Ihanuuksia itselle

Joululahjaneulonnan jälkeen on kiva päästä neulomaan taas itselleen. Vaikka itselle neulominen ei aiheutakaan sellaisia hyvän mielen ryöpsähdyksiä kuin muille neulominen (silloin kun neuleesta tulee sen verran onnistunut että saajakin tykkää), on siinä silti omat puolensa. Ensinnäkin värit miellyttää väistämättä omaa silmää, kun itselleen neuloo. Eipä sillä, en minä rumanvärisiä asioita muillekaan tietty neulo. Mutta lankoja valitessa on paljon rennompaa, kun ei tarvitse muiden mieltymyksiä ottaa huomioon. Myös mallit saa itse valita omien mieltymysten mukaan. Toisekseen itselle neulomisessa on hyvää se, että keskeneräisiä neuleita voi testata päälle vaikka viiden minuutin välein, jos epävarmuus iskee. Kolmanneksi kivaa on tietenkin se, että valmiit neuleet saa pitää ihan itse.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni ihanaa pipon ohjetta, sillä kaikki piponi ovat joko nukkaisia, väärän värisiä tai muuten epäkelpoja. Joulun alla lankapuoti TitiTyyn blogiin ilmestyi kaikessa yksinkertaisuudessaan sen verran viehättävä pipo, että se hyppäsi puikoille parin keskeneräisen työn jonon ohitse. Jotta elämä ei liian helpoksi heittäytyisi, tälläkin pipolla on vikansa: se on liian kylmä talvikeleille. Pipon kehno lämmöneristys on kyllä aivan oma vikani, sillä lankavalintani oli melko ohut. Mutta kunhan kevät taas saapuu (eli ihan kohta!), niin tämä pipo on varmasti päässä päivittäin.

SIPULIPIPO

Malli: Sipulihattu
Lanka: Rowan Felted Tweed, 30 g
Puikot: 4.0 ja 5.0

Pipon lisäksi itselle valmistui pari päivää sitten myös sukat. Ihanainen Kettu K. oli ostanut minulle joululahjaksi herkullista Punta yarnsin käsinvärjättyä sukkalankaa ja Judy Sumnerin Knitted Socks East and West -kirjan, jossa on kauniiden sukkamallien lisäksi myös muutamia kiinnostavia silmukoita/tekniikoita, joita odotan innolla pääseväni testaamaan. (Lisäksi paketissa oli myös toivomani kierroslaskuri, joka näemmä nopeuttaa neulomistani yllättävän paljon.)

BIWA SUKAT

Malli: Biwa by Judy Sumner
Lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted, 60 g
Puikot: 2.5 (koska en löytänyt äidin puikkovarastoista 2.0 mm puikkoja, enkä malttanut odottaa näiden sukkien aloittamista niin kauan että olisin päässyt joululomalta kotiin omille puikoilleni.)

Sukista tuli ehkä vähän turhan löysät, johtuen tuosta sopivien puikkojen puutteesta (ja siis omasta kärsimättömyydestäni). Sukkahousujen kanssa ne kuitenkin pysyvät jalassa ihan hyvin, ovat miellyttävän tuntoiset ja kauniit. Ainoa harmitus sukissa löysyyden lisäksi on se, että näihin ei tarvinnut käyttää mitään niistä varsin mielenkiintoisen oloisista silmukoista, joita kirjassa opetettiin.

2010

Ensimmäinen vuosi blogia alkaa olla takana, samoin ensimmäinen nettineulomisen vuosi. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri tututstunut Ravelryyn, mutta en oikein ollut vielä päässyt kärryille sivuston ihanuudesta. Luin huimalla innolla käsityöblogeja, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka mahtavia, inspiroivia, kauniita, näppäriä ja yksinkertaisesti ihania asioita niistä blogeista löytyi.

Omaa blogiani miettiessä iski kevyt alakulo: enhän minä oo mitään uutta ja jännää tehnyt. Tekstit on blaa, kuvat on blaa, osa käsitöistäkin on vähän blaa ja tehtyjä töitä on vielä niin vähänkin. Mutta hetken alakuloissa märehdittyäni aloin miettiä, että mitäs jos vertaisin saavutuksiani ihan vain siihen, missä olin viime vuonna, enkä siihen, mitä muut ovat saaneet aikaan, ja johan alkoi mieli kirkastua. Viimeisen vuoden aikana olen nimittäin:

- neulonut ensimmäisen villapaitani
- neulonut ensimmäisen neulehuivini
- opetellut kehräämään värttinällä
- opetellut kehräämään rukilla
- opetellut blogin kirjoittamista (ja kyllä, vaatii tämäkin opettelua. Oman äänen löytäminen on yllättävän hankalaa.)
- oppinut sujuvammaksi kaavioiden lukijaksi
- oppinut neuletekniikoita (esim. russian join ja kitchener stitch on tullut viimeisen vuoden aikana testattua)
- oppinut myös askartelemaan toisinaan
- tykästynyt neuleaiheiseen podcastiin, "löytänyt" mm. Ravelryn ja Knittyn.

Loppujen lopuksi ihan kelvollinen saavutus, sanon ma. Samaan hengenvetoon voisin lisätä, että on mulla esiteltävääkin, ihan vähän. Eli joululahjoja parit kappaleet. Ensinnäkin neuloin Kettu K:lle kirjolapaset entisten hukattujen tilalle. Tulipa taas huomattua, että se lankadominanssi on ihan oikeesti aiketta pitää mielessä. Myös huomasin alunperin ajatelleeni väärin lankojen järjestyksen tuossa lankadominanssissa. Lähempänä sormen päätä oleva lanka on "heikompi", sormen juuressa oleva puolestaan dominoi. Ero on melkoisen suuri. Kattokaa vaikka.

KIRJONEULELAPASET KETTU K:LLE

Malli: Drops 126-5
Lanka: Garnstudio Fabel, valkoinen 28 g ja harmaa 33 g
Puikot: 3.0

Vasemmalla olevan lapasen ranneosan lehti(vai marja?)kuviossa valkoinen lanka oli harmaan "yläpuolella", eli sormen päässä. Oikeanpuoleisen lapasen samaisen kuvion neuloin valkoinen lanka harmaan "alapuolella", jolloin kaikki kiekurat jäivät selvästi paremmin näkyviin. Muuten lapasista tuli mun mielestä ihan nätit. Huomatkaa myös tarkat grammamäärät! Sain joulupukilta lahjaksi digitaalisen keittiövaa'an, joka toimii gramman tarkkuudella. Viime vuoden opittuihin asioihin kuuluu myös se, että tuollaisesta vaa'asta voi olla huimasti hyötyä, jos sattuu lähettelemään postitse käsitöitä eikä aina jaksaisi Itellan konttorissa asti käydä punnitsemassa kirjeen painoa.

Äidille ja isälle tein äkkinopsasti kaulurit joululahjaksi. Idea oli sen verran simppeli, ettei se paljon ohjetta kaipaillu. Tosin virkattujen nappien ohjeen katsoin Debbie Stollerin Virkkaajan käsikirjasta. Kauluri ei kyllä pääse ihan oikeuksiinsa tässä kuvassa, mutta idean tuosta saa.

KAULURI

Malli: oma
Lanka: Novita Tempo, n. 100 g
Puikot: 7.0

Jostain kumman syystä joululahjojen kuvaaminen ei oikein innosta. Luulen, että se johtuu osittain vuodenajan pimeydestä (yhdistettynä perus digipokkariin), ja osittain siitä että mulla on niin kiire saada lahjat pakettiin, etten malttais ootella oikeaa kuvaushetkeä (ts. sitä puolta tuntia, mikä talvipäivänä on edes hieman kirkkaampaa, jollei satu pilvinen sää). Tänä vuonna kuvaamatta jäi vain äidin musta kauluri (samanlainen kuin harmaa, mutta arvatenkin hankalampi kuvattava hämärässä...) ja Venkulle tehty pipo. Venkun sukista otin sentään äkkikuvan. Vähän mietin, että laitanko ees sukkien kuvaa tänne, kyseessä on kuitenkin tosi perussukat ja kuvat on tosi huonoja. Mutta toisaalta, pysyypähän sitten itsellä muistissa, että mitä oon tehny ja mistä.

SUKAT VENKULLE

Malli: perus
Lanka: Novitan 7 Veljestä
Puikot: 3.5

Ja ihan itselle vielä muistutukseksi: sukkien teräosa on 17 cm kantapäästä varpaisiin. Seuraavat sukat voi vielä varmasti samoilla mitoilla tehdä, mutta sen jälkeen pitää muistaa kysyä, että joko ne alkaa olla pieniä. Lapset kasvaa kyllä ihan käsittämätöntä vauhtia.

Hys hys

Joulu tulee hurjaa vauhtia, joten lienee aika pitkän hiljaiselon jälkeen postata alta pois ei-lahjoiksi valmistuneet asiat, että voi sitten jatkaa hiljaiseloa lahjoiksi valmistuvien asioiden parissa. Hys hys. Tai no, yksi lahjajuttukin tässä on, ja heti ekana. Mutta luotan, että lahjan saaja ei varmaan ole blogiini eksynyt, eikä usko joulupukkiinkaan enää, joten ei liene suurta vahinkoa synny kuvan esittelystä. Aloitin nimittäin joululahjaneulomisen vanhemmasta kummitytöstäni. Huivi on neulottu langasta, jonka kauneudesta olin alunperin äärimmäisen epävarma. Tosi monesti olen törmännyt blogeissa aivan ihaniin liukuvärjättyihin huiveihin, sukkiin jne. Mutta omilla puikoilla liukuvärjätty lanka tuntuu kummalta ja hassulta ja hölmöltä. Tämäkin huivi teki mieli purkaa aina muutaman kerroksen välein melkein loppuun asti. Mutta jotenkin ihmeesti lopun ainaoikein kerrokset onnistuivat lämmittämään sydämeni sekä huiville että langalle ylipäätään. Valmiina huivi on mielestäni sen verran kiva, että olisi useamman kerran tehnyt mieli ottaa se itse käyttöön, kun se käsityöpöydälläni on odotellut paketointia.

HUIVI HELMIINALLE

Malli: Orlanen Textured Shawl
Lanka: Drops Delight, ehkä 80 g
Puikot: 3.25 pyöröt

Vielä kivempi huivista olisi varmasti tullut, jos a) siitä olisi tehnyt hieman isomman ja b) sen olisi tehnyt möyheämmällä langalla. Nyt se yltää just ja just kaulan ympäri kahdesti, mutta toisaalta sen kokoisena toiminee hyvin takin alla. Paksumpi lanka (ja mahdollisesti myös yksivärinen) olisi päästänyt huivissa olevan neulepinnan paremmin oikeuksiinsa. Mutta kuten sanottu, kiva tämä on minusta näinkin.

Huivin lisäksi on valmistunut parit sukat. Yhdet Venlalle ja toiset sellaiselle tyypille, jota ei kukaan vielä tunne. Venlan sukat tein sellaisella Novitan mallilla, jota olen käyttänyt jo pari kertaa aiemminkin. Mallineule on mielestäni ihanuutta ja sen oppii ulkoa hujauksessa. Ainoana miinuksena on, että joka hiiden kerta teen kantapään vahvennetun neuleen väärin. Joka hiiden kerta. Ja joka kerta ajattelen, että vika on minussa. Mutta ei se oo. Vika on ohjeessa (tai ainakin siinä, miten ohjeen olen tulkinnut. Mutta ei kuitenkaan neulomistavassani). Ehkä ensi kerralla muistan, kun tämän asian nyt tänne olen kirjoittanut. Eli note to self: Älä usko ohjetta.

SUKAT VENLALLE

Malli: Mohairsukat Novitan talvi 2008

Lanka: Drops Fabel, 50 g

Puikot: 3.0

Ihan kivalta tuo väärin tehty vahvennettu neulekin näyttää. Kuulemma vahvennettua helmineuletta(kohan) on tuo. Jos astetta siistimmän käsialan omaava ihminen tuota tekee, niin tulee siisti ruudukko neuleeseen. Mulla se näyttää paikoitellen vähän sottaiselta. Mutta pitäis ainaki kestää sukanpohjien!

Sitten pohjoisemmassa Suomessa on tulossa uusia ihmisiä kesällä. Yli-innokkaana satuin kirppikseltä löytämään jo mun mielestä kerrassaan ihastuttavan pöllö-bodyn. Sen kaveriksi piti tietty neuloa pikkutöppöset. Kuvan värit on tosi kellertävät, johtuen kameran automaatti-asetuksista ja huonosta valaistuksesta, sekä laiskasta bloggaajasta (värit ois voinu toki photoshopata lähemmäs totuutta).

VAUVAN TÖPPÖSET

Malli: Novitan muksu extrasta
Lanka: Novita Bambino, vähän.
Puikot: 3.0

Pohjoisemmasta Suomesta puheen ollen, mummi lupasi opettaa minut kehräämään lankaa rukilla. Tai mummi on siis jo pari kertaa ehtinyt minua opettaa. Mutta koska kotona ehtii käymään niin kamalan harvoin, niin olen yrittänyt myös itsekseni opetella asiaa. Värttinät ei kauheita maksa, ja ajattelin että sellaisella saa jo jotain tuntumaa lankaan. Siten ei mummin toivottavasti tarvi olla kahden minuutin välein kierittämässä säkkyröitä auki rukilla kehräämästäni langasta tai liittämässä katkennutta lankaa takaisin kuitutuppoon. Rukilla kehrääminen on vai-ke-aa. Ei voi kuin ihmetyksen ja lumouksen vallassa katsoa, kuinka mummi surauttaa rukilla niin vaivattoman näköisesti seitinohutta ja tasaistakin tasaisempaa lankaa, ja kuinka mummi pakottaa langan justiinsa sellaiseksi kuin tahtoo, eikä sellaiseksi kuin ne kuidut itse yrittää mennä. Siihen taitoon on itsellä vielä matkaa. Mutta ensimmäiset horjuvat askeleet on kuitenkin jo sillä tiellä otettu! Omat langanyritelmät on tosin sekä kierteiltään että paksuudeltaan mitä sattuu. Itse kehrätessäni kuitu vie ja minä vikisen, ei toisin päin. Mutta värikkäästä kuidusta kehrätessä möykkyinenkin lanka voi _parhaassa_ tapauksessa (enkä sano, että mun langat sitä parasta tapausta välttämättä edustaa...) näyttää ihan vekkulilta.

Syksyn satoa

Kovasti on taas syyskiireet vieneet minua. Tai no, ehkä ei pitäisi puhua kiireestä kun aikaa tuntuu riittävän kuin ihmeen kaupalla, vaikka tekemistä on ollut melkoisesti. Mutta kaikenlaisen "oikeesti" tärkeän säätämisen määrä on tiputtanut tämän bloginraakileen pidon to do-listan häntäpäähän. On asukastoimikuntajuttuja, gradujuttuja, työjuttuja jos jonkin sorttisia, elektroniikkajuttuja, kaverijuttuja ja kaikkea muuta. Kummasti sitä itselleen ehtii tekemistä keräämään ja sitten vielä tekemisen määrää kovasti päässään (ja välillä toki käytännössäkin) paisuttamaan.

Pikkuhiljaa kiipi vihdoin päivitystarve sen verran suureksi, että pakko oli ladata kamerasta kuvat koneelle. En kyllä jaksa käsittää, että kuinka aktiivisemmin bloggaavat ihmiset jaksavat/ehtivät tehdä asioita, kuvata ne huolella, siirtää kuvat koneelle ja mahdollisesti muokata niitä, ja sitten vielä ripotella kuvia blogiin rennon ja vaivattoman oloisesti. Ei muuten luonnistu minulta.

Syksy on mennyt kauhean äkkiä, ja kaikenlaista pientä olen saanut valmiiksi. kaikessa hulinassa. Tein pikalapaset itselle ja Kettu K:lle, sekä vähän vähemmän pikaiset matkalapaset Vilille. Niitäpä siis esittelen ensin.

Ekat lapaset on tehty itselle niin, että joka toinen kierros on kuviopuolella oikeaa ja joka toinen 1o,1n. Peukalo on kummissakin lapasissa lainattu Give a Hoot-lapasista. Lystein ja vaivattomin peukalokiila ever! Toisten lapasten lähes samanlainen kuvio on Ailin lapasten kuvio, mutta yhdellä värillä kahden sijaan. Ihan kivalta näytti minusta yksivärisenäkin. Molemmat lapaset on tehty lähinnä pakottavaan tarpeeseen muutamassa tunnissa, kun syysilmat alkoivat tuivertaa sormenpäitä liian häijysti. Lankana on molemmissa kirppikseltä ostettua Dropsin Eskimoa, kolmesta kerästä sain kaksi paria aika tarkalleen kitkuteltua, puikot tais olla kutoset tai seiskat. Näissä lapasissa ei turhan paljoa näyttämistä ole, mutta tulevatpahan arkiston kätköihin.

Vilille kotireissulla suurimmaksi osaksi neulotut lapaset puolestaan olis ihan esittelemisen arvoisetkin minusta, jos ei muuten niin edes osoituksena niinkin kummallisen kuuloisesta asiasta, kuin lankadominanssi (tai yarn dominance se ainakin englanniksi on). Henkisessä opittua-listassani on ollut jo kauan rasti ruudussa kirjoneuleen kohdalla, kiitos parien kirjoneulelapasten, jotka neuloin muutama vuosi sitten. Nyt kirjoneulelapaset revisited paljastivatkin, että ei se ihan yksinkertaista olekaan. Jälkeen nimittäin vaikuttaa kovasti se, kumpaa lankaa kuviossa pidetään lähempänä neulosta/sormenpäätä. Näissä lapasissa langat saivat pyöriä miten tykkäsivät, ja lopputuloskin on siksi kivan epätasainen. Peukalokiilatkin meni näissä lapasissa vähän miten sattuu... aina ei kai voi onnistua.

VILIN LAPASET

Malli: Franken Mitts
Lanka: Novita Nalle, musta ja harmaa. Menekistä ei tietoa.
Puikot: oiskohan 3.0 olleet
Muuta: kirjoneuleen salat eivät ole vielä minulle auenneet.

Nyt seuraa se juttu, mihin otsikko viittaa, ja minkä oikeasti haluan maailman kanssa jakaa: puutarhani syksyn antimet.

Okei, eihän minulla oikeasti puutarhaa ole, vaan iso pöytä ikkunan edessä ja kesäisin tulikuuma parveke. Ja sitten on vielä Vili, joka aina pistää verhot kiinni, mistä johtuen kaikki meidän huonekasvit kärsivät valonpuutteesta. Ärr ja mörr. Pitänee joskus täälläkin esitellä, mitä voi valonpuute ja viherpeukalo keskellä kämmentä aiheuttaa kaktuksen kasvukäyrälle. Nojoo, ei tuossa oikeasti ole sitäpaitsi kaikki puutarhani antimet läheskään. Tomaatteja näyttäis olevan tulossa ainaki tuplaten, ja sitte chilit on ihan kiltisti tuottaneet satoa. Mutta ihan dramatiikan nimissä piti tuo yksi onneton työn hedelmä esitellä.

Isälle jo sanoinkin, etten uskalla varmasti edes maistaa tuota tomaattia. Kun koko kevään ja kesän hoitamisen, kastelun, valoon totuttelun, ravinteiden lisäilyn, Vilin perässä verhojen aukikiskomisen ja yleisen huolehtimisen jälkeen saldona on yksi (tai tuurilla kaksi) tomaatti(a), astuvat Murphyn lait kehiin ja takavat sen, että tuo yksi onneton tomaatti on joko mauton, kirpeä tai muuten äärimmäisen antikliimaksinen makuelämys.

Yhtä pientä ja yhtä keskeneräistä juttua pitää vähän vielä vilauttaa. Pieni juttu on tämä:

Äidin vanha hamekangas on ehtinyt jo aika moneksi, nyt siis ikkunan avaimen decoupagepinnaksi. Reunat oli aluksi kovin karheat, mutta kynsiviilalla pehmenivät kivasti. Sitte se keskeneräinen juttu on tämä:

Aloitin tilkkujen tekemisen joskus keväällä, ja ihmeen hyvin on innostus pysynyt yllä. Syynä on varmaan se, että voi jokaisen palasen jälkeen tuntea saaneensa jotain valmista aikaan, mikä on kamalan huumaava tunne kyllä. Ja lähes jokaisen palasen valmistumisen jälkeen ladon kaikki palat sängylle ja myhäilen tyytyväisenä omalle edistykselleni. Ei ehkä se nopein tapa tehdä tilkkupeittoa, mutta varmasti palkitsevin.

Syksy!

Syksy hujahti tänne vauhdilla. Helteillä huomasin, että pihlajanmarjat jo vähän kellertää. Pari yötä sen jälkeen helteet katosivat ja ilma muuttui syksyiseksi. Ja nyt alkaa neuleintokin palailla tasaista tahtia, kenties kasvaneen tarpeen vuoksi. Alkusyksy on mun mielestä mahdollisesti vuoden paras aika. On sekä pimeää että valoisaa, on raikasta muttei kylmää, ja on (jo aikaste monetta vuotta) alkavan kouluvuoden jännitystä ja odotusta.

Olen hermostuksella ja jännityksellä seuraillut akryylimaalin pysymistä lipastossa, ja pikkuhiljaa alkaa jännitys jo helpottamaan. Pari naarmua lipasto on saanut laatikoiden availusta, mutta kaikki syntyneet naarmut ovat ensimmäiseltä vuorokaudelta maalauksen jälkeen. Kärsivällinen ihminen olisi varmasti antanut maalien kuivua vuorokauden sekä maalikerrosten välissä että maalaamisen jälkeen. Mutta en minä. Ehkä sitten (mahdollisissa) seuraavissa projekteissa voisi sitä kärsivällisyyttäkin testata. Ja myös pintojen hiomista hiekkapaperilla, sitä tuntuvat kovasti suosittelevan.

Syysneulonnan aloitin pipolla, ihan itselleni. Ensin suunnitelmissa oli tehdä Wurm-pipo, mutta se ei yksinkertaisesti suostunut näyttämään a) kokoiseltani ja b) näköiseltäni. Vähän liian iso ja vähän liian simppeli tuli niillä muutamalla yrityksen alulla, mitä ehdin tehdä. Ravelryn ilmaisista ohjeista ei millään tuntunut löytyvän minulle mieleistä myssyä, joten päädyin improvisoimaan.

POPPELI-PIPO

Ohje: pitsikuvio Poppelista
Puikot: 4
Lanka: Drops Karisma, n. 80 g

Muuten tykkään piposta, mutta tuohon ainaoikein-resoriini suhtaudun vähän ristiriitaisin tuntein. Enimmäkseen se näyttää ihan ok:lta, mutta välillä siitä tulee sellainen olo, niinkuin olisin suhaissut kelvon pitsipipon reunaan jonkin ullakolta löytyneen 70-luvun hikinauhan. Mutta joo, enimmäkseen kiva pipo tuli, ja keltainen piristää kivasti. Vaatteissa en osaa keltaista pitää (yrittänyt olen), mutta asusteissa toimii kyllä.

Tässä vielä vähän tarkempaa kuvaa Poppelin ohjeella tehdystä pitsineuleesta. Se on niin kovin nättiä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä niin reikäistä, etteikö vähän lämmittäisikin vielä. Lupasin pikkuveljellekin neuloa pipon tässä syksyn aikana. Esitetyistä toiveista päätellen saattaa kuitenkin olla, että piposta saattaisi tulla tykätympi jos neulomisen sijaan ompelisin sellaisen trikoosta. Jo valmistunutta pipoa pitää vielä esitellä yhdestä kuvakulmasta.

Pipon alla oleva valkoinen tausta on btw Jyväskylän yliopistolta tullut kansio, jonka sisällä on mun uunituore humanististen tieteiden kandidaatin tutkintotodistus. Eikös ollut ovela aasinsilta. Mutta jee minä! :) Seuraavaksi pitäisikin sitten alkaa sitä hitsin gradua pohtimaan. Graduhommat on mukavasti alkaneetkin jo keveällä alamäellä ja pettymysten sarjalla, eli ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin (ainakin jossain vaiheessa). Ensin kaksi ihanaista ja pätevää graduohjaajaa kertoivat, etteivät ole tänä vuonna ohjaamassa graduja. Ja sitten mun plan C graduohjaajan kurssi olikin ehtinyt jo täyttyä ennen kuin ehdin sinne ilmoittautumaan (myöhästyin huimat 2h ilmoittautumisen alkuhetkestä). Mutta kyllä se plan D toimii varmasti siinä missä plan C:kin.

Nuorehko kapinallinen

Isommat käsityöt junnaa yhä paikallaan, mutta päivän projekteja askartelun parissa olen viettänyt. Tarve vähentää rumia asioita asunnossa johti minut ensin Tiimariin, josta löytyi Marimekon lautasliinoja ja valkoista akryylimaalia. Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut testaavani decoupage tekniikkaa, ja foorumeita selailtuani onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, että periaatteessa tarvikkeiksi riittää vedellä ohennettu liima, suti ja jotain liimattavaa aina kankaista serveteihin. Testailin decoupagea ensin varovasti päällystämällä ikkunan avaimen äidin vanhasta retrohameesta napatulla kankaanpalalla. Sitten siirryin kokeilemaan servettitekniikkaa random purkkeihin, jotka eivät syystä tai toisesta miellyttäneet silmääni. Tiimarin vanhat kotilaatikot (sellaisia sini-valkoraidallisia) saivat luvan toimia ensimmäisenä suurempana projektina.

Meidän makuuhuoneeseen ei sängyn ja minun työpöytäni lisäksi mahdu juuri mitään. Niinpä Tiimarin kotilaatikko on palvellut yöpöydän virkaa (se kun on juuri niin matala, että kaapinovi mahtuu aukeamaan ottamatta siihen kiinni). Lyhyen sommittelun jälkeen päätin, että laatikko näyttää siistimmältä ja valmistuu yksinkertaisemmin, kun käytän servettejä vain koristeina, enkä päällystä laatikkoa kokonaan. Ensin sudin kerroksen valkoista akryylimaalia ympäri laatikkoa, jotta siniset osat eivät paistaisi läpi. Sitten liimasin servetit ja lopuksi vetelin vielä ylijääneisiin kohtiin toisen (ja paikoitellen kolmannen) kerroksen valkoista. Vaikka kaikkialla sanotaan, että serveteista tulisi käyttää vain päällimmäistä kerrosta, käytin sinnikkäästi koko servettiä. Ajattelin, että paksumpi servetti repeilisi vähemmän ja myös peittäisi enemmän, mikäli alkuperäinen sininen paistaisi läpi. Liimailun jälkeen huomasin Ihan Itse-foorumista, että liiman olisi kannattanut antaa kuivahtaa pieni hetki ennen servetin asettelua. Itse lätkäisin servetin päälle melko vauhdilla, mikä aiheutti jonkin verran ryppyjä. Elävä pinta ei kuitenkaan ole mikään automaattinen miinus, vaan näyttää tietyissä rajoissa ihan kivalta.

Koska maalin sutiminen oli niin suurta lystiä, ja koska minulla sattui olemaan töistä useampi vapaapäivä (ja siten tekemisen puute), päätin lähteä piipahtamaan Askartelupuoti Pian avajaisissa. Sinne oli ilmestynyt kasoittain uusia, ihania akryylivärejä. Edullisiakin kun olivat, minulle iski valinnan vaikeus ja poistuin syli täynnä vihreän eri sävyissä olevia purnukoita. Minusta tuntuu, että viimeisen vuoden tai parin ajan sisustuslehdet ovat olleet täynnä valkoista. Itseäni väri ei kuitenkaan niin suuresti viehätä. Lieneekö syynä oma sottapyttyily vai maalarinvalkoiset vuokrakämpän seinät, joita vasten valkoiset huonekalut ja tekstiilit näyttävät lähinnä ankeilta. Niinpä päätin tuunailla Vilin vanhaa, halpaa, suunnilleen valkoista ja vähän hajonnutta lipastoa.

Kapinallisesti päätin siis maalata valkoista muunväriseksi (eli vihreäksi). Ja sitäkin kapinallisemmin, valitsin maalikseni akryylimaalit. Työn kannustimena oli seuraava logiikka: Koska lipasto on jo rikki, se on turvallinen uhri. Jos lipastosta tulee siistimpi, olen iloinen. Jos taas lipasto epäonnistuu hirvittävästi, sen voi heittää pois, hankkia tilalle siistimmän, ja taas olen iloinen. Kävin sutimassa akryylimaalia pari viikkoa sitten muutamien huonekalujen piilossa oleville pinnoille, ja totesin että ne kuivuttuaan pysyvät hyvin ja kestävät aika sinnikästäkin rapsuttelua. Niinpä lähdin toiveikkaana toteuttamaan villinvihreää maalaussuunnitelmaani.

Lopputulos on kyllä melkoisen kirjava, mutta kamalan pirteä verrattuna aikaisempaan. Nyt pidän peukkuja pystyssä, että värit eivät heti kuoriudu pois. En tiedä, kuinka selvästi tilanne välittyy kuvista, mutta vaaleammat sävyt antoivat selvästi tummia enemmän anteeksi. Etenkin päällä ja reunoilla oleva tuhkanvihreä jäi ihmeellisen raitaiseksi. Lipaston kahvat ovat melko kuluneet, ja jos vain keksin jonkin näpäkän idean niiden siistimiseen, niin lipastoprojekti saattaa hyvinkin jatkua vielä jossain vaiheessa. Vilin kommentit lipastosta ovat toistaiseksi olleet tyyliin "ompa monta väriä" ja "eikö mun laatikoissa vois olla jotain pääkalloja eikä tuommosia kukkaköynnöksiä". En minä kyllä kukkia tuossa kuviossa näe. :) Kommenteista huolimatta olen varma, että Vilikin pitää lopputuloksesta, ainakin Vilin äänensävystä ja mielenkiinnosta päätellen.

Jos (jos!!!) nuo akryylit pysyvät kiltisti pinnassa, on edessä vielä monta muutakin huonekalujen maalailuprojektia. Maalit ovat loistavia tällaiselle tohelolle askartelijalle, koska ne lähtevät helposti irti tuoreina, kuivuvat verrattain nopeasti ja ovat suhteellisen hajuttomia. Lipaston maalauksen todisteet irtosivat kiltisti mm. lattiasta ja seinältä.

Pits

Kesäisin monien neuleblogien tahti tuntuu hidastuvan. Itsekään en ole saanut suunnitelmista huolimatta paljoa neulottua, mutta askartelua on tullut jonkin verran harrasteltua. Esimerkiksi Reetan ja Aten häihin painettiin Reetan kanssa sabluunalla pöytäliinoja. Tosin olin lähinnä avustajan roolissa, sillä Reetta ehti toimeliaana naisena tehdä suurimman osan hääaskarteluista itse. Alunperin Reetalla oli ideana painaa pöytäliinoihin pitsin läpi. Olen varma, että joskus olen jotain sen tyylistä painantaa nähnytkin. Fiksuina tyttöinä ajattelimme kuitenkin testata pitsin läpi painamista ennen tositoimiin ryhtymistä. Minulla oli laatikon pohjalla pyörimässä yhä muutamia pitsiväkerrelmiä, työpaikalta (luvan kanssa) ryövättyjä risoja lakanoita, ja mustaa kangasväriä muutaman vuoden takaa. Näillä sitten päätin testata, kuinka "pitsin läpi" värjääminen onnistuu.

Tuloshan olisi voinut olla kivakin, ellei puuvillalangasta virkattu pitsi olisi imaissut väriä itseensä ja päästänyt sitä sitten läpi... Jonkinasteisella säätämisellä olisi varmasti ollut mahdollista saada pitsi väriähylkivämmäksi. Itse harkitsin pitsin kostuttamista liima-vesi-seokseen ennen sen käyttämistä painamiseen. Myös spraymaalin käyttö olisi varmasti vähentänyt läpivalumia. Koska tarkoituksena oli tehdä n. 10 kpl painettuja pöytäliinoja, Reetta päätyi lopulta käyttämään sabluunaa pitsien sijaan. Pöytäliinoista tuli pienistä epätasaisuuksista mielettömän hienoja sopivalla sabluunalla painettuna! Valitettavasti minulla ei ainakaan toistaiseksi ole kuvaa väitteeni todisteeksi.

Koska pitsinpala jolla kokeilin läpipainamista kastui heti ensimmäisellä yrityksellä, päätin testata pitsillä painamista noin ylipäätään. Jälki oli todella vaihtelevaa, mutta muutamia kivojakin painalluksia sain mielestäni aikaan. Jälkeenpäin harmittaa, että painokokeilut tuli tehtyä niin suuren innon vallassa, etten ajatellut turhan tarkkaan langan kulkusuuntia tai kuvioiden asettelua. Sen sijaan mäiskin pitsikuvioita ympäri lakananpalaa painovärin määrää ja paksuutta sekä painotyyliä vaihdellen.

Kuten jo sanoin, niin osa on minusta ihan kivankin näköisiä. Tosin pari ongelmaa näissä minun painotöissäni on. Ensinnäkään en keksi, mihin näitä riekaleita nyt tunkisi. Toisekseen, painotöitä sopii katsoa korkeintaan äkkiä ja kaukaa. Liian huolellinen tarkastelu tuntuu muuttavan pitsijäljen pelkäksi sotkuksi. Loppujen lopuksi kivointa jälkeä tuli mielestäni siitä pitsistä, jota käytin painamiseen. Kuivattelin mustuneen pitsin, ompelin siihen hakaneulan ja lahjoitin korun Kettu K:lle synttärilahjaksi.

Toisin kuin painotyöt, painamiseen käytetty pitsi kestää lähempääkin tarkastelua (pienestä epäsymmetriasta huolimatta).