Täällä on ollut hil-jais-ta. Graduun ja töihin keskittyminen on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jotenkin olen uskotellut itselleni, että blogin (ja käsitöiden ja kavereiden ja kaiken muunkin) jättäminen vähemmälle huomiolle auttaisi keskittämään energiat graduun, mutta eipäs ole aivan niin onnistuneesti käynyt. Jo lukiosta asti liiallinen koulupaine purkautuu minulla tarpeena tehdä jotain luovaa. Niinpä viimeaikoina on tullut tehtyä kaikenlaisia pikkuprojekteja. Kaikista projekteista ei kuvia löydy, eivätkä kaikki ole vielä valmiita. Tehtyjen, mutta kuvaamattomien töiden listalla on mm. maailman rumimmat kämmekkäät, muutama tiskirätti, sekä virkattu naru pitelemään yölampun katkaisijaa lähempänä sänkyä. Gradun ensimmäisten sivujen vääntämisen aiheuttama turhautus johti minut paksujen lankojen ja suurten puikkojen ääreen, ja parissa tunnissa valmistui Akateemisen Turhautumisen Pipo. Alkuvuodesta tälle oli vielä kovasti tarvetta.
Kotireissulta pohjoisesta toin tuliaisiksi uuden käsityötehtävän: Venlan Barbie on kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Päässäni vilisee kymmenittäin, ehkä sadoittain, mahdollisia asukokonaisuuksia, joita tahtoisin Barbielle tehdä ja lahjoittaa. Valitettavasti ompelutaitoni ja etenkin -uskallukseni on sen verran heikkoa, etteivät ideat ole vielä päässeet juuri toteutumaan. Aloitin vaatetusurakan ompelemalla yksinkertaisen pallomekko-pallotoppi-kokonaisuuden, ja neulomalla ja virkkaamalla lämpöisen villaliivin lämmittämään Barbieta viileinä kesäiltoina. Barbie sai ylijäämälangasta kokoelmiinsa myös kesähatun.
Viimeiset pari viikkoa gradun kirjoitus on takkuillut melko häijysti. Muutama päivä sitten paineet lähtivät purkautumaan. Meillä pahvi- ja paperiroskat kerätään ulko-oven vieressä oleviin paperikasseihin, mikä ei käytännöllisyydestään huolimatta ole kovin esteettistä. Heräsin varmana siitä, että sanomalehdistä voi tehdä asialle Jotain. Alkuun suunnittelin päällystäväni paperikasseja muutamalla kerroksella sanomalehtiä, ja saamalla siten aikaan yksinkertaisen laatikon. Valmistuneen laatikon voisi sitten värjätä akryyliväreillä. Aamun aikana idea kehittyi sanomalehdistä punomiseksi, koska minulla oli omat epäilykseni maalatun paperimassapinnan esteettisyydestä. Aamun testaukset johtivat minut päättelemään, että aivoni olivat johtaneet minua harhaan. Paperin punominen vaikutti olettamaani hankalammalta. Kuitenkin ajatus jäi vaivaamaan mieltäni sen verran, että päädyin googlettamaan aiheesta sanomalehdillä punominen. Google kertoikin minulle kerrassaan ihmeellisiä asioita. Muun muassa sen, että sanomalehtiä voi kehrätä langaksi. Ja myös sen, että sanomalehdistä voi kuin voikin punoa mitä hienoimpia koreja. Kevyen manian vallassa kehräsin lankaa sanomalehdestä, testailin punomista erimuotoisilla sanomalehden suikaleilla ja etsin ohjeita korinpunomiseen. Lopputulos on tällainen:
Valitettavasti melko useat korinpunonnan niksit ja ohjeet selkiytyivät minulle vasta punoessani, joten ensimmäinen korini on melkoinen muotopuoli. Muoto ei kuitenkaan vaikuta korin jämäkkyyteen: viimeistelyn jälkeen kori on yllättävänkin napakka. Punominen itsessään oli nopeaa, rentouttavaa, verrattain helppoa ja erittäin suurta tyydytystä aikaansaavaa, joten tämä väkkyrä tuskin jää viimeiseksi. Suurena plussana tällaisissa töissä on se, että niinkin turhasta ja turhauttavasta asiasta, kuin vanhojen sanomalehtien alati kasvavasta pinosta, voi saada aikaan jotain käytännöllistä ja (huolella tehtynä) kaunista.
Loppuun pitää vielä mainostaa, että sain jonkin aikaa sitten Hannariikalta tunnustuksen. Tunnustus on tämän blogin ensimmäinen, ja sen verran suuren riemun lähde, etten halua sitä laittaa näinkin sekavan postauksen lopuksi, vaan omistaa asialle ihan kunnolla tilaa, aikaa ja ajatusta.
