Viitta

Valmistuihan se viimein. Venlan viitta. Tai pikemminkin viitta Venlalle, koska tätä ei varsinaisesti oltu tilattu. :) Tuntuu, että ikuisuus meni tätäkin tehdessä, mutta sepä johtuukin siitä, että samalla oon virkkaillut vähän kuusikulmioita ja tehnyt paaaljon koulujuttuja. Enää ei paljoa puutu tältä keväältä, noin koulumielessä. Voihan ihanuus. Kamalasti kutittelee jo päästä kaikenlaisten uusien projektien pariin, käsitöiden ja koulunkin saralla. Esimerkiksi mattojen virkkaus on semmonen juttu, että varmaan joutuu kokeilee kesällä. Samoin kuin langan kehräys ja tuurilla jopa värjäyskin. Mutta nyt se viitta! Eli tämmönen tuli:

VIITTA VENLALLE

Malli: Pikkulapsen viitta Kaunis neuletyö-kirjasta v. 1947
Lanka: Drops Merino Extra Fine, vajaa 300g
Puikot: 3,5 pyörö
Muuta: vuorikangas Eurokankaasta

Vähän jännittää, että miten tuo viitta istuu. Tuollai vaakatasossahan tuo näyttää ihan kelvolliselle, mutta mun hartiat on sen verran leveämmät kuin Venlan, etten kovin tarkkaan osaa arvioida päälle puettuna viitan toimivuutta. Äiti ehdotti, että lähtisin kaupungille etsimään sopivan kokoista mallia, ja totta puhuakseni kävihän tuo itselläkin mielessä, etenkin kun pihalla pyörii päivittäin monta ihan kelpoa ehdokasta. Mutta ihan suosiolla luovuin kyllä ajatuksesta ja yritin kuitenki itse mallata.

Kyllähän tuosta idean tajuaa. Viitta laitetaan harteille ja huppu ehkä päähän. Viitan istuvuus jännittää lähinnä siksi, että alkuperäinen ohje oli tarkoitettu ohuemmalle langalle, joten kaikki kavennukset jne on aika mutulla vedetty. Vähän yritin laskea toki, ja vähän miettiä ihan aivollakin.

Viitta oli tosi kiva projekti, kun sai neulomisen lisäksi ristipistellä ja ommellakin. Tosin ompelu ei edelleenkään kuulu mun vahvoimpiin osaamisalueisiin, mistä johtuen vuori saattaa kaivata vielä fiksailua (lue, pienennystä). Vuori tekee viitasta melko liukkaankin vielä. Mutta selvästi sievemmän myös. Venlalle terveisiä että jos viitta ei millään istu, niin sen saa antaa esim. nukelle. Tai jos vuorikangas heittäytyy kerrassaan hankalaksi, niin iso-mummi tai pikku-mummi saa luvan leikellä ja uudelleenommella sitä. Toki minäkin voin, jossain vaiheessa kesällä sitten.

Vuoren kanssa taistellessa meni varmaan puolitoista päivää (ei kokonaan, mutta kuitenki). Ensijärkytys oli tajuta, että itse viitta on melko venyväinen ja oli vielä mystisen epäsymmetrinenkin loppukäsittelyn seurauksena (note to self: pingota vastaisuudessa kaikki, mihin symmetriaa kaipaat). Muutama tovi vierähti pohtiessa, pitäisikö vuorikangas laittaa tiukemmalle vai löysemmälle kuin itse viitta vaiko just viitan mukaan. (Löysemmälle taisi jäädä, muttei tarkoituksella.) Ja sen kun olin saanut päätettyä, niin piti vielä keksiä, että mitenkäs ompelen siististi kiinni vuoren, joka on erivärinen kuin itse viitta. Sitte mulla välähti: kuljetin villalankaa vuoren reunaa pitkin ja ompelin siitä ympäriltä. Ja tadaa, ompelulangalla suhitut pistot villalangan päällä näyttää lähes uskottavasti silmukoilta vain, ainakin kun kaukaa katsoo ja silmiä vähän siristää.