Pits

Kesäisin monien neuleblogien tahti tuntuu hidastuvan. Itsekään en ole saanut suunnitelmista huolimatta paljoa neulottua, mutta askartelua on tullut jonkin verran harrasteltua. Esimerkiksi Reetan ja Aten häihin painettiin Reetan kanssa sabluunalla pöytäliinoja. Tosin olin lähinnä avustajan roolissa, sillä Reetta ehti toimeliaana naisena tehdä suurimman osan hääaskarteluista itse. Alunperin Reetalla oli ideana painaa pöytäliinoihin pitsin läpi. Olen varma, että joskus olen jotain sen tyylistä painantaa nähnytkin. Fiksuina tyttöinä ajattelimme kuitenkin testata pitsin läpi painamista ennen tositoimiin ryhtymistä. Minulla oli laatikon pohjalla pyörimässä yhä muutamia pitsiväkerrelmiä, työpaikalta (luvan kanssa) ryövättyjä risoja lakanoita, ja mustaa kangasväriä muutaman vuoden takaa. Näillä sitten päätin testata, kuinka "pitsin läpi" värjääminen onnistuu.

Tuloshan olisi voinut olla kivakin, ellei puuvillalangasta virkattu pitsi olisi imaissut väriä itseensä ja päästänyt sitä sitten läpi... Jonkinasteisella säätämisellä olisi varmasti ollut mahdollista saada pitsi väriähylkivämmäksi. Itse harkitsin pitsin kostuttamista liima-vesi-seokseen ennen sen käyttämistä painamiseen. Myös spraymaalin käyttö olisi varmasti vähentänyt läpivalumia. Koska tarkoituksena oli tehdä n. 10 kpl painettuja pöytäliinoja, Reetta päätyi lopulta käyttämään sabluunaa pitsien sijaan. Pöytäliinoista tuli pienistä epätasaisuuksista mielettömän hienoja sopivalla sabluunalla painettuna! Valitettavasti minulla ei ainakaan toistaiseksi ole kuvaa väitteeni todisteeksi.

Koska pitsinpala jolla kokeilin läpipainamista kastui heti ensimmäisellä yrityksellä, päätin testata pitsillä painamista noin ylipäätään. Jälki oli todella vaihtelevaa, mutta muutamia kivojakin painalluksia sain mielestäni aikaan. Jälkeenpäin harmittaa, että painokokeilut tuli tehtyä niin suuren innon vallassa, etten ajatellut turhan tarkkaan langan kulkusuuntia tai kuvioiden asettelua. Sen sijaan mäiskin pitsikuvioita ympäri lakananpalaa painovärin määrää ja paksuutta sekä painotyyliä vaihdellen.

Kuten jo sanoin, niin osa on minusta ihan kivankin näköisiä. Tosin pari ongelmaa näissä minun painotöissäni on. Ensinnäkään en keksi, mihin näitä riekaleita nyt tunkisi. Toisekseen, painotöitä sopii katsoa korkeintaan äkkiä ja kaukaa. Liian huolellinen tarkastelu tuntuu muuttavan pitsijäljen pelkäksi sotkuksi. Loppujen lopuksi kivointa jälkeä tuli mielestäni siitä pitsistä, jota käytin painamiseen. Kuivattelin mustuneen pitsin, ompelin siihen hakaneulan ja lahjoitin korun Kettu K:lle synttärilahjaksi.

Toisin kuin painotyöt, painamiseen käytetty pitsi kestää lähempääkin tarkastelua (pienestä epäsymmetriasta huolimatta).

Reetan polttarit

Kesäloma on alkanut, ja vaikkei sitä ehkä tästä blogista huomaa, niin paljon on tullut taas touhuiltua. Oon jotenkin lipsunut aloittamaan useampia projekteja yhtäaikaa, tajuamatta että moneen keskittyminen tarkoittaa sitä, ettei valmista tulekaan yhtä nopsasti kuin yhtä kerralla tehdessä.

Reetalla oli polttarit, ja kaason ominaisuudessa minulle kuului päivän ohjelman järjestäminen. Innostuin tietty hyödyntämään yhä jatkuvaa käsityöpuuskaani polttaritehtäviä miettiessä. Tästä seurasi muun muassa tehtävä, jonka nimi on "Kaikki munat (n=1) yhdessä korissa juoksu". Morsiamen tuli juosta lyhyt lenkki kuvassa olevaa koria pidellen ja munaa varjellen. Koska mikään vitsi ei ole hauska jos se pitää selittää, niin enempää selitystä ei kyseinen tehtävä saa.

MUNAKORI

Malli: oma
Lanka: ekolankaa Sinooperista
Koukku: 4

Jos korista olisi tehnyt ihan himpun verran suuremman, se voisi toimia mainiosti munakuppina. Kuvan kori on ihan himpun verran liian pieni, että muna siinä helpolla pysyisi. Toinen kätten tuotos päivää varten oli piñata. Ohjeet sen tekoon löysin KakkuKatrilta. Joitain muitakin ohjeita löytyi netistä kiertelemästä, mutta KakkuKatrin piñataohje päihitti muut mennen tullen yksinkertaisuudellaan.

Polttarisankari pitää kovasti Viivistä ja Wagnerista, joten Wagner oli mielestäni oikein toimiva mäiskittävä. Piñata saattaisi ehkä mennä myös Nasusta tai ylipäätään jostain geneerisestä possusta, mutta kun teille kerron että se on Wagner, niin ehkä se alkaa siltä näyttääkin. :) Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi ehkä ollut hyvä antaa Wagnerille vähän tuimempi ilme, ei ihan kamalasti herätä paukuttamisintoa tuollainen isosilmäinen ja söpö versio. Lisäksi piñatan narut irtosivat muutaman huitaisun jälkeen, eli ensi kerralla pitää nekin laittaa jotenkin paremmin. Narujen irrottua Reetta sai paukutella Wagneria pesistyyliin, kaulinta mailana käyttäen.

WAGNER PIÑATA

Malli: muokattu KakkuKatrin ohjeesta.
Tarvikkeet: ilmapallo, liimaa, sanomalehtiä, paperia, kartonkia, akryylimaalia jne.
Muuta: teko ei ollut niin sotkuista kuin aluksi kuvittelin, neljä kerrosta sanomalehteä teki aivan riittävän vahvan piñatan aikuisen ihmisen mäiskittäväksi.

Tein Wagnerin neljällä sanomalehtikerroksella, päälle tuli pari kerrosta vaaleanpunaista akryylimaalia, vähän tulostuspaperia silmiksi ja tussia yksityiskohtiin. Sanomalehdet liimailin KakkuKatrin ohjeen mukaisesti ilmapallon päälle, mutta lisäsin vielä kärsän teippaamalla palloon kiinni parista A4-arkista tehdyn töttörön. Vuorasin tötsän pakastepussilla, että sen saa lopuksi pois piñatan sisästä. Korvat tein erikseen ja liimasin pikaliimalla. Sen verran kivaa ja helppoa (ja verrattain halpaakin) oli piñatan teko, että näitä voisi ihan mielellään askarrella tulevaisuudessakin.

Viitta

Valmistuihan se viimein. Venlan viitta. Tai pikemminkin viitta Venlalle, koska tätä ei varsinaisesti oltu tilattu. :) Tuntuu, että ikuisuus meni tätäkin tehdessä, mutta sepä johtuukin siitä, että samalla oon virkkaillut vähän kuusikulmioita ja tehnyt paaaljon koulujuttuja. Enää ei paljoa puutu tältä keväältä, noin koulumielessä. Voihan ihanuus. Kamalasti kutittelee jo päästä kaikenlaisten uusien projektien pariin, käsitöiden ja koulunkin saralla. Esimerkiksi mattojen virkkaus on semmonen juttu, että varmaan joutuu kokeilee kesällä. Samoin kuin langan kehräys ja tuurilla jopa värjäyskin. Mutta nyt se viitta! Eli tämmönen tuli:

VIITTA VENLALLE

Malli: Pikkulapsen viitta Kaunis neuletyö-kirjasta v. 1947
Lanka: Drops Merino Extra Fine, vajaa 300g
Puikot: 3,5 pyörö
Muuta: vuorikangas Eurokankaasta

Vähän jännittää, että miten tuo viitta istuu. Tuollai vaakatasossahan tuo näyttää ihan kelvolliselle, mutta mun hartiat on sen verran leveämmät kuin Venlan, etten kovin tarkkaan osaa arvioida päälle puettuna viitan toimivuutta. Äiti ehdotti, että lähtisin kaupungille etsimään sopivan kokoista mallia, ja totta puhuakseni kävihän tuo itselläkin mielessä, etenkin kun pihalla pyörii päivittäin monta ihan kelpoa ehdokasta. Mutta ihan suosiolla luovuin kyllä ajatuksesta ja yritin kuitenki itse mallata.

Kyllähän tuosta idean tajuaa. Viitta laitetaan harteille ja huppu ehkä päähän. Viitan istuvuus jännittää lähinnä siksi, että alkuperäinen ohje oli tarkoitettu ohuemmalle langalle, joten kaikki kavennukset jne on aika mutulla vedetty. Vähän yritin laskea toki, ja vähän miettiä ihan aivollakin.

Viitta oli tosi kiva projekti, kun sai neulomisen lisäksi ristipistellä ja ommellakin. Tosin ompelu ei edelleenkään kuulu mun vahvoimpiin osaamisalueisiin, mistä johtuen vuori saattaa kaivata vielä fiksailua (lue, pienennystä). Vuori tekee viitasta melko liukkaankin vielä. Mutta selvästi sievemmän myös. Venlalle terveisiä että jos viitta ei millään istu, niin sen saa antaa esim. nukelle. Tai jos vuorikangas heittäytyy kerrassaan hankalaksi, niin iso-mummi tai pikku-mummi saa luvan leikellä ja uudelleenommella sitä. Toki minäkin voin, jossain vaiheessa kesällä sitten.

Vuoren kanssa taistellessa meni varmaan puolitoista päivää (ei kokonaan, mutta kuitenki). Ensijärkytys oli tajuta, että itse viitta on melko venyväinen ja oli vielä mystisen epäsymmetrinenkin loppukäsittelyn seurauksena (note to self: pingota vastaisuudessa kaikki, mihin symmetriaa kaipaat). Muutama tovi vierähti pohtiessa, pitäisikö vuorikangas laittaa tiukemmalle vai löysemmälle kuin itse viitta vaiko just viitan mukaan. (Löysemmälle taisi jäädä, muttei tarkoituksella.) Ja sen kun olin saanut päätettyä, niin piti vielä keksiä, että mitenkäs ompelen siististi kiinni vuoren, joka on erivärinen kuin itse viitta. Sitte mulla välähti: kuljetin villalankaa vuoren reunaa pitkin ja ompelin siitä ympäriltä. Ja tadaa, ompelulangalla suhitut pistot villalangan päällä näyttää lähes uskottavasti silmukoilta vain, ainakin kun kaukaa katsoo ja silmiä vähän siristää.

Äkkipikavälityö

Venlan viitta edistyy, mutta vähän turhan hitaasti. Viitta aloitetaan leveästä päästä, mikä tarkoittaa tietty sitä, että alkuun tuntuu ettei mitään tapahdu vaikka kuinka pistää puikkoa ristiin. Langatkin uhkaavat loppua kesken. Kävin eilen hakemassa Poppelista viimeisen oikeanvärisen lankakerän ja luulen, että tarvitsisin vielä pari kerää. Pitää toivoa että lankaa tulee lisää tai että sitä löytyisi muista Jyväskylän lankakaupoista.

Viitan valmistumisvauhdista turhautuneena päätin, että jotain valmistakin on saatava. Niinpä päädyin tuunaamaan laukkuani pitsipätkällä. Näitä "armeijalaukkuja" liikkuu ainakin Jyväskylässä paljon ja useimmat niistä on koristeltu jotenkin omistajansa näköiseksi. Jotenka kyllähän minunkin sitten piti! Pitsi on neulottu, ohje on samasta kirjasta kuin viitankin ohje.

PITSI LAUKKUUN

Malli: Reunapitsi Kaunis Neuletyö-kirjasta
Lanka: Aida 20 (luultavasti)
Puikot: 2,0

Pitsi valmistui illan aikana sarjoja katsellessa ja on ihan kivan näköinenkin mun mielestä. Nyt voi sitten taas uudella innolla jatkaa viitan väkerrystä, kun on taas jotain saanut valmiiksi asti.

Lankoja

Mitään uutta valmista esiteltävää minulla ei ole, mutta kuitenkin ihan postaamisen arvoisia löytöjä ja suunnitelmia. Kandin ensimmäinen versio valmistui ajallaan, joten päätin palkita itseni langoin ja koukuin. Mukaan Poppelista tarttui pari bambuista virkkuukoukkua ja vähän lankojakin:

Venkun lähestyvät synttärit mielessäni ostin kutittamatonta ja ainakin minusta Venkun väreihin sopivaa lankaa. Langat päätin nitkutella ponchon tai viitan muotoon, ohje löytyi lankojen alta pilkistävästä "Kaunis neuletyö" kirjasta vuodelta 1947. Kirjan sain äidiltä muistaakseni viime talvena ja siitä asti olen suunnitellut, että jotain tuosta kirjasta pitäisi tehdäkin.

Jostain syystä kaikenlaiset ponchot, viitat ja keepit ovat viimeisen vuoden tai parin aikana viehättäneet kovasti, ja kenellepäs parempi testata moista kuin Venlalle. Kun on kantaja riittävän söpö, niin työkin näyttää takuulla kivalta. Osa viittojen (ja ponchojen) viehätyksestä johtunee siitä, että niitä on näkynyt mm. H&M:n kuvastoissa ja katukuvassakin. Osittain ihastus tullee Punahilkasta, Harry Potterista ja muista vastaavista. Harmi vain, että viitat tuntuvat sopivan parhaiten juurikin lapsille ja velhoille :/ Ehkä sitten isona alan noidaksi ja voin ihan huoletta käytellä viittoja ja liehutella niitä dramaattisesti. Sitä odotellessa pitänee tyytyä ponchoihin (joita en kylläkään omista yhtään sen enempää kuin viittoja tai keeppejäkään. Mutta ehkäpä ensi syksynä innostun korjaamaan tilannetta). Ja jostain syystä huppu tuntuu olevan ihan ehdottoman tärkeä osa mun viittainnostusta. Se vaan kuuluu asiaan.

Kirppistellessä satuin kerrankin eksymään oikeaan pöytään! Pakko esitellä ehkä ensimmäiset langat, joita olen ostanut varastoon "vain koska halvalla sai". Vaikka tiedän, että käsityökuumeeseen liittyy olennaisena oireena lankojen pakonomainen hamstraaminen, niin itselläni ei vielä kyseinen polte ole kovinkaan häijyksi edennyt. Mun lankavarasto koostuu lähinnä jämäkeristä ja kuolleista projekteista. Mutta nyt tosiaan, kirppikseltä löytyi 6 kerää Dropsin Eskimoa (ja niiden alla oleva ihanan retro tarjotin, jolle minulla ei ole mitään oikeaa käyttöä):

Ja 200g Muhoksen Villan Lampaanvillalankaa:

Lampaanvillojen väri ei ehkä ole mikään maailman ihanin, mutta eipäs se mittään! Ajattelin nimittäin testata näillä lankojen värjäilyä. En kylläkään ihan lähiaikoina, koska homma on minulle ihan tuntematonta. Tiedän vaan, että padan siihen tarvii ja että jotenki sipulinkuorilla saa keltaista ja että lopputulos on aina ennalta-arvaamaton (no, ainakin oletan niin). Eli ensin pitää opetella paljon, etsiä blogeja ja sivuja ja ohjeita ja kirjoja. Ja sitten päästäänkin yrittämään ja toivottavasti ei-kovin-paljon erehtymään. Sinänsä lankalöydökset osuivat ihan hyvään saumaan, olen nimittäin yrittänyt niistä lankavarastoni jämäkeristä päästä hiljalleen eroon nitkuttelemalla isoäidinneliöitä.

Vaikka oon vähän fifty-sixty niiden ihanuuden suhteen, niin viimeaikoina olen nähnyt niin monia mielettömän kauniita ja tunnelmallisia töitä isoäidinneliöistä, että päätin antaa niille mahdollisuuden. Lisäksi jostain kirjaihanuudesta luin ohimennen hyvän pointin: jos käyttää omien töidensä jämälankoja tilkkuihin, niin voi olettaa että tilkuista tulee väkisellä aika "omanvärisiä". Ja jos jokin tekele voi olla yhtäaikaa värikäs ja omanvärinen, niin ei kai se voi kovin pahasti pieleenkään mennä. Päätin suosiolla, että paksut ja ohuet langat eivät tule samaan (toistaiseksi tuntemattomaan) työhön. Lisäksi päätin, että teen jämistä aina niin monta samanlaista neliötä kuin vain pystyn. Siten ehkä-peitoksi-tulevaisuudessa-muotoutuvassa työssä pysyy edes jonkinlainen koherenssi. Yllä oleviin neliöihin löysin ohjeen täältä. Tykästyin etenkin niiden ympyräiseen keskustaan, mikä minun silmiini näyttää kovin raikkaalle verrattuna ns. perus isoäidinneliöihin.

Ihan kohta, ihan vähän.

Kandi pitää palauttaa ihan kohta. Ja oon taas lykkäillyt sitä, luvannut itselleni että alan "ihan kohta" tekemään sitä tosissani. Siinä lupaillessani ja aikoessani tulin ostaneeksi langat Shalom cardiganiin. Ja puolivahingoissa aloitinkin sen tekoa jo ihan vähän. Tarkoitus oli jättää käsityöt hetkeksi rauhaan, mutta ne kummasti helpottavat stressiä. Niinpä sallin itselleni ihan vähän luppoaikaa iltaisin sarjojen ja neuleen parissa. Shalom olikin yllättävän nopsa neulottava ja jotta voin ihan rauhassa keskittyä kandiin (ensimmäinen versio palautettava viimeistään 7.4.), postaan nyt ihan äkkiä yhden kökköisen äkkinapsaisukuvan lopputuloksesta. Neuleesta olisi paljon kerrottavaa, mutta palaan asiaan paremmalla ajalla ja paremmilla kuvilla. (Kettu K. vois ehkäpä ottaa kuvia. Oman keskiruumiin edustava kuvaaminen olikin yllättävän haastavaa.)

SHALOM

Malli: Shalom cardigan vähän modattuna
Lanka: Drops Alaska, 450 g
Puikot: 5,0
Muuta: 12 nappia, muutama hampaiden kiristys

P.S. Eikö ookki nuo napit just eikä melkein passelit? :)

Apina ja Aquila

Ostin aikaa sitten Marimekolta kukkaron. Muuten kiva vehje, mutta siinä on yksi ongelma: kolikkotaskun puute. Apinapa esittelee.

Survon aina kuitit tarmokkaasti kukkaron sisuksiin mahdollisten seteleiden ja kolikoiden kera niin, että kukkaro on lähes aina räjähtämispisteessä. Survomisen takia en myöskään koskaan löydä kolikoita silloin harvoin kun niitä nyt sattuu tarvitsemaan. Viimeaikoina tarvetta on ollut etenkin 50c kolikolle, jonka tarvii ruokakaupan säilytyslokeroiden pantiksi. Useampaan otteeseen kyseistä kolikkoa ei kuitenkaan ole löytynyt kuittiviidakosta.

Yhtenä päivänä mulla sitten välähti, että voisihan edes sille yhdelle kolikolle tehdä taskun. Taskutarpeiksi päätyi "joskus kauan sitten" tehty pitsin pala. Ohje on jostain kirjaston kirjasta, mikä oli täynnä tosi kivojen pitsien ohjeita, sen tarkempaa lähdetietoa en pysty sanomaan. Ompelin pitsinpalan kiinni nirkoista ja myös tasaisempaa reunaa pitkin, kolikkoa varten jätin yläreunan ompelematta. Tuli justa passelin kokoinen panttirahalle (joka ei kylläkään kuvaan ehtinyt). Apina esittelee taas.

Koska pitsinpalat laatikonpohjalla ei juuri ilahduta, niin keksinpä koristella lompakon toisenkin puolen testipitsillä. Sattui olemaan niin näppärän kokoinenkin. Apina halusi tämänkin esitellä.

Sain viimeviikolla valmiiksi Aquila-huivin. Kuvittelin, että tuossa ois kestäny enemmänki aikaa, mutta ihmeen nopeastihan huivi valmistui. Aquila on ensimmäinen pitsineulehuivini, aiemmat huivit olen virkannut. Neulomalla saa kyllä ihanan pehmeän lopputuloksen aikaan, tykkään. Puikot olisivat voineet olla isommatkin tähän huiviin, mutta halusin huivista lämpimän, joten tein aika "suosituskokoisilla" puikoilla, enkä numeroa isommilla, kuten ohjeessa ehdotettiin.

Huivia tehdessä oppi kyllä äkkiä lukemaan silmukoita, myös silmukoiden virkkuukoukulla nostelu/lisäily tuli tutuksi. Mutta (silmukoiden) lukutaidon ansiosta en ainakaan _vielä_ ole huomannut varsinaisia virheitä tässä. (Epäsymmetriaa pingotuksessa ja pari kummallista silmukkaratkaisua saattaa jostain kulmasta löytyä, mutta ei varsinaisia kuvion rikkovia virheitä. Luultavasti.) Virheiden vähäisyys saattaa johtua siitä, että uhrasin käsityön jumalille huivia tehdessä. Uhrin virkaa toimitti neitseellinen pitsiaddipyörö, kokoa 3,5. Kävin ostamassa ihanuuden Titityystä ja onnistuin kadottamaan sen ennen kotiinpääsyä. Kyllähän harmitti. Ei voi kuin toivoa, että uhri päätyi hyvään kotiin. Näppärästi ajoitin osto/hukkareissuni vielä päivää ennen Titityyn hiihto(?)lomaa, joten jouduin odottelemaan yli viikon ennen kuin sain varmuuden siitä, että puikot olivat tosiaankin kadonneet, eivätkä vain unohtuneet tiskille tms. En kuitenkaan malttanut elää kokonaista viikkoa liian lyhyillä ja tylpillä pyöröillä, joten kipaisin Pikkulinnasta tilalle 3,25 pitsiaddit. Kolmen ja puolen kokoa ei heiltä sattunut löytymään. Mutta Addit niikseen, tässä se nyt on: ensimmäinen pitsineulehuivini. Eka esittelee apina ja sen kaveri.

AQUILA-HUIVI

Malli: Aquila
Lanka: Drops Alpaca, 200g
Puikot: 3,5 pyöröt alussa ja sattuneesta syystä 3,25 pyöröt lopussa

Apinaparoilla ei riittänyt voimat huivin suoranapitoon, minkä vuoksi kuvio ei ehkä pääse aivan oikeuksiinsa. Jotta kuvio näkyisi paremmin ja huivin koko vähän selkeämmin, myös äiti pääsee poseeraamaan. Kuva vähän kellertää, mutta kuvio näkyi parhaiten näissä väreissä.