen on vai-ke-aa. Ei voi kuin ihmetyksen ja lumouksen vallassa katsoa, kuinka mummi surauttaa rukilla niin vaivattoman näköisesti seitinohutta ja tasaistakin tasaisempaa lankaa, ja kuinka mummi pakottaa langan justiinsa sellaiseksi kuin tahtoo, eikä sellaiseksi kuin ne kuidut itse yrittää mennä. Siihen taitoon on itsellä vielä matkaa. Mutta ensimmäiset horjuvat askeleet on kuitenkin jo sillä tiellä otettu! Omat langanyritelmät on tosin sekä kierteiltään että paksuudeltaan mitä sattuu. Itse kehrätessäni kuitu vie ja minä vikisen, ei toisin päin. Mutta värikkäästä kuidusta kehrätessä möykkyinenkin lanka voi _parhaassa_ tapauksessa (enkä sano, että mun langat sitä parasta tapausta välttämättä edustaa...) näyttää ihan vekkulilta.


keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Syksyn satoa

Kovasti on taas syyskiireet vieneet minua. Tai no, ehkä ei pitäisi puhua kiireestä kun aikaa tuntuu riittävän kuin ihmeen kaupalla, vaikka tekemistä on ollut melkoisesti. Mutta kaikenlaisen "oikeesti" tärkeän säätämisen määrä on tiputtanut tämän bloginraakileen pidon to do-listan häntäpäähän. On asukastoimikuntajuttuja, gradujuttuja, työjuttuja jos jonkin sorttisia, elektroniikkajuttuja, kaverijuttuja ja kaikkea muuta. Kummasti sitä itselleen ehtii tekemistä keräämään ja sitten vielä tekemisen määrää kovasti päässään (ja välillä toki käytännössäkin) paisuttamaan.

Pikkuhiljaa kiipi vihdoin päivitystarve sen verran suureksi, että pakko oli ladata kamerasta kuvat koneelle. En kyllä jaksa käsittää, että kuinka aktiivisemmin bloggaavat ihmiset jaksavat/ehtivät tehdä asioita, kuvata ne huolella, siirtää kuvat koneelle ja mahdollisesti muokata niitä, ja sitten vielä ripotella kuvia blogiin rennon ja vaivattoman oloisesti. Ei muuten luonnistu minulta.

Syksy on mennyt kauhean äkkiä, ja kaikenlaista pientä olen saanut valmiiksi. kaikessa hulinassa. Tein pikalapaset itselle ja Kettu K:lle, sekä vähän vähemmän pikaiset matkalapaset Vilille. Niitäpä siis esittelen ensin.



Ekat lapaset on tehty itselle niin, että joka toinen kierros on kuviopuolella oikeaa ja joka toinen 1o,1n. Peukalo on kummissakin lapasissa lainattu Give a Hoot-lapasista. Lystein ja vaivattomin peukalokiila ever! Toisten lapasten lähes samanlainen kuvio on Ailin lapasten kuvio, mutta yhdellä värillä kahden sijaan. Ihan kivalta näytti minusta yksivärisenäkin. Molemmat lapaset on tehty lähinnä pakottavaan tarpeeseen muutamassa tunnissa, kun syysilmat alkoivat tuivertaa sormenpäitä liian häijysti. Lankana on molemmissa kirppikseltä ostettua Dropsin Eskimoa, kolmesta kerästä sain kaksi paria aika tarkalleen kitkuteltua, puikot tais olla kutoset tai seiskat. Näissä lapasissa ei turhan paljoa näyttämistä ole, mutta tulevatpahan arkiston kätköihin.

Vilille kotireissulla suurimmaksi osaksi neulotut lapaset puolestaan olis ihan esittelemisen arvoisetkin minusta, jos ei muuten niin edes osoituksena niinkin kummallisen kuuloisesta asiasta, kuin lankadominanssi (tai yarn dominance se ainakin englanniksi on). Henkisessä opittua-listassani on ollut jo kauan rasti ruudussa kirjoneuleen kohdalla, kiitos parien kirjoneulelapasten, jotka neuloin muutama vuosi sitten. Nyt kirjoneulelapaset revisited paljastivatkin, että ei se ihan yksinkertaista olekaan. Jälkeen nimittäin vaikuttaa kovasti se, kumpaa lankaa kuviossa pidetään lähempänä neulosta/sormenpäätä. Näissä lapasissa langat saivat pyöriä miten tykkäsivät, ja lopputuloskin on siksi kivan epätasainen. Peukalokiilatkin meni näissä lapasissa vähän miten sattuu... aina ei kai voi onnistua.




VILIN LAPASET

Malli: Franken Mitts
Lanka: Novita Nalle, musta ja harmaa. Menekistä ei tietoa.
Puikot: oiskohan 3.0 olleet
Muuta: kirjoneuleen salat eivät ole vielä minulle auenneet.

Nyt seuraa se juttu, mihin otsikko viittaa, ja minkä oikeasti haluan maailman kanssa jakaa: puutarhani syksyn antimet.



Okei, eihän minulla oikeasti puutarhaa ole, vaan iso pöytä ikkunan edessä ja kesäisin tulikuuma parveke. Ja sitten on vielä Vili, joka aina pistää verhot kiinni, mistä johtuen kaikki meidän huonekasvit kärsivät valonpuutteesta. Ärr ja mörr. Pitänee joskus täälläkin esitellä, mitä voi valonpuute ja viherpeukalo keskellä kämmentä aiheuttaa kaktuksen kasvukäyrälle. Nojoo, ei tuossa oikeasti ole sitäpaitsi kaikki puutarhani antimet läheskään. Tomaatteja näyttäis olevan tulossa ainaki tuplaten, ja sitte chilit on ihan kiltisti tuottaneet satoa. Mutta ihan dramatiikan nimissä piti tuo yksi onneton työn hedelmä esitellä.

Isälle jo sanoinkin, etten uskalla varmasti edes maistaa tuota tomaattia. Kun koko kevään ja kesän hoitamisen, kastelun, valoon totuttelun, ravinteiden lisäilyn, Vilin perässä verhojen aukikiskomisen ja yleisen huolehtimisen jälkeen saldona on yksi (tai tuurilla kaksi) tomaatti(a), astuvat Murphyn lait kehiin ja takavat sen, että tuo yksi onneton tomaatti on joko mauton, kirpeä tai muuten äärimmäisen antikliimaksinen makuelämys.

Yhtä pientä ja yhtä keskeneräistä juttua pitää vähän vielä vilauttaa. Pieni juttu on tämä:



Äidin vanha hamekangas on ehtinyt jo aika moneksi, nyt siis ikkunan avaimen decoupagepinnaksi. Reunat oli aluksi kovin karheat, mutta kynsiviilalla pehmenivät kivasti. Sitte se keskeneräinen juttu on tämä:



Aloitin tilkkujen tekemisen joskus keväällä, ja ihmeen hyvin on innostus pysynyt yllä. Syynä on varmaan se, että voi jokaisen palasen jälkeen tuntea saaneensa jotain valmista aikaan, mikä on kamalan huumaava tunne kyllä. Ja lähes jokaisen palasen valmistumisen jälkeen ladon kaikki palat sängylle ja myhäilen tyytyväisenä omalle edistykselleni. Ei ehkä se nopein tapa tehdä tilkkupeittoa, mutta varmasti palkitsevin.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Syksy!

Syksy hujahti tänne vauhdilla. Helteillä huomasin, että pihlajanmarjat jo vähän kellertää. Pari yötä sen jälkeen helteet katosivat ja ilma muuttui syksyiseksi. Ja nyt alkaa neuleintokin palailla tasaista tahtia, kenties kasvaneen tarpeen vuoksi. Alkusyksy on mun mielestä mahdollisesti vuoden paras aika. On sekä pimeää että valoisaa, on raikasta muttei kylmää, ja on (jo aikaste monetta vuotta) alkavan kouluvuoden jännitystä ja odotusta.

Olen hermostuksella ja jännityksellä seuraillut akryylimaalin pysymistä lipastossa, ja pikkuhiljaa alkaa jännitys jo helpottamaan. Pari naarmua lipasto on saanut laatikoiden availusta, mutta kaikki syntyneet naarmut ovat ensimmäiseltä vuorokaudelta maalauksen jälkeen. Kärsivällinen ihminen olisi varmasti antanut maalien kuivua vuorokauden sekä maalikerrosten välissä että maalaamisen jälkeen. Mutta en minä. Ehkä sitten (mahdollisissa) seuraavissa projekteissa voisi sitä kärsivällisyyttäkin testata. Ja myös pintojen hiomista hiekkapaperilla, sitä tuntuvat kovasti suosittelevan.

Syysneulonnan aloitin pipolla, ihan itselleni. Ensin suunnitelmissa oli tehdä Wurm-pipo, mutta se ei yksinkertaisesti suostunut näyttämään a) kokoiseltani ja b) näköiseltäni. Vähän liian iso ja vähän liian simppeli tuli niillä muutamalla yrityksen alulla, mitä ehdin tehdä. Ravelryn ilmaisista ohjeista ei millään tuntunut löytyvän minulle mieleistä myssyä, joten päädyin improvisoimaan.



POPPELI-PIPO

Ohje: pitsikuvio Poppelista
Puikot: 4
Lanka: Drops Karisma, n. 80 g

Muuten tykkään piposta, mutta tuohon ainaoikein-resoriini suhtaudun vähän ristiriitaisin tuntein. Enimmäkseen se näyttää ihan ok:lta, mutta välillä siitä tulee sellainen olo, niinkuin olisin suhaissut kelvon pitsipipon reunaan jonkin ullakolta löytyneen 70-luvun hikinauhan. Mutta joo, enimmäkseen kiva pipo tuli, ja keltainen piristää kivasti. Vaatteissa en osaa keltaista pitää (yrittänyt olen), mutta asusteissa toimii kyllä.



Tässä vielä vähän tarkempaa kuvaa Poppelin ohjeella tehdystä pitsineuleesta. Se on niin kovin nättiä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä niin reikäistä, etteikö vähän lämmittäisikin vielä. Lupasin pikkuveljellekin neuloa pipon tässä syksyn aikana. Esitetyistä toiveista päätellen saattaa kuitenkin olla, että piposta saattaisi tulla tykätympi jos neulomisen sijaan ompelisin sellaisen trikoosta. Jo valmistunutta pipoa pitää vielä esitellä yhdestä kuvakulmasta.



Pipon alla oleva valkoinen tausta on btw Jyväskylän yliopistolta tullut kansio, jonka sisällä on mun uunituore humanististen tieteiden kandidaatin tutkintotodistus. Eikös ollut ovela aasinsilta. Mutta jee minä! :) Seuraavaksi pitäisikin sitten alkaa sitä hitsin gradua pohtimaan. Graduhommat on mukavasti alkaneetkin jo keveällä alamäellä ja pettymysten sarjalla, eli ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin (ainakin jossain vaiheessa). Ensin kaksi ihanaista ja pätevää graduohjaajaa kertoivat, etteivät ole tänä vuonna ohjaamassa graduja. Ja sitten mun plan C graduohjaajan kurssi olikin ehtinyt jo täyttyä ennen kuin ehdin sinne ilmoittautumaan (myöhästyin huimat 2h ilmoittautumisen alkuhetkestä). Mutta kyllä se plan D toimii varmasti siinä missä plan C:kin.