Syyslapaset

Alkusyksystä tein itselleni uudet lapaset kipeään tarpeeseen. Lapasistostani löytyy vain pikkusiskolta joululahjaksi saadut, isot ja valtavan lämpimät lapaset keskitalvea varten, yhdet puhkikulutetut kirjolapaset, ja ostetut, aika inhottavat, punaiset akryylisormikkaat. Jos mulla ois iso nippu lapasia, niin heittäisin sormikkaat kiireenkiireesti keräyskonttiin. 

Kaipasin jotain suht yksinkertaista neulottavaa, joka olisi kuitenkin sen verran mielenkiintoinen että varmasti saisin lapaset valmistumaan. Lapasten ohjeena oli Tiina Kuun Kujeillen-kämmekkäät. Langaksi päätyi Garnstudion Drops Fabel keltaisena, kyseistä lankaa kävin eurolla tai parilla per kerä ostamassa aiemmin tänä vuonna, kun Jyväskylässä lopettanut Poppeli piti varaston tyhjentäjäisiä.

 

KUJEILUT

Malli: Kujeillen

Koko: (liian) pieni

Lanka: Garnstudio Drops Fabel

Puikot: 2.5 mm

Lapasista tuli oikein sievät, noin niinkuin omasta mielestäni. Lapaset myös istuvat melko nätisti pipovalikoimani väriskaalaan: laskeskelin, että käytössä olevista pipoistani löyty tällä hetkellä kaksi harmaata, kaksi keltaista ja yksi keltavalkoinen pipo. Koon puolesta lapaset olisivat saaneet olla  ehkä himpun suuremmatkin. Luotin siihen, että käyttämäni langan menekki oli suunnilleen hinnepäin ja siihen, että oma käsi on kovin pieni. Lopputuloksena oli kuitenkin hyyvin napakasti (siis oletettua napakammin) istuva lapanen. En kuitenkaan liian tiukaksi menisi lapasta väittämään, lapasten kuviokin tulee paljon nätimmin esille kun joutuu pienen venytyksen alaiseksi. :) Summa summarum, ihan kiva! Jos vielä onnistuisin säilyttämään lapaset puolta vuotta pidempään, niin oisin kovasti tyytyväinen.

Sälekaihdinkorit

Keväällä meidän roskiskatokseen oli viety aarteita. Suuri kukkaruukku ja vähäsen vääntyilleet sälekaihtimet oli jätetty roskakonttien viereen odottamaan uutta omistajaa. Kukkaruukku ehti kadota ennen kuin sain aikaiseksi päätöstä sellaisen tarpeellisuudesta, mutta sälekaihtimet odottivat vielä ottajaansa. Muistin, että männävuosina oli blogeissa pariin kertaan tullut vastaan sälekaihtimista punottuja koreja. Nopsan googlauksen turvin lähdin testailemaan korien punontaa sälekaihtimista. Alla otoksia muutamasta valmistuneesta kokeilusta. 

Muutamaa koriprojektia viisaampana voin sanoa, että noista (paremman termin puutteessa, sellainenkin kai olisi mutta kun ei tuu mieleen) suoraan punotuista koreista on ainakin mun taidoilla lähes mahdoton saada kovin siistejä. Huolellisesti aseteltuna ja ei-ihan-paraatipaikalle kätkettyinä näyttävät kyllä ihan kelvollisilta, mutta lähempää tarkastelua ne eivät oikein kestä. Punoessa kaihtimen päitä piiloon kaihtimen reunoista varisee maalia, ja taitoskohdat kieltäytyvät noudattamasta yhtenäistä linjaa.

Vinopunonnalla tehdyt korit ovat puolestaan siistimmän näköisiä. Myös niiden kohdalla pientä maalin karisemista on havaittavissa viimeistelyvaiheen seurauksena, mutta muuten jälki on tasaista ainakin omaan silmään. Vinopunonnalla tehtyjen korien suurin miinus on niiden kovin nätti, mutta samalla epäilyttävän teräväkärkinen reuna. Toistaiseksi suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty, mutta ei vaadi suurta ponnistusta kuvitella kuinka nuo metallipiikit ajan kanssa naarmuttavat jos jotain herkempää säilytettävää tai säilyttäjän hipiää tavaroita kurkotellessa. Oh well, ehkä se pieni pintavaurioiden mahdollisuus pitää vain hyväksyä.

Yläkerran naapuri seuraili kesällä koriprojekteja, paria suurempaa koria punoin takapihalla alkukesän auringossa (kyllä, aurinkoisiakin alkukesän päiviä oli ainakin yksi tai kaksi). Ystävällisenä ihmisenä naapuri toi poistoon joutuneet sälekaihtimensa suoraan minulle. Naapurin ansiosta eteisen nurkassa odottaa vielä melkoinen nippu sälekaihtimia.

Kangaskori, tai, Long time no blog

Tämä postaus on kai pakko aloittaa huomiomalla sellainen totuus, että viime kerrasta onkin vierähtänyt jo hetki, edellinen postaus kun näyttää olleen elokuussa. 2012. Pari vuotta sinne tänne, kukas näitä nyt laskee. Jospa tämän viime aikojen kirjoitustahdin ottaisi armeliaasti merkkinä loistavasti onnistuneesta downshiftauksesta, jossa ykkönenkin on vaihteena turhan raju. 

Vaikka täällä blogin puolella on ollut hiljaista, niin kaikenlaista pientä neuleprojektia ja muuta käsityöhenkistä tomintaa on tässä, öhöm, viime vuosina ollut vireillä. Todisteita löytyy mm. Ravelrysta. Kuitenkin kynnys napsia kuvia tuotoksista, ladata kuvat koneelle ja muokata niitä etäisen julkaisukelpoisiksi, ladata kuvat blogiin ja kirjoittaa kaveriksi pätkä tekstiä on ollut korkeahko.

Tässä viimeisen muutaman kuukauden aikana oivalsin, että tietyt edistysaskeleet kodin mobiililaitteistossa madaltavat sievästi kynnystä kuvien (ja tekstienkin) julkaisuun. Kuvat näpsitään kännykällä, napataan tabletille muokattavaksi pilvipalvelusta, ja kirjoitellaan aamukahvin ohella pätkä tekstiä. Ei tarvetta avata pöytäkonetta, etsiä ja ladata kameraa, etsiä kameran USB-piuhaa laatikon perältä ja niin edelleen. Näppärää. Kännykällä otettujen kuvien laatu ei välttämättä vedä vertoja niille huikeille otoksille, joita alle satasen digipokkarilla asiaansa perehtymätön harrastelijakuvaaja saa aikaan. Olen kuitenkin päättänyt olla suuremmin vaivaantumatta asiasta.

KANGASKORI

Tuumasin, että ehkä paras aloittaa tämä uudelleen postailu (jos vaikka kerran vuoteen saisi aikaiseksi...) jollain tuttuun tyyliin ihan-vain-kevyesti-epäonnistuneella. Sattumalta nettiä selatessa kohdalle osunut Kässäkerho-blogin kangaskori vaikutti ihanan yksinkertaiselta ommella ja monipuoliselta käyttää. Korin/pussukan ompelu sujuikin moitteetta, mutta kangasvalinnoissa olisi ollut toivomisen varaa. Millään en malttanut lähteä Eurokankaan käytäville harhailemaan halvan-mutta-napakan-ja-kivannäköisen kankaan perässä, joten kaivelin kaapin perältä omasta mielestäni siedettävän näköisiä jämäpaloja. Lopputuloksena syntynyt kori on enempi pussukka kuin kori. Reunat pysyvät pystyssä ilman tukea vain huolellisesti taitettuna ja vain niin kauan kun ovia ei paukuteta kiinni. Lopulta päädyin taittelemaan taitetun kankaan väliin muutaman A4-arkin, joiden avulla kori sai lopulta hieman ryhtiä, ja näyttää useimmiten ensimmäisen kuvan näköiseltä kokoonpanolta. Ihan kiva tästä kuitenkin minusta tuli, vaikka tosiaan ryhtiä olisin toivonut kankailta enemmän.

Leafletit

Viime jouluna Vili iski helppojen lahjojen kultasuoneen ja tajusi, että minua voi tilanteessa kuin tilanteessa lahjoa käsityösälällä ilman että lahja voi mitenkään mennä pieleen. Sain Vililtä lahjakortin Titityyhyn ja muutaman kuukauden inspiraatiota odoteltuani huomasin, että kortin eräpäivä lähestyy. Niinpä kävin kesäkuun alussa kipaisemassa kortilla pari kerää Cascaden Eco+ lankaa. Tuumailin että langoista saisi mainiosti aikaan villapaidan syksyn viimoihin. En kuitenkaan malttanut antaa lankojen marinoitua laatikoissa paria kuukautta, vaan aloin välittömästi etsiä The Villapaitaa puikoille pistettäväksi. Suurempia tuskia ei ohjeen etsiminen aiheuttanut. Leaflet löytyi viime vuoden Knittysta, langan paksuus täsmäsi riittävän hyvin ja malli oli juuri oikeassa suhteessa yksinkertainen ja erikoinen. Jonkin aikaa harkitsin tekeväni Leafletin pitkähihaisena, mutta mielestäni malli näyttää lyhythihaisena raikkaammalta. 

Paksu lanka, lyhyet hihat, helppo pitsikuvio ja paljon sileää neuletta on yhtä kuin nopea neule. Oma Leaflettini valmistui muutamassa päivässä. Lankaa ei villatakkiin mennyt edes yhtä kerää (mikä siis Eco+ langassa tarkoittaa 250 grammaa). Koska Kettu K. tykästyi villatakkiini, ja koska lankaa jäi yli niin paljon, lupasin tehdä pikkusiskollekin oman villatakin. Oma versioni on kokoa XS, pikkusiskon takki puolestaan S.

LEAFLET

Malli: Leaflet

Koko: XS ja S

Lanka: Cascade Eco+

Puikot: 6.0 mm

Yläpuolella olevissa kuvissa poseeraa (ensimmäistäkö kertaa vasta nyt?!) uunituoreessa Leafletissaan Kettu K. Omasta Leafletistani otetut kuvat eivät enimmäkseen ole julkaisukelpoista materiaalia, koska itsensä kuvaaminen on aina aika hankalaa, etenkin jos kuvia yrittää räpsiä selkäpuolesta, joka kuitenkin tässä kyseisessä mallissa on se ihanin juttu. Vertailun vuoksi päätin kuitenkin yhden otoksen XS-kokoisesta Leafletistakin laittaa.

Space Invaders yms.

Vilillä oli synttärit pari viikkoa sitten. Koska miehille on minusta tosi vaikea löytää onnittelukortteja (kun ei ne kuitenkaan mistään ihanista tai söpöistä tykkää :/), selailin synttäreiden lähestyessä kuumeisesti erilaisia itse tehtäviä kortteja. Mitään riittävän kivaa en kuitenkaan löytänyt, joten kaivoin varastoistani mahdollisimman-kivan-muttei-liian-nätin (ostetun) kortin. Varmaan varttia kortin kirjoittamisen jälkeen sattui ruudulleni tupsahtamaan Space Invaders-kortti. Vaikka välittömin kortintarve olikin jo mallin löytöhetkellä poistunut, niin olihan mokomaa ihanuutta pakko kuitenkin testata ja heti. Kortin ohje löytyy täältä.

Enemmän innolla kuin taidolla tai tarkkuudella paukutettuna kortista tuli vähän rosoreunainen ja mutkikas, mutta silti oikein hykerrytävä. Aikani korttia kiinni ja auki taiteltuani ja vilkuiltuani sitä muutamista eri kulmista useampaan otteeseen tulin siihen lopputulokseen, että halusin kääntää invaderin toisin päin. Ohjeen mukaan tehtyä space invaderia pitää ihastella yläpuolelta, mutta käännetty invader esiintyy edukseen "seisaaltaan", eikä pöytää vasten köllötellen. Kuvan korteista vihreä on siis tehty ohjeiden mukaan ja oranssi vähän toisin.

MOHAIRSUKAT SISKOLLE

Ohje: Novitan lehdestä

Lanka: Novita Rose Mohair, alle 100g

Puikot: 4.0

Iltapuhdeprojektina valmistui jonkin aikaa sitten uudet sisäsukat Kettu K:lle. Mallina on Novitan (talvi 2009 taisi olla numero) mohairsukan malli, lankana ohjeen mukaisesti Novitan Rose Mohair. Kyseisen malliset sukat olen jo kerran aiemmin Kettu K:lle tehnyt, mutta koska Rose Mohairia ei ole tarkoitettu (selvästikään) sukkakulutukseen, ovat vanhat sukat vaatineet korjaustoimia jo varmaan parin vuoden ajan. Sukkien pohja alkoi olla jo enemmän paikkaa kuin alkuperäistä pohjaa, ja osa vanhimmista paikoistakin alkoi jo vaatia paikkausta. Parsimiseen (ihan vähän) tuskastuneena päätin tehdä kokonaan uudet sukat, tosin tällä kertaa paksumilla, ja toivottavasti kestävämmillä, pohjilla. Neuloin ensin sukat ihan tavalliseen tapaan ja sen jälkeen vahvistin pohjat jäljittelemällä silmukoita koko pohjan matkalta. Vähän aavistelen, että on varmaan olemassa fiksumpia, nopeampia, siistimpiä ja parempiakin tapoja vahvistaa neulosta. Mutta koska tämä aavistus heräsi vasta viimeisiä silmukoita vahvistellessa, jäi asian varmistaminen toiseen kertaan. Nyt pidän vain sormet ristissä sen puolesta, että sukat kestäisivät edes hieman enemmän kulutusta. (Mutta sitten kun ne puhki kuluvat, niin tuo Kettu K. vain heti paikattavaksi ne. Lankaa jäi jäljelle oikein hyvin.)

 

Alta pois, osa 3/3 (a.k.a. huonoja ideoita)

Viimeisen talven aikana olen joutunut käsityöasioissa useamman kerran Huonon Idean uhriksi. Teoriassa ihan kiva tai järkevän kuuloinen ratkaisu on osoittautunut joksikin aivan muuksi. Tietty jollain tasolla huonot ideat kuuluukin kaikenlaiseen luovaan työhön, jota käsillä tekeminenkin enemmän tai vähemmän, ihmisestä ja projektista riippuen, on. Kuitenkin aina himpun verran harmittaa huomata idean toimimattomuus vasta toteutuksen jälkeen. Kaikkein karmein näistä Huonoista Ideoista on ehdottomasti ollut alkuvuonna tekemäni päätös yrittää jättää käsityöhommat syrjään kunnes gradu nykäisee kunnolla eteenpäin. Muutaman kuukauden ajan minimaalisella käsityömäärällä porskuttaneena voin sanoa, että ei tee henkisesti hyvää. Vaikka käsityöt vievätkin aikaa, ne myös helpottavat stressiä ja parantavat mieltä kun edes jotain saa valmiiksikin aina toisinaan. 

Joskus vuodenvaihteessa huomasin, että  jo vuosia palvellut, eurolla kirppikseltä löytynyt vaalean beige työtuolini alkoi näyttää aika kirjavalta. Meidän kämpässä ei ole "oikeaa" ruokapöytää, mistä johtuen kaikki ateriat syödään joko olkkarin sohvalla tai tietokoneen ääressä (tai kesäisin parvekkeella, jonne jonkinlainen ruokapöytä mahtuu). Tästä johtuen sekä olkkarin sohva, että ainakin minun työtuolini (ilmeisesti minä olen se meidän talouden porsastelija) kertovat aika erehtymättömästi menneiden aikojen menyyt. Kun kirppikseltä löytyi kiva, mutta verhoksi liian lyhyt verho, ajattelin pistää ruokalistat pois silmistä. 

Tuolista tuli mielestäni oikein pirteä, saumat tuntuivat olevan jokseenkin suorassa, ja toteutuskin oli helpompi kuin aluksi aavistelin. Kaikki siis oli aivan mainiosti, paitsi että. Verhokangas oli (kuten verhot kai usein on) aika löyhään kudottua, mistä johtuen kangas alkoi nyppyyntyä. Nyt etenkin istuinosa on pienten ja suurempienkin nukkanyppyjen peitossa, niitä sitten kiskon aikani kuluksi irti silloin, kun koneella olo ei sormitoimintaa aktiivisesti vaadi. Ensi kerralla voisi sitten panostaa johonkin tiiviimmin kudottuun kankaaseen, joka on kenties jopa tarkoitettu kestämään päivittäinen perskulutus.

Jokatalviseen tapaani neuloin pakkasten kiristyessä itselleni uuden pipon. Ohje löytyi Dropsin malleista, ja langatkin ovat Garnstudiolta. Tuumasin, että voisi kokeilla jotain uutta piposaralla, ja neuloin kirjoneulepipon. Ajattelin, että lämmittää mokoma vähän peruspipoa paremmin. Ja lämmittihän se, mutta jokseenkin kivoista väreistä ja tehokkaasta eristyksestään huolimatta pipo jäi kovin vähälle käytölle. Joka kerta kun pipon kiskaisi päähänsä, alkoi alitajunnassa suhisemaan tuulipukujen tarmokas kahina. Toisin sanottuna, ei ollut sittenkään (ainakaan vielä) mun juttu kirjoneulepipo. Ehkä parin vuoden päästä pipon aikaansaama lenkkitätifiilis on ihan tervetullut tekijä keskellä kovintakin talvea, sitä päivää odotellessa.

Aika pian kirjoneulepipon jälkeen tein pipon, jota vieläkin tekisi vähän mieli pitää, vaikka aurinko jo hohkaa taivaan täydeltä. Pipon ohje on Molly nimeltään, ja valtavasta koostaan huolimatta pipo on vielä kuukausien käytönkin jälkeen ihan superihqpihqjee. Ainakaan peilin perusteella pipo ei myöskään yleensä asetu niin muhkuraisen ja lurun näköisesti kuin kuvassa, en vain parempaakaan otosta löytänyt tähän hätään (vaikka sellainen saattaa olla jossain olemassakin).

Kaupunkiviljely 101

Aporian vinkit simppeliin kaupunkiviljelyyn: 

1. Siivoa maltillisesti

2. Odota

3. Nauti työnvälttelysi hedelmistä

P.S. Kasvaisikohan tuossa basilikakin?

Alta pois, osa 2/3

Alta pois-sarja jatkukoon vihdoin, tällä kertaa teemalla pukin konttiin pakerrettua. Aloitan pakan purkamisen vaatimattomimmalla tuotoksella, eli isälle tehdyillä lapasilla/kämmekkäillä. Kämmekkäät on tehty ilman peruslapasen ohjetta kummempaa ohjeistusta, sivuilla kulkeva palmikkokuvio on lainattu Aidez-takista. Ihastuin kyseiseen palmikkoon Aidezia neuloessani, ja se muistutti minua viljan tähkästä, joten tuumasin että voisi sopia ihan kivasti isän lapasiin koristeeksi. Lankana lapasissa on ihan perus Seitsemän Veljestä, joka valikoitui langaksi kestävyytensä vuoksi. Vaikka sataprosenttista villaa olevat langat ovat lämpimiä ja ihanan tuntuisia, ne eivät välttämättä kestä kovin rankkaa kulutusta, jollaiseen tuotteet kuin tuotteet miesten käytössä (anteeksi yleistys) usein joutuvat.

Kuvasta saattaa jotenkuten nähdä, että lapasten kärki on avautuvaa mallia. Tuumasin, että isällä saattaisi kyseisen kaltaisille lapasille käyttöä olla, jos ei muuten niin ulkosaunaa pakkasilla lämmittäessä tai tupakalla käydessä. Ihan kamalan tyytyväinen en näihin lapasiin ole, johtuen kohdasta, jossa kärkiosa kiinnittyy kämmekkääseen. Aluksi en keksinyt millään, kuinka yhdistää osat siististi, joten neuloa kilkutin kämmekäsosat valmiiksi ja elättelin toivetta, että jokin Ihan Mahtava Idea asian ratkaisemiseksi jossain vaiheessa välähtäisi. Välähdys kävi kuitenkin liian myöhään (ja sen toimivuus on yhä testaamatta, ehkä sitten joskus kokeilen), joten päädyin vähemmän fiksuun ratkaisuun, ja neuloin kärkiosat erillisinä ja yhdistin ne sitten kämmenen takaosasta kiinni kämmekkääseen. Toimii periaatteessa, mutta lopputulos ei ole aivan elegantein mahdollinen.

Halusin tänä vuonna ehdottomasti antaa Vilillekin joululahjaksi jotain itsetehtyä, lähinnä koska joululahjabudjettini oli pieni, ja itsetehdyn tuotteen arvoahan ei voi rahassa mitata. Joulukiireiden takia itsetehdyn lahjan piti olla suht nopsasti toteutettavissa, joten päätin kokeilla t-paitojen painamista stencilillä. Ensin printtasin stencilin jostain interneetsien kätköistä. Pari iltaa leikkelin pientä silppua kontaktilla päällystetystä, printatusta kuvasta. Sitten teippasin stencilin paitaan, ja töpöttelin kangasväriä ohuina kerroksina. Ostin paitoja varmuuden vuoksi kaksin kappalein, siltä varalta että stencil ensiyrittämällä hajoaa tai painatus muuten epäonnistuu. Näin ei kuitenkaan kaikeksi onnekseni käynyt.    

Paitojen värit näkyvät suunnilleen oikeina alimmassa kuvassa. Ylempiä en jaksanut alkaa erikseen editoimaan. Teeman tiedän olevan Vilille jokseenkin mieluisa, sillä varmaan ainoa asia, jota Vili on koskaan pyytänyt minua neulomaan on R2D2-pipo. Luonnollisestikaan en kyseistä pipoa ole tähän päivään mennessä hänelle tehnyt, vaikka ohjeitakin on tullut muutama vastaan.

Äidille valmistui jo reilusti ennen joulukiireitä huivi, jonka oli tarkoitus valmistua jo äitienpäiväksi. Huivin malli on Dew Drops, lankana on jokin Knitting Godessin ihanuus, joka odotti sopivan huivimallin löytymistä yli vuoden. Johtuneeko huivien työläydestä vai siitä muutoksesta mikä tapahtuu kun valmiin huivin kastelee ja pingottaa, mutta jälleen kerran tuli huivin valmistuttua kovasti itseensä tyytyväinen olo. Huivia tuli hypisteltyä monet kerrat ennenkuin maltoin sen viimein pakettiin kääriä.

Alta pois, osa 1/3

Alkuvuosi on mennyt gradujuttujen parissa sen verran tiiviisti, etten ole ehtinyt puikkoihin tarttua lainkaan. Uusien neuleiden aloittaminen tuntuu gradun suhteen myös vähän vaaralliselta idealta, neuleet kun tuppaavat etenemään gradua nopeammin ja helpommin ja siten vievät herkästi innon ja huomion gradulta. Niinpä yritän nyt keskittyä vielä hetken pitämään sormeni näppäimistöllä ja irti puikoilta. Kyllähän neuloa ehtii sitten kun on gradu vähän paremmassa jamassa.

Viime vuoden tekeleitä on bloggaamatta vielä melkoinen nippu, ainakin kun ottaa huomioon  ei-niin-huiman neulontatahtini. Tässä tulee nipusta ensimmäinen osa, sukat. Koska tälläkin hetkellä minun pitäisi olla tekemässä gradua, eikä bloggaamassa, jätän tekstipuolen suosiolla vähemmälle. 

Pienimmistä aloittaen, uusien tulokkaiden jalkojen lämmittimiä on valmistunut parit kappaleet. Ystäväni pienelle poikavauvalle (e.t.a ihan pian!) valmistui pikkuruiset töppöset jämälangoista. Töppösten ohje ei mielestäni ollut ihan loogisimmasta päästä, tai ainakin omat aivoni toimivat mm. raidoituksen ja langan katkomisten suhteen vähän eri logiikalla. Mahdollista on myös, että ongelma ei ollut logiikassa, vaan luetunymmärtämisessä. Joka tapauksessa, lopputulos on mielestäni ohjeen kanssa tuskailun arvoinen, kerrassaan söpöt tossut tuli näistä. Ohje töppösiin löytyy Ravelrysta.

Minusta tuli viime vuonna pikkuisen tytön kummitäti. Ristiäislahjan kylkiäisiksi valmistui typykälle (jonka nimi on muuten ihan kuin keijujen kieltä <3) junasukkia parit kipaleet. Niihin löytyy ohje täältä. Junasukat taitaa ollakin ainoa ohje, jonka olen neulonut kolmeen kertaan. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta on se mulle. Yleensä tykkään neulomisen saralla etsiä ja kokeilla uutta mielummin kuin hioa täydelliseksi/paremmaksi yhtä ja samaa ohjetta. Junasukat on kuitenkin sen verran ihana ohje kaikin puolin, että näitä tekee ihan mielellään kerta toisensa jälkeen, vielä jatkossakin.

Vähän isommille tytöillekin on pukannut sukkaa. Venlalle tikuttelin spesiaalisukat (lue: tarkoituksella eripariset sukat) Venlan oman väritoiveen mukaisesti. Myös näihin löytyy ohje Ravelrysta. Kuva ei ehkä tätä asiaa onnistu välittämään, mutta oikein kiva pintaneule tuli näihin sukkiin.

Kettu K:lle tein joululahjaksi Karaoke sukat. Näiden ohjetta ei ilmaiseksi löydykään, vaan ovat Judy Sumnerin Knitted Socks East and West-kirjan ohje. Karaoket eivät minussa alunperin herättäneet minkäänlaisia lämpimiä fiiliksiä kirjan kuvien perusteella ja vähän skeptisesti lähdin neulomaan näitä kun Kettu K. pyysi. Mutta sukatpa olivatkin livenä tosi nätit!

Tunnustettu!

Tunnustukseen liittyvät seuraavat asiat. Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa:

Suuret kiitokset Prusiluskalle! :)

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle:

En millään keksi kahdeksaa bloggaajaa, joille haluaisin tämän tunnustuksen antaa. Se kuuluisi kyllä jokaiselle blogille jota seuraan. 

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta:

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

a) Maailman ihanimpiin ääniin kuuluu mielestäni sateen ropina ikkunaa vasten, etenkin jos sen kuulee iltaisin nukkumaan mennessä. Tykkään myös ukkosesta, kaatosateesta ja aamukasteen tuoksusta kesäisin. Meri ja siihen liittyvät asiat (esim. seiloriasut, majakat, purjehtiminen, aallot jne) eivät kuitenkaan miellytä minua.

b) Olen monissa asioissa aika neuroottinen. Valitettavasti neuroottisuuteni ei (yleensä) yllä siivoamiseen.

c) Entinen unelma-ammattini on noita. Joskus haaveilen kyseisestä toimesta vieläkin. Ehkä sitten vanhana testaan.

d) Pidän epätäydellisistä esineistä, ihmisistä ja asioista. Niissä on särmää. Tosin käsitöiden saralla täydellisyys on toki siedettävää ja jopa suotavaa (vaikka niin harvoin saavutettua). 

e) Suurin osa asuntomme huonekaluista on joko käytettynä ostettuja, pihapiirin roskiskatoksesta talteen napattuja tai muulla tapaa kierrätettyjä. Vaikka tavarat eivät aina sovikaan yhteen tai näytä muuten kovin edustavilta, minulle tulee hyvä mieli kun muistan että ne on "pelastettu" kaatopaikkakohtalolta.

f) Kuuntelen paljon musiikkia ja aika laidasta laitaan. Iskelmämusiikista en pidä, mutta muuten melkein kaikki menee.

g) Pidän "mustaa listaa". Listan kärjestä löytyy mm. Monsanto, Ruper Murdoch ja Hilarius hiiri.

h) Lempirunoilijani on Sylvia Plath.

Aika monta käsityöjuttua löytyis jo kuvina, mutta laiskottelukausi näyttää jatkuvan. Kamalan työlästä on joo ladata kuvat koneelle ja koneelta blogiin tekstin kera. Jep jep. Yhden valmistuneen jutun voisin tähän tunnustuksen perään heittää, tarkemmat speksit kun on jo sen verran hukassa itseltäni, että mitään isompaa sanomista en asiasta varmaan saa eniveis. Jossain välissä loppusyksystä/alkutalvesta tein nimittäin (jälleen yhden) korin, tällä kertaa paperikoriksi. Korin pohja on pyöreä ja yläosa (suunnilleen) nelikulmainen. Tykkään enemmän pyöreiden pohjien tekemisestä, ja niistä tulee tasaisempia. Kuitenkin paperiroska mielestäni istuu paremmin kulmikkaaseen koriin. Ihan kiva tuli korista, vaikka vieläkin epätasaisuutta löytyy kun oikeista kohdin katsoo. Ainakin toistaiseksi kori on hoitanut hommansa erittäin hyvin, jopa heiveröisein näköiset kahvat ovat kestäneet ongelmitta täydenkin korin nostelun ja kantamisen. Kuvat on käsittelemättömiä ja talven pimeydessä peruspokkarilla napsaistuja, joten laatu on taas vaihteeksi (yhyy yhyy) kaukana loistavasta, eivätkä oikein tee oikeutta korille.

Oppia ikä kaikki

Viimeaikoina opittua:

1) Asiat etenevät vain kun niitä edistää. Tämä koskee sekä gradua, joka on junnannut koko syksyn, että blogiparkaani, joka näyttää päivittyvän vain vuodenaikojen vaihtuessa. Jossain vaiheessa syksyä minulla välähti huomio, joka ei ole uusi, mutta jonka varmasti vielä tulen monta kertaa unohtamaan ja (uudelleen)oivaltamaan: valmista syntyy vain tekemällä. Niinpä yritän nyt skarpata molempien (geen ja been) suhteen.

2) Virheistä oppii (jos virheensä tietää). Innostuin joskus alkusyksystä (?) neulomaan pikkuiselle veljenpojalleni neuletakin. Viiden Drops Merino Superwash -kerän voimin kuvittelin neulovani kokoa 3-6kk olevan takin, jonka ajattelin hyvin toimivan Heinäkuussa syntyneelle pojulle talvella. Jonkinlaisia laskutoimituksiin liittyviä mutkia vedin kuitenkin ilmesesti suoriksi kun lopputulos vaati lankaa vain parin kerän verran. Vaikka takki näytti paikoitellen aika pikkiriikkiseltä, neuloin sitä eteenpäin sisukkaasti ja mittanauhaa vältellen. Vasta saumat ommeltuani uskalsin vilauttaa mittanauhaa takille, ja huomasin takin olevan sopiva lähinnä vastasyntyneelle. Hieno homma. Onneksi työpaikallani sattui olemaan valmistuneelle takille sopiva vastaanottaja, joten sen sijaan että olisin purkanut valmiin takin, ompelin napit paikoilleen, pistin nutun pakettiin, ja aloitin versio 2:n neulomisen mittaopin verran viisastuneena. 

 

RIBBED BABY JACKET 1.0

Malli: Ribbed Baby Jacket by Debbie Bliss

Lanka: DROPS Merino Extra Fine, vähän yli 2 kerää

Puikot: 3.5 mm ja 4.0 mm

Ensimmäisen takin saumoja ommellessani tuskailin pitkään, kuinka saisin saumat siisteiksi. Pieni vaate ja tasainen lanka kun toivat pienetkin epätasaisuudet esiin pistojäljessäni. Googlelta asiaa kyseltyäni opin, että neulottuja saumoja ei kannatakaan vain kursia kasaan etupistoilla, vaan että on ihan oikeasti siistejäkin tapoja saumojen yhdistämiseen. Vähän harmittaa, ettei ole aikaisemmin tullut asiaa googleteltua, saattaisi parissa kaapissa olevassa villatakkiviritelmässä olla kovasti siistimmät reunat jos tämä oppi olisi tullut aiemmin omaksuttua. 

Ensimmäisen takkiversion virheistä viisastuneena mittailin toista takkia tiheästi, ja lopputulos olikin mittasuhteiltaan just eikä melkein. Hihansuihin ja alaosaan tein muutaman kerroksen helmineuletta, koska ensimmäisessä versiossa ne tuppasivat rullaantumaan.

RIBBED BABY JACKET 2.0

Malli: Ribbed Baby Jacket by Debbie Bliss

Lanka: DROPS Merino Extra Fine, vähän vajaa 3 kerää

Puikot: 3.5 mm ja 4.0 mm

3) Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämän olen oppimassa (huom, prosessi yhä kesken) kuvista ja niiden käsittelystä. Gimpin myötä olen laiskistunut entisestäni miettimään kuvien sommittelua. Ei sillä, että koskaan voisin väittää suurta sommiteluvimmaa kokeneeni, mutta nykyään valmiit työt tulee vain paiskattua lähimmälle tasaiselle pinnalle kuvattavaksi "koska kyllähän ne voi sitte Gimpillä siistiä". Ja varmasti voisikin, jos osaisi. Tosin, väitän kyllä että jopa osaavalla ihmisellä kuvien editointiin (etenkin jos mukana on ns. turhaa editoitavaa, joista olisi järkevällä sommittelulla päässyt eroon) uppoaa enemmän aikaa kuin siihen pirskatan sommitteluun. Joten jospa jatkossa yrittäisin taas miettiä ennen kuin teen, niin selviäisin vähemmällä tekemisellä ja siistimmällä lopputuloksella. Ja blogi selviäisi harvemmilla kuvilla ilmassa leijuvista tai syövereihin syöksyvistä vaatekappaleista.

P.S. Olin saanut Prusiluskalta tunnustuksen, siitä lisää ensi kerralla. Mutta tähän väliin jo suurensuuret kiitokset tunnustuksesta! Se on (viimein) huomattu ja ilolla ja lämmöllä vastaanotettu!

Kesälaitumilta hei!

Oon ollut laiska-paha, enkä ole päivittänyt. En, vaikka ois ollu kaikenlaista näytettävä ja kerrottavaa ja vaikka mitä. Luonnollisesti kerrottavan määrä jotenki mystisesti supistuu ja tiivistyy sitä vähemmäksi, mitä kauemmin on ollut kertomatta. Että ei mulla enää mitään oikeen oo. Eniveis, oon ollu laiska onneksi vain päivittämisen JA valmiiden juttujen kuvaamisen JA gradun kirjoittamisen suhteen. Siis vain. Sen sijaan esim. neulomisen suhteen oon ollut ihan ahkerahko ja valmista on tullut niin monen sormen verran etten kaikkea aio yhdellä kertaa esitellä. Yks juttu jää esiteltäväksi myöhemmin koska vertailukappale on kesken, toinen koska joulu on tulossa. (On se.) Mahdolliset muut koska oon unohtanut niiden olemassaolon.

Mulle iski alkukesästä kärsimättömyys tilkkutäkin kanssa. Täkistä olis pitänyt tulla semmosen viitisenkymmentä palaa suurempi, ainakin. Mutta erään sommittelukerran jälkeen totesin, että eiköhän tuolla jo kokoa ole sen verran että se pitää lämpimänä päiväunien yli, jos tarvis on. Joten virkkailin tilkut kasaan. Yritin alkuun sommitella palasia jotenkin nätisti. Sillai huolettomasti ja edustavasti sekaisin. Ei ollu mun juttu. Siinä sommitellessa alkoi harmittaa, että samanlaiset palaset joutuivat niin kauas toisistaan ja hengasivat ihan sopimattomassa seurassa, joten päädyin pistämään kaverit vierekkäin.

TILKKKUTÄKKI

Malli: Hexagon Boot Slipper

Koukku: 4.0

Lanka: Drops Karisma, Seitsemän Veljestä, Nalle jne.

Tuli muuten raskas täkki. Ja lämminkin se epäilemättä on, kunhan pääsee tositoimiin. Toistaiseksi täkki on saanut piilotella kaapissa, kun en ole keksinyt mihin sen pistäisin tai kelle sen antaisin. Ehkä sen tässä syksyn edetessä heitän sängylle tai sohvankulmalle lojumaan. Jotenki vaan tuo tilkkujen värikkyys vielä hämää läheltä katsottuna. Kaukaa tykkään täkin väreistä, ainaki periaatteessa ja suunnilleen. Mutta läheltä ei meinaa nähdä täkkiä tilkuilta. Täkin (ja yhden toisen vähän isomman projektin) valmistuttua pää vaati jotain kevyempää ja helpompaa ja nopeammin palkitsevaa tekemistä. Kovasti aioin tehdä sukat Seitsemästä Veljeksestä, jota mulla sattuu laatikoissa pyörii pari kerää, mutta enpä löytänytkään mitään perussukan ohjetta kummempaa kyseisellä langan paksuudella. Liekö ollut havainnointikyky rajoittunut kun oon ohjeita etsinyt. Joka tapauksessa, kaapista löytyi myös kerän loppu Cascaden Eco+ lankaa, ja sille oli ohjekin jo valmiiksi mietittynä.

SUMO SUKAT

Malli: Sumo Slipper by Judy Sumner

Puikot: 5.0

Lanka: Cascade Yarns Eco+

Unisukkina toimivat nämä, täysivillaisuutensa vuoksi. En usko että kestäisivät normisukkien kulutusta. Ohjeessa varoiteltiin, että sukista tulee niin paksut etteivät mahdu kenkiin, joten ne kannattaa aatella pikemminkin sisätossuiksi. Ei kyllä pitänyt ainakaan minun asetuksilla paikkaansa. Puikot mulla oli kokoa suositusta pienemmät, ja lanka kai sitten ohuempi kans. Tarkasti ohjetta noudattamalla tuli napakat, normaalipaksuiset sukat. Lopputuloksen normaaliudesta (lue: paksuuden puutteesta)  hämmentyneenä selailin Ravelrysta muiden versioita sukasta, eikä ne sukat muillakaan turhan paksuilta näyttäneet. Luinkin jostain sitte myöhemmin, että koko kirjan (Knitted Socks East and West) ohjeet on aika pieniä, mikä sopii tietty mulle (kengän koko on 35 ja jalka on muutenki kapea). 

Paperista punomistakin oon ehtinyt kesällä testailla. Eräs naapuri oli talosta pois muuttaessaan jättänyt kerhohuoneeseen ison pinkan Tekniikan Maailmaa muille luettavaksi. Sopivan odotteluajan jälkeen kävin ryöväämässä pinkan parempaan käyttöön, joten materiaaleista ei oo hetkeen tulossa pulaa. Edellisen paperikorin mutkat ja epäsäännöllisyydet jäi harmittaa sen verran, että kokeilin tällä kertaa punomista muotin avulla. Kun pohja oli riittävän suuri, lainasin Vililtä paperiroskista, asetin sen (painojen kanssa) pohjan päälle pidin huolen, että pystyrimat pysyivät kurissa ja kohdillaan paperiroskiksen seiniä vasten. Jälki oli jo paljon siistimpää, vaikka paljon saa varmasti vielä punoa ennen kuin siihen on oikeasti tyytyväinen. Päättelin korin muokkaamalla vähän Eva Napadyn esittelemää päättelyä.

TM PAPERIKORI

Paperin menekki: 2kpl Tekniikan Maailmaa (eli n. 300+ rimaa)

Riman koko: 1/4 aukeamaa, 2.0 sukkapuikolla pyöritettynä

Ensimmäinen tunnustus

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, blogini on saanut tunnustuksen! Tunnustus tuli Elämää Lankakorissa-blogin Hanna Riikalta jo yli kuukausi sitten, mutta gradupaineiden kourissa on tunnustuksen julkaisu päässyt vähän lykkääntymään. Tunnustuksen saaminen aiheutti ensin muutaman hypähdyksen ja käsien yhteen taputtelun, sen jälkeen leveän hymyn ja iloisen mielen. Eli suuret kiitokset Hanna Riikalle!

 

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat." 

 
1. Milloin aloitit blogisi?
Vuoden 2010 alussa.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? 

Kirjoitan pääasiassa erilaisista käsitöistä, sivutuotteena juttua on saattanut tulla aiheista koti, gradu, ja rakkaat ihmiset ja minä itse.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? 

Blogini ei liene kovin erityinen, ainakaan positiivisessa mielessä. :D Tämä on sellainen normiperus aloittelijablogi sekalaisista käsityöjutuista.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 

Halusin saada kaikki omat käsityöt talteen, ja toki jakaa niitä muillekin. Myös blogimaailman yhteisöllisyys ja ideoiden paljous kiehtoi ja kiehtoo yhä.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 

Vähän kaikenlaista! Ensinnäkin tahtoisin päivittää useammin. Päivitystahti ei ole nykyinen siksi etteikö asiaa olisi, vaan siksi että kirjoittaminen vaatii minulta aikaa ja vaivaa ja rohkeutta ja oikeita sanoja. Tahtoisin blogiini parempilaatuisia kuvia. Nykyiset on lähes kaikki itse digipokkarilla räpsittyjä ja käsittelemättömiä. Ja sen tietty huomaa. Tahtoisin myös kirjoittaa monesta muustakin asiasta kuin tehdyistä käsitöistä, mutta vielä vähän vierastan omien juttujen lähettämistä bittiavaruuteen. Kivaa olisi kirjoitella kierrättämisestä, erilaisista käsityötekniikoista, käsitöihin liittymättömistäkin jutuista, ja vaikka mistä.

Haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille: 

eriparivillasukka: koska Tiinaniit:n neulemaku on hyvin lähellä omaani, eli blogissa on huiman kivoja neuleita. Myös kirjoitustyylistä tykkään kovasti.
Onnenmuruja: koska blogissa on paljon ihania kierrätysaiheisia postauksia, mitkä ovat lähellä sydäntäni.
Se sitä ja se tätä: koska blogissa on kauniita kuvia, mukava tunnelma ja sujuvasanaista ja hauskaa tekstiä.
Sillylicks: koska oon (sillai hyvällä) superkade Terhin neulontavauhdista ja -taidosta. Ja villatakkien määrästä.
Sokkiksen räpellykset: koska blogissa on vaihtelevia ja inspiroivia aiheita ja kauniita käsitöitä. Etenkin Sokkiksen ompelukset saa aina oman ompelujalan levottomaksi.

Sitten taas jotain aivan muuta. Korinpunonta nimittäin jatkuu, ja vielä ois näemmä oppimista vähän kaiken suhteen. Hetkittäin neuroottisuuteen taipuvaisena ihmisenä minua nimittäin kevyesti harmittaa näiden ensimmäisten tekeleiden epätasaisuus. (Ja indeed ensimmäisten, suunnitelmissa nimittäin on yhä jos jonkimoista häkkyrää, koria ja käppyrää.) Tässä korissa esimerkiksi yksi kohta on lättänämpi kuin muu kori, pohjassa on epätasaisia kierroksia, ja vaikka punoksen "harjakkeet" tuntuivat tehdessä olevan tasaisia, niin nyt valmista työtä katsellessa ei muuta näekään kuin mutkaa ja epätasaisuutta. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että punonta on äärimmäisen hypnoottista ja rentouttavaa touhua!

Jos kuvista ei sitä muuten arvaa, (roskapaperista tehty) kori päätyi paperiroskikseksi. Korin (yhä hämmästyttävästä) jämäkkyydestä kertoo se, että kori ei jousta lainkaan ja painaa varmaan tuplasti enemmän kuin entinen muovinen paperiroskis. Korin sommittelu ei mennyt ihan nappiin. Olisin halunnut tehdä paljon tasaisemmin valkoinen/teksti-raitaa koriin, mutta tekstikuvioituja "putkia" oli ennakoitua vähemmän. Seurauksena tästä korissa on nyt pari hajaraitaa tekstiä. Jatkossa kyllä mietin, lasken ja sommittelen sitten tarkemmin.

Gradupaineen purkua ja miniatyyriä maineikkaalle mutantille

Täällä on ollut hil-jais-ta. Graduun ja töihin keskittyminen on vienyt suuren osan ajastani ja energiastani. Jotenkin olen uskotellut itselleni, että blogin (ja käsitöiden ja kavereiden ja kaiken muunkin) jättäminen vähemmälle huomiolle auttaisi keskittämään energiat graduun, mutta eipäs ole aivan niin onnistuneesti käynyt. Jo lukiosta asti liiallinen koulupaine purkautuu minulla tarpeena tehdä jotain luovaa. Niinpä viimeaikoina on tullut tehtyä kaikenlaisia pikkuprojekteja. Kaikista projekteista ei kuvia löydy, eivätkä kaikki ole vielä valmiita. Tehtyjen, mutta kuvaamattomien töiden listalla on mm. maailman rumimmat kämmekkäät, muutama tiskirätti, sekä virkattu naru pitelemään yölampun katkaisijaa lähempänä sänkyä. Gradun ensimmäisten sivujen vääntämisen aiheuttama turhautus johti minut paksujen lankojen ja suurten puikkojen ääreen, ja parissa tunnissa valmistui Akateemisen Turhautumisen Pipo. Alkuvuodesta tälle oli vielä kovasti tarvetta.

Kotireissulta pohjoisesta toin tuliaisiksi uuden käsityötehtävän: Venlan Barbie on kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Päässäni vilisee kymmenittäin, ehkä sadoittain, mahdollisia asukokonaisuuksia, joita tahtoisin Barbielle tehdä ja lahjoittaa. Valitettavasti ompelutaitoni ja etenkin -uskallukseni on sen verran heikkoa, etteivät ideat ole vielä päässeet juuri toteutumaan. Aloitin vaatetusurakan ompelemalla yksinkertaisen pallomekko-pallotoppi-kokonaisuuden, ja neulomalla ja virkkaamalla lämpöisen villaliivin lämmittämään Barbieta viileinä kesäiltoina. Barbie sai ylijäämälangasta kokoelmiinsa myös kesähatun.

Viimeiset pari viikkoa gradun kirjoitus on takkuillut melko häijysti. Muutama päivä sitten paineet lähtivät purkautumaan. Meillä pahvi- ja paperiroskat kerätään ulko-oven vieressä oleviin paperikasseihin, mikä ei käytännöllisyydestään huolimatta ole kovin esteettistä. Heräsin varmana siitä, että sanomalehdistä voi tehdä asialle Jotain. Alkuun suunnittelin päällystäväni paperikasseja muutamalla kerroksella sanomalehtiä, ja saamalla siten aikaan yksinkertaisen laatikon. Valmistuneen laatikon voisi sitten värjätä akryyliväreillä. Aamun aikana idea kehittyi sanomalehdistä punomiseksi, koska minulla oli omat epäilykseni maalatun paperimassapinnan esteettisyydestä. Aamun testaukset johtivat minut päättelemään, että aivoni olivat johtaneet minua harhaan. Paperin punominen vaikutti olettamaani hankalammalta. Kuitenkin ajatus jäi vaivaamaan mieltäni sen verran, että päädyin googlettamaan aiheesta sanomalehdillä punominen. Google kertoikin minulle kerrassaan ihmeellisiä asioita. Muun muassa sen, että sanomalehtiä voi kehrätä langaksi. Ja myös sen, että sanomalehdistä voi kuin voikin punoa mitä hienoimpia koreja. Kevyen manian vallassa kehräsin lankaa sanomalehdestä, testailin punomista erimuotoisilla sanomalehden suikaleilla ja etsin ohjeita korinpunomiseen. Lopputulos on tällainen:

Valitettavasti melko useat korinpunonnan niksit ja ohjeet selkiytyivät minulle vasta punoessani, joten ensimmäinen korini on melkoinen muotopuoli. Muoto ei kuitenkaan vaikuta korin jämäkkyyteen: viimeistelyn jälkeen kori on yllättävänkin napakka. Punominen itsessään oli nopeaa, rentouttavaa, verrattain helppoa ja erittäin suurta tyydytystä aikaansaavaa, joten tämä väkkyrä tuskin jää viimeiseksi. Suurena plussana tällaisissa töissä on se, että niinkin turhasta ja turhauttavasta asiasta, kuin vanhojen sanomalehtien alati kasvavasta pinosta, voi saada aikaan jotain käytännöllistä ja (huolella tehtynä) kaunista.

Loppuun pitää vielä mainostaa, että sain jonkin aikaa sitten Hannariikalta tunnustuksen. Tunnustus on tämän blogin ensimmäinen, ja sen verran suuren riemun lähde, etten halua sitä laittaa näinkin sekavan postauksen lopuksi, vaan omistaa asialle ihan kunnolla tilaa, aikaa ja ajatusta.

Aidez-moi jne.

Miksihän aina käy niin, että kun koulujutut/muu stressi painaa päälle, niin iskee ihan armoton pakkoneuloosi. Kun deadlinet lähestyy, niin pitää keskeneräiset työt neuloa alta pois ennen kuin aivoni suostuvat keskittymään niihin "oikeesti tärkeisiin" juttuihin. Eipä sillä, voisi sitä stressiään huonomminkin purkaa. 

Itselleneulominen jäi päälle. Onnistuin jotenkin järkeilemään itselleni, että on ihan ok aloittaa pari projektia ennen graduun keskittymistä. Jotain ihan pientä kivaa. Esim. villatakki. 

AIDEZ

Malli: Aidez by Cirilia Rose

Lanka: Cascade Yarns Eco+ n. 350 g

Puikot: 6,0

Koko:XS

Eipä takin neulomisessa kovin kauaa nokka tuhissut, kun puikot oli kokoa 6,0. Neulomiseen käytetyt päivät ovat kevyen usvan peitossa, joten aivan varma en ole siitä, monessako päivässä tämä neuloontui. Jälkikäteen tehdyt laskelmat sanoo, että vajaassa viikossa tuli valmista, mikä tuntuu melko mahdottomalta minun neulontavauhdillani, suurista puikoista huolimatta. Ensimmäiset päivät kun onnistuin vielä rajoittamaan neulomiseen käyttämääni aikaa.

Valmiin työn kuvaus ei vieläkään ole minun juttuni, kuten ehkä näkyy. En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivan ja viedä neuleensa ulos kuvattaviksi. Itse räpsin kuvat mahdollisimman pian työn valmistumisen jälkeen pimeässä, ahtaassa kaksiossamme. Ja yleensä ihan itse. Tosin villatakin kuvaaminen itsekseen ei yhäkään ole turhan yksinkertainen juttu, joten sallin Vilin ottaa pari kuvaa takin takaosasta. Koska kuvattavana oleminen on ka-ma-laa, kelpuutin ensimmäiset ei-tärähtäneet kuvat. Siitäkin huolimatta, että takki/takin kantaja näyttää kuvassa luonnottoman tanttamaiselta. Siis oikeasti. Ei tuo takki tuolta näytä kun sitä peilistä katsoo.

Takissa käytetty Eco+ lanka on ehkä ihanimpia lankoja, mitä olen koskaan neulonut. Se liukui puikoilla mukavsti, tuntuu miellyttävälle ihoa vasten vaikka on 100% villaa ja väri on upea (ei kyllä välity kuvista).Takki itsessään muistuttaa kovasti äidin vanhaa vihreää villatakkia, mikä entisestään lisää sen ihanuutta. Ihan kuin olisin neulonut itselleni palan kotia.

Itselle neulotuista Biwa-sukista jäi lankaa yli yhden sukan verran. Lanka oli sen verran erilaista (lue: hienompaa) kuin muut langat varastossani, etten keksinyt mitään tapaa kerryttää omaa vaatevarastoani loppukerällä. Niinpä neuloin tulevalle kesävauvalle pohjoiseen kesäiset junasukat. Lanka tuntuu melkein puuvillalta, vaikka on enimmäkseen merinovillaa, joten sukkia voinee hyvin pitää vaikka paljasta ihoa vasten tarpeen tullen.

JUNASUKAT

Malli: Vauvan sukka

Lanka: Punta Yarns

Puikot: 2,5

Sukkien tekoon upposi aikaa vähintäänkin yhtä kauan kuin Aideziin. Jotenkin onnistun aina huijaamaan itseäni, että vauvojen vaatteet valmistuvat hetkessä. Nehän on niin pieniä! Mutta kummasti pieni puikkokoko onnistuu äkkiä kompensoimaan työmäärän aika keskiverroksi. Mutta työmäärästä riippumatta lasten/vauvojen vaatteet on kivaa neulottavaa, kun lopputulos on lähes poikkeuksetta äärimäisen söpö.

Hirvittävien paukkupakkasten alkuun ehdin tehdä itselleni vielä kirjoneulelapaset jämälangoista. Ainaisiin kirjoneulelapasten tähtikuvioihin kyllästyneenä halusin jotain vähän erilaista, joten puikoille pääsi kiemuroita. Lapaset valmistuivat äärimmäiseen tarpeeseen, sillä onnistuin loppusyksystä/alkutalvesta hukkaamaan puolitoista paria lapasia, eikä sillä jäljelle jääneellä puolikkaalla olisi paljoa pakkasta vastaan taisteltu.

KIEMURALAPASET

Malli: Kiemuralapaset by Villapallo

Lanka: Novita Nalle (harmaa) ja Rowan Felted Tweed (ruskea)

Puikot: 3,5

Jätin varren jälkeen lisäämättä pari silmukkaa, koska ajattelin lapasten olevan muuten liian suuret. Muokkasin lapasten kärkiin tulevaa kuviota hieman suuremmaksi, sillä lapaset uhkasivat ensiyrittämällä jäädä turhan lyhyiksi. Lisäksi tein lapasiin ohjeesta poiketen peukalokiilan. Menneiden vuosien kirjolapaset olen neulonut ilman kiilaa, koska silloin kämmenpuolen kuvio on helpompi pitää ehyenä. Vertailemalla lapasvarastojani (ts. Vilin lapasia, omani kun olin onnistunut hukkaamaan) huomasin, että peukalokiila auttaa pitämään lapasen selkäpuolen kuviot kurissa. Kiilattomat lapaset kun kiertyvät hieman, koska peukaloa ei neulota "oikeaan" kohtaan.