Syksy!

Syksy hujahti tänne vauhdilla. Helteillä huomasin, että pihlajanmarjat jo vähän kellertää. Pari yötä sen jälkeen helteet katosivat ja ilma muuttui syksyiseksi. Ja nyt alkaa neuleintokin palailla tasaista tahtia, kenties kasvaneen tarpeen vuoksi. Alkusyksy on mun mielestä mahdollisesti vuoden paras aika. On sekä pimeää että valoisaa, on raikasta muttei kylmää, ja on (jo aikaste monetta vuotta) alkavan kouluvuoden jännitystä ja odotusta.

Olen hermostuksella ja jännityksellä seuraillut akryylimaalin pysymistä lipastossa, ja pikkuhiljaa alkaa jännitys jo helpottamaan. Pari naarmua lipasto on saanut laatikoiden availusta, mutta kaikki syntyneet naarmut ovat ensimmäiseltä vuorokaudelta maalauksen jälkeen. Kärsivällinen ihminen olisi varmasti antanut maalien kuivua vuorokauden sekä maalikerrosten välissä että maalaamisen jälkeen. Mutta en minä. Ehkä sitten (mahdollisissa) seuraavissa projekteissa voisi sitä kärsivällisyyttäkin testata. Ja myös pintojen hiomista hiekkapaperilla, sitä tuntuvat kovasti suosittelevan.

Syysneulonnan aloitin pipolla, ihan itselleni. Ensin suunnitelmissa oli tehdä Wurm-pipo, mutta se ei yksinkertaisesti suostunut näyttämään a) kokoiseltani ja b) näköiseltäni. Vähän liian iso ja vähän liian simppeli tuli niillä muutamalla yrityksen alulla, mitä ehdin tehdä. Ravelryn ilmaisista ohjeista ei millään tuntunut löytyvän minulle mieleistä myssyä, joten päädyin improvisoimaan.

POPPELI-PIPO

Ohje: pitsikuvio Poppelista
Puikot: 4
Lanka: Drops Karisma, n. 80 g

Muuten tykkään piposta, mutta tuohon ainaoikein-resoriini suhtaudun vähän ristiriitaisin tuntein. Enimmäkseen se näyttää ihan ok:lta, mutta välillä siitä tulee sellainen olo, niinkuin olisin suhaissut kelvon pitsipipon reunaan jonkin ullakolta löytyneen 70-luvun hikinauhan. Mutta joo, enimmäkseen kiva pipo tuli, ja keltainen piristää kivasti. Vaatteissa en osaa keltaista pitää (yrittänyt olen), mutta asusteissa toimii kyllä.

Tässä vielä vähän tarkempaa kuvaa Poppelin ohjeella tehdystä pitsineuleesta. Se on niin kovin nättiä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä niin reikäistä, etteikö vähän lämmittäisikin vielä. Lupasin pikkuveljellekin neuloa pipon tässä syksyn aikana. Esitetyistä toiveista päätellen saattaa kuitenkin olla, että piposta saattaisi tulla tykätympi jos neulomisen sijaan ompelisin sellaisen trikoosta. Jo valmistunutta pipoa pitää vielä esitellä yhdestä kuvakulmasta.

Pipon alla oleva valkoinen tausta on btw Jyväskylän yliopistolta tullut kansio, jonka sisällä on mun uunituore humanististen tieteiden kandidaatin tutkintotodistus. Eikös ollut ovela aasinsilta. Mutta jee minä! :) Seuraavaksi pitäisikin sitten alkaa sitä hitsin gradua pohtimaan. Graduhommat on mukavasti alkaneetkin jo keveällä alamäellä ja pettymysten sarjalla, eli ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin (ainakin jossain vaiheessa). Ensin kaksi ihanaista ja pätevää graduohjaajaa kertoivat, etteivät ole tänä vuonna ohjaamassa graduja. Ja sitten mun plan C graduohjaajan kurssi olikin ehtinyt jo täyttyä ennen kuin ehdin sinne ilmoittautumaan (myöhästyin huimat 2h ilmoittautumisen alkuhetkestä). Mutta kyllä se plan D toimii varmasti siinä missä plan C:kin.

Nuorehko kapinallinen

Isommat käsityöt junnaa yhä paikallaan, mutta päivän projekteja askartelun parissa olen viettänyt. Tarve vähentää rumia asioita asunnossa johti minut ensin Tiimariin, josta löytyi Marimekon lautasliinoja ja valkoista akryylimaalia. Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut testaavani decoupage tekniikkaa, ja foorumeita selailtuani onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, että periaatteessa tarvikkeiksi riittää vedellä ohennettu liima, suti ja jotain liimattavaa aina kankaista serveteihin. Testailin decoupagea ensin varovasti päällystämällä ikkunan avaimen äidin vanhasta retrohameesta napatulla kankaanpalalla. Sitten siirryin kokeilemaan servettitekniikkaa random purkkeihin, jotka eivät syystä tai toisesta miellyttäneet silmääni. Tiimarin vanhat kotilaatikot (sellaisia sini-valkoraidallisia) saivat luvan toimia ensimmäisenä suurempana projektina.

Meidän makuuhuoneeseen ei sängyn ja minun työpöytäni lisäksi mahdu juuri mitään. Niinpä Tiimarin kotilaatikko on palvellut yöpöydän virkaa (se kun on juuri niin matala, että kaapinovi mahtuu aukeamaan ottamatta siihen kiinni). Lyhyen sommittelun jälkeen päätin, että laatikko näyttää siistimmältä ja valmistuu yksinkertaisemmin, kun käytän servettejä vain koristeina, enkä päällystä laatikkoa kokonaan. Ensin sudin kerroksen valkoista akryylimaalia ympäri laatikkoa, jotta siniset osat eivät paistaisi läpi. Sitten liimasin servetit ja lopuksi vetelin vielä ylijääneisiin kohtiin toisen (ja paikoitellen kolmannen) kerroksen valkoista. Vaikka kaikkialla sanotaan, että serveteista tulisi käyttää vain päällimmäistä kerrosta, käytin sinnikkäästi koko servettiä. Ajattelin, että paksumpi servetti repeilisi vähemmän ja myös peittäisi enemmän, mikäli alkuperäinen sininen paistaisi läpi. Liimailun jälkeen huomasin Ihan Itse-foorumista, että liiman olisi kannattanut antaa kuivahtaa pieni hetki ennen servetin asettelua. Itse lätkäisin servetin päälle melko vauhdilla, mikä aiheutti jonkin verran ryppyjä. Elävä pinta ei kuitenkaan ole mikään automaattinen miinus, vaan näyttää tietyissä rajoissa ihan kivalta.

Koska maalin sutiminen oli niin suurta lystiä, ja koska minulla sattui olemaan töistä useampi vapaapäivä (ja siten tekemisen puute), päätin lähteä piipahtamaan Askartelupuoti Pian avajaisissa. Sinne oli ilmestynyt kasoittain uusia, ihania akryylivärejä. Edullisiakin kun olivat, minulle iski valinnan vaikeus ja poistuin syli täynnä vihreän eri sävyissä olevia purnukoita. Minusta tuntuu, että viimeisen vuoden tai parin ajan sisustuslehdet ovat olleet täynnä valkoista. Itseäni väri ei kuitenkaan niin suuresti viehätä. Lieneekö syynä oma sottapyttyily vai maalarinvalkoiset vuokrakämpän seinät, joita vasten valkoiset huonekalut ja tekstiilit näyttävät lähinnä ankeilta. Niinpä päätin tuunailla Vilin vanhaa, halpaa, suunnilleen valkoista ja vähän hajonnutta lipastoa.

Kapinallisesti päätin siis maalata valkoista muunväriseksi (eli vihreäksi). Ja sitäkin kapinallisemmin, valitsin maalikseni akryylimaalit. Työn kannustimena oli seuraava logiikka: Koska lipasto on jo rikki, se on turvallinen uhri. Jos lipastosta tulee siistimpi, olen iloinen. Jos taas lipasto epäonnistuu hirvittävästi, sen voi heittää pois, hankkia tilalle siistimmän, ja taas olen iloinen. Kävin sutimassa akryylimaalia pari viikkoa sitten muutamien huonekalujen piilossa oleville pinnoille, ja totesin että ne kuivuttuaan pysyvät hyvin ja kestävät aika sinnikästäkin rapsuttelua. Niinpä lähdin toiveikkaana toteuttamaan villinvihreää maalaussuunnitelmaani.

Lopputulos on kyllä melkoisen kirjava, mutta kamalan pirteä verrattuna aikaisempaan. Nyt pidän peukkuja pystyssä, että värit eivät heti kuoriudu pois. En tiedä, kuinka selvästi tilanne välittyy kuvista, mutta vaaleammat sävyt antoivat selvästi tummia enemmän anteeksi. Etenkin päällä ja reunoilla oleva tuhkanvihreä jäi ihmeellisen raitaiseksi. Lipaston kahvat ovat melko kuluneet, ja jos vain keksin jonkin näpäkän idean niiden siistimiseen, niin lipastoprojekti saattaa hyvinkin jatkua vielä jossain vaiheessa. Vilin kommentit lipastosta ovat toistaiseksi olleet tyyliin "ompa monta väriä" ja "eikö mun laatikoissa vois olla jotain pääkalloja eikä tuommosia kukkaköynnöksiä". En minä kyllä kukkia tuossa kuviossa näe. :) Kommenteista huolimatta olen varma, että Vilikin pitää lopputuloksesta, ainakin Vilin äänensävystä ja mielenkiinnosta päätellen.

Jos (jos!!!) nuo akryylit pysyvät kiltisti pinnassa, on edessä vielä monta muutakin huonekalujen maalailuprojektia. Maalit ovat loistavia tällaiselle tohelolle askartelijalle, koska ne lähtevät helposti irti tuoreina, kuivuvat verrattain nopeasti ja ovat suhteellisen hajuttomia. Lipaston maalauksen todisteet irtosivat kiltisti mm. lattiasta ja seinältä.

Pits

Kesäisin monien neuleblogien tahti tuntuu hidastuvan. Itsekään en ole saanut suunnitelmista huolimatta paljoa neulottua, mutta askartelua on tullut jonkin verran harrasteltua. Esimerkiksi Reetan ja Aten häihin painettiin Reetan kanssa sabluunalla pöytäliinoja. Tosin olin lähinnä avustajan roolissa, sillä Reetta ehti toimeliaana naisena tehdä suurimman osan hääaskarteluista itse. Alunperin Reetalla oli ideana painaa pöytäliinoihin pitsin läpi. Olen varma, että joskus olen jotain sen tyylistä painantaa nähnytkin. Fiksuina tyttöinä ajattelimme kuitenkin testata pitsin läpi painamista ennen tositoimiin ryhtymistä. Minulla oli laatikon pohjalla pyörimässä yhä muutamia pitsiväkerrelmiä, työpaikalta (luvan kanssa) ryövättyjä risoja lakanoita, ja mustaa kangasväriä muutaman vuoden takaa. Näillä sitten päätin testata, kuinka "pitsin läpi" värjääminen onnistuu.

Tuloshan olisi voinut olla kivakin, ellei puuvillalangasta virkattu pitsi olisi imaissut väriä itseensä ja päästänyt sitä sitten läpi... Jonkinasteisella säätämisellä olisi varmasti ollut mahdollista saada pitsi väriähylkivämmäksi. Itse harkitsin pitsin kostuttamista liima-vesi-seokseen ennen sen käyttämistä painamiseen. Myös spraymaalin käyttö olisi varmasti vähentänyt läpivalumia. Koska tarkoituksena oli tehdä n. 10 kpl painettuja pöytäliinoja, Reetta päätyi lopulta käyttämään sabluunaa pitsien sijaan. Pöytäliinoista tuli pienistä epätasaisuuksista mielettömän hienoja sopivalla sabluunalla painettuna! Valitettavasti minulla ei ainakaan toistaiseksi ole kuvaa väitteeni todisteeksi.

Koska pitsinpala jolla kokeilin läpipainamista kastui heti ensimmäisellä yrityksellä, päätin testata pitsillä painamista noin ylipäätään. Jälki oli todella vaihtelevaa, mutta muutamia kivojakin painalluksia sain mielestäni aikaan. Jälkeenpäin harmittaa, että painokokeilut tuli tehtyä niin suuren innon vallassa, etten ajatellut turhan tarkkaan langan kulkusuuntia tai kuvioiden asettelua. Sen sijaan mäiskin pitsikuvioita ympäri lakananpalaa painovärin määrää ja paksuutta sekä painotyyliä vaihdellen.

Kuten jo sanoin, niin osa on minusta ihan kivankin näköisiä. Tosin pari ongelmaa näissä minun painotöissäni on. Ensinnäkään en keksi, mihin näitä riekaleita nyt tunkisi. Toisekseen, painotöitä sopii katsoa korkeintaan äkkiä ja kaukaa. Liian huolellinen tarkastelu tuntuu muuttavan pitsijäljen pelkäksi sotkuksi. Loppujen lopuksi kivointa jälkeä tuli mielestäni siitä pitsistä, jota käytin painamiseen. Kuivattelin mustuneen pitsin, ompelin siihen hakaneulan ja lahjoitin korun Kettu K:lle synttärilahjaksi.

Toisin kuin painotyöt, painamiseen käytetty pitsi kestää lähempääkin tarkastelua (pienestä epäsymmetriasta huolimatta).