Viimeisen talven aikana olen joutunut käsityöasioissa useamman kerran Huonon Idean uhriksi. Teoriassa ihan kiva tai järkevän kuuloinen ratkaisu on osoittautunut joksikin aivan muuksi. Tietty jollain tasolla huonot ideat kuuluukin kaikenlaiseen luovaan työhön, jota käsillä tekeminenkin enemmän tai vähemmän, ihmisestä ja projektista riippuen, on. Kuitenkin aina himpun verran harmittaa huomata idean toimimattomuus vasta toteutuksen jälkeen. Kaikkein karmein näistä Huonoista Ideoista on ehdottomasti ollut alkuvuonna tekemäni päätös yrittää jättää käsityöhommat syrjään kunnes gradu nykäisee kunnolla eteenpäin. Muutaman kuukauden ajan minimaalisella käsityömäärällä porskuttaneena voin sanoa, että ei tee henkisesti hyvää. Vaikka käsityöt vievätkin aikaa, ne myös helpottavat stressiä ja parantavat mieltä kun edes jotain saa valmiiksikin aina toisinaan.
Joskus vuodenvaihteessa huomasin, että jo vuosia palvellut, eurolla kirppikseltä löytynyt vaalean beige työtuolini alkoi näyttää aika kirjavalta. Meidän kämpässä ei ole "oikeaa" ruokapöytää, mistä johtuen kaikki ateriat syödään joko olkkarin sohvalla tai tietokoneen ääressä (tai kesäisin parvekkeella, jonne jonkinlainen ruokapöytä mahtuu). Tästä johtuen sekä olkkarin sohva, että ainakin minun työtuolini (ilmeisesti minä olen se meidän talouden porsastelija) kertovat aika erehtymättömästi menneiden aikojen menyyt. Kun kirppikseltä löytyi kiva, mutta verhoksi liian lyhyt verho, ajattelin pistää ruokalistat pois silmistä.
Tuolista tuli mielestäni oikein pirteä, saumat tuntuivat olevan jokseenkin suorassa, ja toteutuskin oli helpompi kuin aluksi aavistelin. Kaikki siis oli aivan mainiosti, paitsi että. Verhokangas oli (kuten verhot kai usein on) aika löyhään kudottua, mistä johtuen kangas alkoi nyppyyntyä. Nyt etenkin istuinosa on pienten ja suurempienkin nukkanyppyjen peitossa, niitä sitten kiskon aikani kuluksi irti silloin, kun koneella olo ei sormitoimintaa aktiivisesti vaadi. Ensi kerralla voisi sitten panostaa johonkin tiiviimmin kudottuun kankaaseen, joka on kenties jopa tarkoitettu kestämään päivittäinen perskulutus.
Jokatalviseen tapaani neuloin pakkasten kiristyessä itselleni uuden pipon. Ohje löytyi Dropsin malleista, ja langatkin ovat Garnstudiolta. Tuumasin, että voisi kokeilla jotain uutta piposaralla, ja neuloin kirjoneulepipon. Ajattelin, että lämmittää mokoma vähän peruspipoa paremmin. Ja lämmittihän se, mutta jokseenkin kivoista väreistä ja tehokkaasta eristyksestään huolimatta pipo jäi kovin vähälle käytölle. Joka kerta kun pipon kiskaisi päähänsä, alkoi alitajunnassa suhisemaan tuulipukujen tarmokas kahina. Toisin sanottuna, ei ollut sittenkään (ainakaan vielä) mun juttu kirjoneulepipo. Ehkä parin vuoden päästä pipon aikaansaama lenkkitätifiilis on ihan tervetullut tekijä keskellä kovintakin talvea, sitä päivää odotellessa.
Aika pian kirjoneulepipon jälkeen tein pipon, jota vieläkin tekisi vähän mieli pitää, vaikka aurinko jo hohkaa taivaan täydeltä. Pipon ohje on Molly nimeltään, ja valtavasta koostaan huolimatta pipo on vielä kuukausien käytönkin jälkeen ihan superihqpihqjee. Ainakaan peilin perusteella pipo ei myöskään yleensä asetu niin muhkuraisen ja lurun näköisesti kuin kuvassa, en vain parempaakaan otosta löytänyt tähän hätään (vaikka sellainen saattaa olla jossain olemassakin).
