lauantai 27. helmikuuta 2010

Itsy bitsy

Vaikka omistan suht uuden ja enimmäkseen kamalan näppärän ompelukoneen, en silti ole kovinkaan kummoinen tai intohimoinen ompelija. Jotenkin onnistun aina säheltämään langat solmuun, kankaat ruttuun ja saumat mutkille. Siksipä haluankin esitellä postauksen alkuun yhden vähän vanhemman saavutukseni: Venkulle joululahjaksi valmistuneen päiväpeiton. Peitto valmistui parissa päivässä joulukiireen alla, imi yllättäviä määriä lankoja ja kangasta itseensä ja vaati melkoisen määrän kääntelyä ja säheltämistä. Lopputulos on, kuten tavallista, kaukana täydellisestä, mutta olen kyllä äärimmäisen ylpeä siitä, että sain tämän tehtyä. Kettu K. auttoi peiton neliöiden taittelussa, neuloittamisessa ja sommittelussa. Myös kuva on pikkusiskon ottama.



VENKUN PÄIVÄPEITTO

Malli: cathedral window block, esim. täältä
Kangas: mustaa lakanakangasta 6,5 m , Marimekon Purnukkaa 0,5 m ja jotain Eurokankaan alekangasta 0,4 m


Sitten siihen varsinaiseen otsikon viittaamaan itsybitsyyn, eli pienemmän luokan töihin. Kuulin kurssikaveriltani, että Jyväskylän yläkaupungilla on vähän piilossa joku ihana lankakauppa, Titityy nimeltään. Ajo-ohjeiden avulla paikansin kyseisen lankakaupan ja menin tietty nuuskimaan, että mitäkäs ihanuuksia kaupassa olisi tarjolla. Koska tarkoitus ei ollut aloittaa mitään isompaa projektia, päädyin ostamaan tiskirättilankaa. Langaksi valikoitui 100% hamppua oleva allhemp6.



En ole ennen ostanut vyyhdillä olevaa lankaa, enkä arvannut, ettei se toimi ihan samaan tapaan kuin kerällä oleva. Tai näin oletan vähäisten kokemusteni (lue: tämän yhden vyyhdin) perusteella. Pari kertaa langanpäätä kiskaistuani alkoi vaikuttaa siltä, ettei lanka juoksekaan suoraan vyyhdiltä, vaan vaatii kerimisen. Tämäkin osoittautui minun innollani haasteelliseksi.



En vieläkään ymmärrä, mistä nuo kaikki solmut lankaan ilmestyivät. :/ Langan selvittelyyn upposi varmasti pitkästi toista tuntia. Selvittelystä turhaantuneena päädyin tekemään simppeleimmän mahdollisen tiskirätin, eli kylmästi ainaoikeaa. Mielestäni ainaoikealla saa ihan kivan näköistä pintaa ja hamppulanka ei välttämättä (taas huomautettakoon, ettei minulla ole varsinaisesti kokemusta asiasta) sovellu kovin pitsisiin ratkaisuihin.



TISKIRÄTTI

Malli: ainaoikeaa
Lanka: Lanaknits allhemp6
Puikot: 4

Lankaa jäi tiskirätin jälkeen noin puoli kerää. Poppelin kahvilan seinälle kerätään kukkaköynnöstä virkatuista ja neulotuista kukista. Mielestäni idea oli niin ihana, että halusin kantaa oman korteni kekoon (tai kukkani köynnökseen) kunhan joku päivä uskaltaudun ja ehdin kahville asti enkä vain pikaisesti hamstraamaan lankoja. Vielä kun keksisin, että kenet saan huijattua kahviseuraksi!



VIRKATTU ORKIDEA

Malli: Crochet Orchid
Lanka: Novita Kotiväki ja Lanaknits Allhemp6
Koukku: 3

Vielä pari viikkoa sitten aioin kovasti olla neulomatta kunnes kandi alkaa olla kasassa, mutta hylkäsin ilolla aikeeni kun tajusin, että neulerepertuaarissani on huimia aukkoja. Aukkojen paikkaamisen päätin mitä pikimmiten aloittaa neulotulla pitsihuivilla, mallia Aquila. Aluksi haaveilin mutkikkaammista malleista, mutta sain onneksi hiljennettyä kunnianhimoni ja suuret osaamiskuvitelmani turvallisemmalle tasolle. Jos tästä selvitään kunnialla, niin sitten voi siirtyä niihin hankalampiin ja haasteellisempiin huiveihin.


maanantai 15. helmikuuta 2010

Lämpöjuttuja

Vaikka kevätaurinkokin on jo parina päivänä näyttäytynyt, niin lämpömittarit ovat vielä kurjissa kaksinumeroisissa miinusasteissa. Sehän ei tietenkään tällaisen ikipalelijan mielestä ole kivaa ensinkään, mutta onneksi asialle voi sentään tehdä jotain. Ensimmäisenä lämmityslistalle pääsivät kämmekkäät, siitäkin huolimatta että suhtauduin hieman epäilevästi niiden käytännöllisyyteen tai lämmitystehokkuuteen. Tietokoneen käytöstä kylmenneitä käsiä ei kuitenkaan juuri lapasilla tai sormikkailla pidetä lämpimänä, joten vaihtoehtojakaan ei pahemmin ollut, ja parin päivän käytön jälkeen tykkäilen kämmekkäitäni ihan isosti.

Ravelrysta löytyi lyhyen metstästyksen jälkeen mieleinen ohje, jota muokkasin ihan himpusti. Peukaloista tein ihan lyhkäiset, koska minusta pitkä peukalo näyttää kämmekkäissä hassulta. Lisäksi tein kämmenen puolelle 1o1n joustinneuletta varmistaakseni, että kämmekäs on riittävän napakka. Loppujen lopuksi joustinneuleelle ei olisi ollut tarvetta, koska lankani oli sen verran ohjeen lankaa ohuempaa, että koko olisi korjaantunut ihan silläkin.




KÄMMEKKÄÄT

Malli: Susie's Reading Mitts
Lanka: Drops Alpaca, n. 40g
Puikot: 3,0
Muuta: koko on ehkä xs, eli neulottu s:n ohjeella mutta vähän pienemmillä puikoilla.

Kämmekkäiden kuvaaminen ilman apua oli vaikeahkoa. Vaikeaa oli myös keksiä, että kuinka tuon kämmenpuolen saan esiteltyä. Ystävänpäivä ja itselaukaisin inspiroivat seuraavaan:



Kämmekkäiden jälkeen olikin aika ryhtyä korjaamaan pipovaraston vajausta. Kaikki omistamani pipot ovat väärän värisiä, nuhjuisia, väärän kokoisia tai muuten vain tylsiä. Kevään kunniaksi (keväthän alkaa heti kun aurinko paistaa) valitsin pipolangaksi ihanan tummanvihreän Alpacan. Poppelista varoiteltiin, että kuviot eivät välttämättä noin tummasta (väri on ensimmäisissä kuvissa lähimpänä totuutta) ja monivärisestä langasta näy maailman parhaiten. Halusin silti testata asiaa Candle Flame Cowlin pintaneuleella, joka mielestäni vaikutti melko hyvin erottuvalta.


LIEKKI/MARJA-PIPO

Malli: pintaneule Candle Flame Cowlista, kavennukset omat, kuviota mukaillen
Lanka: Drops Alpaca, n. 50g
Puikot: 3,0

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että pipo muuttuu erinäköiseksi toisessa kuvassa. Selitys asialle on se, että alemmassa kuvassa pipo on nurin päin päässäni. Vasta pipon valmistuttua huomasin, että sehän näyttää yhtä kivalta nurjalta kuin oikealta. Oikean puolen liekit muodostavat nurjalle puolelle nyppyjä, jotka pipoa nimetessä kääntyivät nypylöistä marjoiksi. Yritin päätellä langat sen verran piiloon, että pipoa voi käytellä kummin päin vain. Ylempi kuva on se "virallinen" pipo, eli mallin oikea puoli. Tässä vielä pipot takaa, vasemmanpuoleinen kuva jälleen se "oikea" pipo, oikeanpuoleinen nurjalta.


Lopuksi vielä kuva pelkästä pinnasta, niitä verratessa viimeistään ero näkyy aika kivasti. Väri jäi kuvissa ihmeen vaaleaksi, mutta sen ansiosta kuvio erottuu paremmin.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Mustaa ja valkoista Venkulle

Veljeni sai joulupukilta pipon, johon myös veljen tyttö tykästyi kovasti. Kun yhdestä piposta ei kahteen päähän riittänyt, niin lupasin tehdä kummitytölle oman pipon. Pyyntönä oli, että pipon tuli olla tasan samanlainen aina kokoa myöten. Ihan vähän hassulta tuntui tehdä parivuotiaalle tytölle sama pipo kuin parikymppiselle miehelle, mutta kamalan söpöltähän isin pipo näytti tytsyllä. Koska pipo matkusti muualle, kuvasin sen tähän omassa päässäni. Kauhean tyylikäästi edustan kyllä. Koulukirjakin kummittelee taustalla muistuttaen, että ois ehkä aika jättää neulomiset vähän vähemmälle taas hetkeksi.



Pääni leijuu kummasti. Ihan ei oma käsi taipunut tästä kulmasta kuvaa ottamaan, vaan kuvan nappasi Kettu K. elikkä pikkusisko.


KÄPYPIPO MUSTANA
Malli: pintaneule Novitan Kuhilas-piposta, kavennukset Cousteaulla, idea Ihmisen.
Lanka: Dropsin Karisma, ehkä 60-70g
Puikot: 3,5
Muuta: Vähän saatoin oikoa ohjeesta mutkia suoriksi tuon kuhilasneuleen kanssa. Krhm. Lopputulos näyttää kuitenkin ihan kelvolta ja lähes oikealta.

Heti perään valmistui kummitytölle myös parin vuoden kasvuvaralla varustetut villasukat. Lasten koot on mulle jotenkin täysi mysteeri. Kaikki näyttää liian suurelta tai liian pieneltä ja monesti osoittautuukin jommaksi kummaksi. Tiukalla logiikalla päättelin, että parempi tehdä mielummin isot sukat, joita voi käyttää parin vuoden päästä kuin pienet sukat, jotka eivät mahdu. Langaksi päätyi Seitsemän veljestä, kun sitä sattui pari ekstrakerää olemaan jonkin kuopatun projektin jäljiltä.


VENKUN SUKAT
Malli: perussukkamalli, pintaneule kaverin ohjeen mukaan (= vuorotellen kierros oikeaa ja kierros joustinneuletta)
Lanka: Novitan Seitsemän veljestä n. 50g
Puikot: 3,5

Myös vessan laatat saivat vähän uutta ilmettä. Harkinnassa on, että pitäisikö noille reunojen puolikkaille "kukille" tehdä toisetkin puolet vielä.