tiistai 21. elokuuta 2012

Leafletit

Viime jouluna Vili iski helppojen lahjojen kultasuoneen ja tajusi, että minua voi tilanteessa kuin tilanteessa lahjoa käsityösälällä ilman että lahja voi mitenkään mennä pieleen. Sain Vililtä lahjakortin Titityyhyn ja muutaman kuukauden inspiraatiota odoteltuani huomasin, että kortin eräpäivä lähestyy. Niinpä kävin kesäkuun alussa kipaisemassa kortilla pari kerää Cascaden Eco+ lankaa. Tuumailin että langoista saisi mainiosti aikaan villapaidan syksyn viimoihin. En kuitenkaan malttanut antaa lankojen marinoitua laatikoissa paria kuukautta, vaan aloin välittömästi etsiä The Villapaitaa puikoille pistettäväksi. Suurempia tuskia ei ohjeen etsiminen aiheuttanut. Leaflet löytyi viime vuoden Knittysta, langan paksuus täsmäsi riittävän hyvin ja malli oli juuri oikeassa suhteessa yksinkertainen ja erikoinen. Jonkin aikaa harkitsin tekeväni Leafletin pitkähihaisena, mutta mielestäni malli näyttää lyhythihaisena raikkaammalta. 


Paksu lanka, lyhyet hihat, helppo pitsikuvio ja paljon sileää neuletta on yhtä kuin nopea neule. Oma Leaflettini valmistui muutamassa päivässä. Lankaa ei villatakkiin mennyt edes yhtä kerää (mikä siis Eco+ langassa tarkoittaa 250 grammaa). Koska Kettu K. tykästyi villatakkiini, ja koska lankaa jäi yli niin paljon, lupasin tehdä pikkusiskollekin oman villatakin. Oma versioni on kokoa XS, pikkusiskon takki puolestaan S.


LEAFLET
Malli: Leaflet
Koko: XS ja S
Lanka: Cascade Eco+
Puikot: 6.0 mm

Yläpuolella olevissa kuvissa poseeraa (ensimmäistäkö kertaa vasta nyt?!) uunituoreessa Leafletissaan Kettu K. Omasta Leafletistani otetut kuvat eivät enimmäkseen ole julkaisukelpoista materiaalia, koska itsensä kuvaaminen on aina aika hankalaa, etenkin jos kuvia yrittää räpsiä selkäpuolesta, joka kuitenkin tässä kyseisessä mallissa on se ihanin juttu. Vertailun vuoksi päätin kuitenkin yhden otoksen XS-kokoisesta Leafletistakin laittaa.